Jukka Kasin ja Henri Anian nousujohteinen vauhti Mikkelin SM-rallissa hyytyi hankeen rallin viimeisen kilometrin auetessa. Kuva: Toni Ollikainen

Jukka Kasin ja Henri Anian kauden toinen SM-ralli, Mikkelin Vaakuna Ralli, kulki värikkäiden vaiheiden jälkeen lähes ruutulipulle saakka.

Kauden ensimmäinen soralla ajettava MM-ralli, Meksikon MM-ralli, käynnistyy perjantaina aamuyöllä Suomen aikaa.

Meksikossa ajaa kaksi suomalaista kilpailijaparia. Volkswagen Motorsportin Jari-Matti Latvala ja Miikka Anttila lähtevät tavoittelemaan MM-pisteitä kuninkuusluokassa Volkswagen Polo R WRC:llä ja ensimmäistä kertaa tällä kaudella WRC2-luokassa pistejahtiin lähtee tulevaisuuden tähti Teemu Suninen kartturinsa Mikko Markkulan kanssa.

Mikkelissä viikonloppuna ajettu SM Vaakuna-Ralli sujui vauhdillisesti erinomaisesti Esa Ruotsalaisen autokunnan osalta. Hallussa oli suurimman osan aikaa SM4-luokan kärkipaikka, mutta lopussa se himmeni kakkossijaksi harmillisen virheen vuoksi.

Kuva: Niko Mäkinen

Mikkelissä ajettu kauden toinen SM-osakilpailu ei tuonut kaivattua palkintosijaa.

R4-viritteisellä Subaru Impreza WRX STi autollaan Mikkelin SM-rallissa kilpailleet alavutelainen Teemu Asunmaa ja kartanlukija Jonne Halttunen pokkasivat näytöstyyliin SM2- eli ns. tuotantoautojen luokan voiton. Kaksi voittoa kahdesta ajetusta SM-osakilpailusta tarkoittaa sitä, että hallitsevat Suomenmestarit johtavat SM2-luokkaa 17½ pisteen erolla kun ajamatta on vielä neljä osakilpailua.

Tässä hyppää Matti Heiskanen kohti yleiskilpailun voittoa.Kuva: Martti Rosendahl

Tänään sunnuntaina ajetun Kiteen Rallisprintin yleisen luokan voitti Keski-Karjalan UA:n Matti Heiskanen.

Keski-Karjalan Urheiluautoilijat järjesti tänään Kiteen Tolosenmäessä kansallisen RALLISPRINT KITEE -kilpailun, joka oli samalla myös Itä-Suomen aluemestaruusosakilpailu.

Jari Ketomaa ja kartanlukija Marko Sallinen sijoittuivat neljänneksi Mikkelissä.Kuva: Jani Salonen

Jari Ketomaa asettui monien yllätykseksi kotikilpailunsa SM Vaakuna-Rallin lähtöviivalle Mitsubishi R5 -uutuusmallilla, jollaista ei ole ennen Suomessa nähty.

Kyseistä R5-sääntöjen mukaista kilpuria on kehitetty Ruotsissa yksityistiimi Mpartin toimesta ja sillä on ajettu paljon testiä myös Englannissa.

Tasainen suorittaminen toi neljänneksi korkeimmatSM-pisteet Mikko Eskeliselle ja Arto Kapaselle. Kuva: Jani Kekoni

Mikkelissä ajetussa Ralli SM-sarjan toisessa osakilpailussa jyväskyläläinen Mikko Eskelinen ja hänen luottokartanlukija Arto Kapanen nappasivat ns. superautojen luokan neljänneksi korkeimmat mestaruuspisteet ja niiden turvin nousivat 7½ pisteen erolla hopeasijalle ennen keskeyttämään joutunutta Jussi Vainionpäätä.

Jämsän Joonas Lindroos kuittasi kauden ensimmäiset pisteensä Mikkelissä Ajetussa SM Vaakuna Rallissa voittamalla SM4-luokan. Kilpailu oli kauden toinen osakilpailu. SM sarjan ensimmäisen rallin Rovaniemellä Joonas ja kartanlukija Pasi Kilpeläinen jättivät ajamatta.

Juuso Nordgren ajoi vakuuttavaan luokkavoittoon rallin SM-sarjan kauden toisessa osakilpailussa Mikkelissä. Voitto oli uran ensimmäinen SM3-luokassa, johon Nordgren siirtyi täksi vuodeksi.

Kauden ensimmäisessä kisassa Rovaniemen Tunturi-rallissa Nordgren joutui keskeyttämään tekniseen vikaan johtoasemasta, joten voitto maistui nyt erityisen makealta.

Recent Comments

Ei kommentteja.
Viimeisimmät kommentit
    Arkistot