Vanajanlinna Ralli kilpailuun hyväksytyt
13.-14.1.2006 Ahveniston AU
Tuloslaskenta: TENAB, Mänttä
Harjoitteluaikataulu 2006 keväällä( Moinsalmella Nikaniementiellä pituus 3,9km)
Enduron kolmikertainen maailmanmestari Samuli Aro istuutuu Mikkosen kartturin paikalle Riihimäkirallissa tammikuun 7. päivä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Samuli saa todellista kyytiä rallipoluilla. Kokemusta ajamisesta tosin jo on Jampan opastuksella kahteenkin eri otteeseen. Mitsubishi Evo 4:lla on kaasutettu yhdessä Juha Salmisen kanssa suljetuilla radoilla.
Mikäli tulevana perjantaina, loppiaisena on tekemisestä puutetta, kurvaa Suolahteen Kauppisen Mikon luokse - Rengaskanava Oy järjestää vauhdikkaan ajotarvikepäivän, josta ei vauhdin lisäksi katseltavaa saatikka osteltavaa puutu!
Nuorten luokka mukaan! Rallisprintin asfalttisarjan, Kotamestarit sarjan kauden 2006 ovat julkaistu. Neljättä kertaa ajettava suosittu sarja kokee vain muutamia muutoksia mm. luokkien suhteen. Toinen muutos tapahtuu sarjan televisioinnissa ja markkinoinnissa.
4.3.2006 ajettavan Kaloppi rallin ilmoittautuminen on alkanut. Kyseessä on kansallinen alueralli ja kilpailu käsittää 4 erikoiskoetta yhteispituudeltaan aluerallille tutut 30 kilometriä. Reitti kokonaisuudessa on noin 70 kilometriä. Kilpailu on myös aku8:n aluemestaruus osakilpailua, ja toimii myös mm. erinomaisena testikilpailuna!
Alla lista Pelimies Challenge sarjaan hyväksytytyistä.
Järjestynumerosta 40 eteenpäin otetaan kuljettajia mukaan ajamaan sarjapisteistä osakilpailuissa 2-7 niin, että pisteistä per osakilpailu ajaa enintään 40 kuljettajaa.

1. Jarkko Mustonen
Vantaan autourheilijat VAU
BMW M3

Niin minä kuin kartanlukijani Timo olemme innostuneita solmittuamme kaksivuotisen sopimuksen Fordin kanssa. Tulevalta kilpailukaudelta odotamme paljon - ja niin tekee myös tiimimme. Joulukuussa ajamamme ensimmäiset testit Ruotsissa ja Ranskassa näyttivät meille odotuksien olevan perusteltuja. Uusi Focus ei ainoastaan ole nopea, mutta uskomattoman luotettava näinkin pienellä kehitysajalla.
BV-Team Oy on moottoriurheilukuvauksiin erikoistunut tuotantoyhtiö, joka on kuvannut jo 10 vuoden kokemuksella mm. ralleja ja rallisprint -kilpailuja. Laadukkaat kilpailu- ja kausikoosteet ovat olleetkin BV-Teamin tavaramerkki. Ja koska laadusta ei tingitä, haluaa BV-Team tulevana kilpailukautena palvella kansallista autourheilua sekä erityisesti sen kuljettajia arvokkain erikoistuotantopalveluin. Yritys tuottaa F-Cupin ja nyt myös Kotamestarit rallisprintsarjan televisioinnin Urheilukanavalla tulevana kilpailukautena. Näin kilpailija saa lisäarvoa harrastukselleen myös valtakunnallisen televisioinnin myötä.