
Lopen ja Karkkilan UA:n järjestämä Kaloppi 50v Juhlaralli avaa sorarallikauden 2015 lauantaina 16.5.2015. Kilpailukeskuksena on Lopen kirkonkylä, jonne keskittyvät lähtö, tauko ja maali. Kompakti 130 kilometrin mittainen reitti sisältää viisi (5) hyväpintaista erikoiskoetta yhteismitaltaan noin 60 kilometriä.
Ralli kokoaa eri sarjojen kärkinimiä samalle viivalle ja yhteen samaan kisaan.

Äärimmäisen suorituskyvyn tavoittelu johtaa silloin tällöin ylilyönteihin kilpa-autojen suunnittelussa. Yksi tämän ilmiön hätkähdyttävimmistä esimerkeistä on nähtävillä 2.-3. toukokuuta Lahden Messukeskuksessa järjestettävässä Classic Motorshow'ssa.

Porvoolainen Riku Tahko siirtyi viime vuonna rallikilpailuista nopeatempoiseen rallicrossin maailmaan. Ensikokeilut lajista tekivät heti sellaisen vaikutuksen, että hän päätti panostaa täysillä jatkossa juuri rallicrossiin.

Kalliokoski ja Salmenautio ajoivat myös Rotax Max Junior -luokassa. Finaalissa Kalliokoski oli 13. ja Salmenautio 18.

Samsonas Motorsport järjestää RallyUtena Liettuassa 12-13. Kesäkuuta. Kilpailun pääpaikkana toimii Utenan kaupunki. Kilpailuun tulee osallistujia useista eri maista, mm. Irlannista, Skotlannista, Libanonista, Puolasta, Venäjältä ja Suomestakin on jo alustavaan ilmoittautumislistaan saatu 4 kilpailijaa.

FIAn Rallin Historic-autojen EM-sarjan Suomen osakilpailu, Lahti Historic Rally, ajetaan tänä vuonna jo 14. kerran. Kilpailun järjestäjä, autourheiluseura Poppoo Team, on houkutellut kilpailun järjestelyorganisaatioon mukaan myös seuran menestyneimmän autourheilijan, viime vuonna rallin MM-pronssia saavuttaneen kartanlukija Jarmo Lehtisen.

Erittäin vaativaksi muodostuneen Argentiinan MM-rallin ainoaksi ilonaiheeksi suomalaisittain jäi Jari Ketomaan palkintosijoitus WRC2-luokassa. Mikkeliläinen ajoi luokassaan kolmanneksi ja yleiskilpailussa sijalle 12.