Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat järjestää sunnuntaina 12.2. klo 12.00 alkaen 2. Särkikangas Rallisprint -kilpailun. Kilpailuun ilmoittautuminen päättyy 6.2.2006 klo 16. Ilmoittautumiset suoraan Tenabille. Kilpailukutsu on luettavissa seuran sivulla www.visua.fi. Seuran sivuilla on nähtävillä myös ratapiirros. Lisätietoja kisasta saa 040-5053953 Mika Mutkala.
Arctic Lapland Rally saa tulevana perjantaina korkata Rallin SM-sarjan avatuksi. Luvassa on jälleen kahdeksan kilpailun verran suomalaista rallitaistelua parhaimmillaan. Ison N-ryhmän mestaruudesta tullaan käymään viime vuosiakin tasaisempi vääntö. Ryhmän triplamestaripari Juha Salo ja kartanlukija Mika Stenberg ovat valmiita ottamaan vastaan tukun vahvoja haastajia. SM-avauksen jälkeen kaksikko suuntaa Norjan ralliin.
Tämän vuoden F-cupin mittelöön on ilmoittautunut 129 autokuntaa, 51 yleiseen, 37 A-junioreihin ja 41 B-junioreihin. Kausi starttaa 4 helmikuuta Savonlinnassa ajettavalla Prisma-rallilla. Alla F-cpin osallistujat:
Teemu Arminen lähtee tulevana viikonloppuna Rovaniemellä käynnistyvään ralliautoilun SM-sarjaan edellisvuotta piirun verran kovemmin tavoittein. Subaru Challengen voiton uusiminen sekä pistesijat jokaisessa osakilpailussa ovat riihimäkeläisen yrittäjän minimitavoite.
Pakkanen paukkui noin kahdessakymmenessäviidessä asteessa, kun nuorten SM-sarjan ensimmäinen osakilpailu ajettiin Kouvolassa lauantaina 21.1.2006. Pakkasen kohmettamilla käsillä rattia väänsi Joni Karhu, ja vieressä istui Jarno Ottman. Tällä kertaa ei voi mennä sanomaan, että kova pakkanen ei menoa haitannut. Pieniä ongelmia se nimittäin tuotti.
Tulevana viikonvaihteena se taas alkaa. Rallin yleisen luokan SM-sarja käynnistyy Rovaniemen maisemissa ajettavalla Tunturirallilla. Kaksipäiväinen kilpailu on aina koetellut kilpailijoita kovalla kädellä. Vaativat erikoiskokeet haastavat kokeneimmankin kuljettajan, sillä tiet Lapissa ovat nopeita ja röykkyisiä.
Teamin kauden avannut kisa Kymeenlaksossa vei TooFast Tawastin ja Jaguéls Käyhtyn ensimmäiseen A-junnukisaan kalustonaan viimevuodesta tuttu vakio Opel Kadett. Kisan alla autoon oli vaihdettu kaksi uutta Montestakin tuttua BF Goodridge- lumipyörää sekä uudet takajouset. Tuttua tavaraa olivat vakio moottori sekä perävälityksellä höystetty vakiolaatikko. Takaluukussa normaalisti nähty ”lintulauta” oli saanut lähteä suoranopeuksien toivossa.
Rantasalmelainen nuori autourheilija, SPAUKkia eli Suomen Poliisien Autourheilukerhoa edustava Janne Hakulinen aloitti uuden kilpailukauden voitokkaasti. Nuorten SM-rallisarjan aloittaneessa Kymenlaakson rallissa Janne voitti ylivoimaisesti V1600-luokan kangasalalaisen kartturinsa Hannu Väliahon kanssa.
SM Vaakuna-rallin järjestelyt etenevät kuin juna raiteillaan. Reitti on valmis ja pakkanen kovettaa teiden pohjia. Luvassa on jälleen vaihteleva reitti eteläsavolaisilla äkkiväärillä teillä. Ilmoittautumisia on KITI-kisatietojärjestelmään tullut jo muutamia ja tahti kiihtyy päivittäin. Huhuja liikkuu jopa todellisten maailmantähtien osallistumisesta Vaakuna-ralliin, mutta ainakin Sebastian Lindholm on tulossa yrittämään vuoden 2004 voittonsa uusimista.
Rallin SM-kultaa seitsemän kertaa voittanut Sebastian Lindholm palaa välivuoden jälkeen takaisin ralliautoilun SM-sarjaan. Lindholmin autona on Peugeot 206 WRC 2003. Auto on parhaillaan rakenteilla Peugeot Sportilla ja saapuu Suomeen parin viikon kuluttua.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste