Ilmoittautuminen loppui 25. päivä ja viime vuoden painajainen, noin 70 kisaajaa, ei tule toistumaan onneksi tämän vuoden kisassa. Kilpailuun ilmoittautui huikeat 216 kilpailijaa. Ilolla ryhdymme huoltoalueen lapiointiin, nimittäin tämän talven lumimäärä meinaa saada huoltoalueen päällikön ennenaikaisesti harmaantumaan.

Rovaniemen ympäristössä ajettu kaksipäiväinen Arctic Lapland ralli tarjosi jyväskyläläiselle Mikko Eskeliselle, 38, kahdenlaisia rallitunnelmia. Eilen pettymykseen päättyneen kilpailupäivän jälkeen itsensä yötauon aikana koonnut rata-autoilun kaksinkertainen Suomenmestari saapui maalilipulle tavoitteidensa mukaisesti kymmeneksi nopeimpana kilpailijana.

Pieksämäkeläiselle, vasta pari viikkoa sitten 20 vuotta täyttäneelle Esapekka Lapille Arctic Lapland Rallin viikonloppu oli täydellinen hänen voittaessaan molemmat kaksivetoisten SM2-luokan SM-osakilpailut.

Ralli SM -sarjan toinen osakilpailu Rovaniemellä kulki jälleen kerran karkkilalaisen, SM1-luokan hallitsevan Suomen mestarin Juha Salon tahdissa. Ei ollut epäilystäkään, kuka oli tänään päivän nopein kuljettaja, sillä eroa kakkoseksi ajaneeseen Joonas Lindroosiin jäi tämän päivän viideltä erikoiskokeelta 28,7 sekuntia.

Saarijärveläinen Jarkko Nikara pisti muille ennakkosuosikeille niin sanotusti luun kurkkuun, kun ajoi Ralli SM -sarjassa ensimmäisen osakilpailuvoittonsa tänään Rovaniemellä Arctic Lapland Rallissa. Nikara nousi johtoon jo kolmannella, Nampavaaran 36-kilometrisella erikoiskokeella, joka on useimmille tänään kilpailevista täysin uusi erikoiskoe. Viime vuosina Englannissa ja Euroopassa ralleja ajanut Nikara sai kuitenkin muilta ennakkosuosikeilta hieman apuja, kun tekniset ongelmat pilasivat kisaa.

Rallin SM-sarjan ensimmäisen osakilpailun pisteet jaettiin tänään Rovaniemellä. Arctic Lapland Rallyn avauspäivän viisi erikoiskoetta suoritti nopeimmin Jarkko Nikara. Juha Salo kuittasi neljännellä sijallaan kahdeksan SM-pistettä. Salo ei pitänyt tulosta tyydyttävänä.
- Eivät ranteeni varsinaisesti ruosteessa olleet. Ilman kakkosen teknistä häiriötä olisimme olleet korkeammalla. Autokin oli aluksi hieman väärissä asetuksissa, Juha Salo pohti iltahuollossa.

Vuoden ensimmäinen kuukausi alkaa olla lopuillaan. Lopuillaan on myös ilmoittautumisaika rallisprintin SM-sarjaan.

Jarkko ja Petri osallistuvat Rovaniemellä ajettavaan Tunturiralliin, mutta työskentelevät tällä kertaa eri autoissa. Jarkko lähtee matkaan Jarkko Kalliolevon kanssa ja Petri luotsaa poikien asioidenhoitajan Teijo Lahden Fiestaa. Molemmat autokunnat ajavat rallin Sonax Racingin ilmoittamina. Jarkot osallistuvat kilpailuun tutulla Mitsun Evo9:llä. Teijo ja Petri ajavat puolestaan Ford Fiestalla, jolla Jarkko ja Petri osallistuivat Neste Oil Ralliin vuonna 2008.

Oletko järjestämässä yleisötapahtumaa? Nyt on tarjolla siihen liittyvää koulutusta, jossa käydään läpi mm. tapahtuman tuotantoprosessi, rahoitus, tiedotus, tarvittavat luvat ja turvallisuusasiakirjat. Koulutus alkaa 2.2.2011.