Rallicrossin EM-sarjassa turkulaiselle jo viides voitto

Jussi Pinomäki ajoi ykköseksi rallicrossin EM-sarjan osakilpailussa Belgiassa sunnuntaina. Turkulainen voitti 1A-divisioonan ja kasvatti samalla EM-johtonsa jo 17 pisteeseen. Voitto oli Pinomäelle jo kauden viides. - Kaikki toimi loistavasti. Auto oli aivan uskomattoman hieno ajaa. Välillä oli kuivaa, välillä satoi vettä, mutta autolle se oli ihan sama. Se toimi kaikissa olosuhteissa upeasti. Olen lähes sanaton, niin hieno oli nyt vetää, Pinomäki sanoi kilpailun jälkeen.

Pinomäki oli Renault Clio –autollaan aika-ajon nopein, ja summasi myös kahden alkuerävoiton ja starttasi finaalin paalupaikalta. Paalupaikkoja Pinomäki on kauden aikana saalistanut jo kuusi. Ranskalainen Olivier Bossard ajoi suorastaan ylivoimaista vauhtia finaalissa pitäneen Pinomäen takana toiseksi. Kaksikko taistelee tiukimmin 1A-divisioonan mestaruudesta. Piste-ero on nyt seitsemän osakilpailun jälkeen Pinomäen eduksi 115-98. Sarjassa ajetaan 11 kilpailua.

- Tämä oli tärkeä voitto. Seuraavaksi mennään Hollantiin, ja se on molemmille tuttu rata myös. Tiimimme testasi siellä ennen kauden alkua. Kyllä auton suorituskyky on koko kauden ollut aivan huikea, joten voitosta ajetaan tottakai seuraavissakin kisoissa. Ei voi kannata kauheasti katsella EM-pistetilannetta, Pinomäki tuumi.

1-divisioonan kisan voitti Svarre Isacshen. 2-divisioonassa Jari Koskimaa sijoittui viidenneksi.

EM-sarja jatkuu Hollannissa jo ensi viikonloppuna, ja silloin 1-divisioonassa ajaa myös Ruotsin osakilpailun voittanut Marcus Grönholm.

Teksti: Miiro Koivula

Kirjaudu

Suosittelemme markkinoilla