Debyyttikilpailunsa huomenna Vappuna GT3 euroopanmestaruussarjan avauskilpailussa Englannin Silverstonessa ajava jyväskyläläinen Mikko Eskelinen ajoi tänään yhden autourheilu-uransa vaikeimmista päivistä.
Mikko Hirvosen ja Jari – Matti Latvalan Ford Escort RS 1800 autot on nähtävillä Lahden Classic Motorshowssa Lahti Historic Rallyn messuosastolla ensi viikonloppuna.
Ralliautoilun kansainvälinen Hall of Fame avattiin tänään Mobilia Museon yhteyteen, Kangasalle. Ensimmäisinä lajin tähtinä Rally Hall of Famen galleriaan nimettiin Erik Carlsson, Paddy Hopkirk, Rauno Aaltonen ja Timo Mäkinen.
Jyväskyläläinen Mikko Pajunen on valittu rengasvalmistaja Pirellin kuljettajaohjelman "Star Driverin" loppukilpailuun. Pirelli kutsui 25-vuotiaan Pajusen finaaliin Britannian rallisarjan kahden ensimmäisen osakilpailun näyttöjen perusteella. Pajunen on kartanlukijansa Janne Perälän on voittanut luokkansa molemmissa ajamissaan brittiralleissa.
Rallin IRC-sarja jatkuu tulevana vappuviikonloppuna suomalaisille tutun lomakohteen Gran Canarian asfalttiteillä Espanjassa. Sarjan pistejohdossa ajava Skodan tehdaskuljettaja Juho Hänninen ei tällä kertaa ehdi nauttia lomasaaren aktiviteeteista edes hetken vertaa, sillä viime viikolla Euroopan ilmatilan sulkenut tuhkapilvi tiivisti Hännisen sekä hänen kartanlukijansa Mikko Markkulan aikataulua merkittävästi.
Kesä lähestyy ja valmistelut Helsinki Motorsport Weekendiä varten kuumenevat. Kuljettajalista kasvaa koko ajan ja jo nyt voidaan sanoa ettei samanlaista moottoriurheilu spektaakkelia ole vielä Suomessa nähty. Mielenkiinto kasvaa nyt myös ulkomaita myöden, koska mukana on niin monta huippunimeä ulkomailta.
Vartti SM-ralli lähestyy ja samalla on meneillään Rally Drivers Teamin 25. toimintavuosi. Juhlavuoden kunniaksi olemme uudistamassa RDT:n ilmettä.
Säynätsalolainen toisen polven moottoriurheilija Simo Muhonen, 13, avasi monen muun kanssakilpailijansa tapaan kartingin kotimaisen kilpailukauden huhtikuun viimeisenä viikonloppuna Porissa ajetussa perinteisessä Kevätpäräyksessä.
Huhtikuun viimeisenä viikonloppuna ajettiin Futuresarjan kauden 2010 ensimmäinen kisa aurinkoisessa ja lämpöisessä kevät säässä Tammisaaren Horsbäckissa. Horsbäckin alueelle katsojia ja tiimiporukkaa pyöri runsaasti - lähes 2000 ihmistä.