12 jämsäläistä erikoiskoetta ja huikeat 155,8 erikoiskoekilometriä sisältänyt RengasCenter Riihimäen ja Alajärven Rengashuolto virtuaalirallisarjan neljäs osakilpailu tullaan muistamaan yhtenä koko eMotorsport Finlandin vetämien virtuaalirallisarjojen suurimpana romurallina kun ainoastaan 44% kilpailuun osallistuneista bittiavaruuden moottoriurheilijoista pääsi maalilipulle saakka.

Ladoille löytyy oma luokka Harrasterallisarjasta. Kuva: Sportkuvat

Harrasterallisarjan yksi mestaruuskategorioista on Klassikot. Siinä kilpailevat luokat ovat pala suomalaista autourheilun historiaa, kun ajassa palataan 30-50 vuotta taaksepäin. Klassikko mestaruudesta ajettaviin Classic luokkiin 3-7 voi osallistua Hamun Classic sääntöjen mukaisella- tai FIA Historic passillisella autolla. Myös vanhentuneet FIA passilliset autot ovat sallittuja.

Italian Imolan kilparadalla ajettu kovatasoisen Formula Regional ratasarjan viimeistä edellinen osakilpailuviikonloppu oli oululaisen Patrik Pasman juhlaa kun hän kaksi kertaa kolmesta mahdollisesta paahtoi yleiskilpailun voittajaksi. Eilen lauantaina Pasma jäi kuudenneksi ja siitä sisuuntuneena hän tänään sunnuntaina järjesti voitokkaat suomalaisjuhlat; Imolan toisen osakilpailun hän voitti 6,201 sekunnin ja kolmannen vain 0,605 sekunnin marginaalilla. Kummassakin sunnuntain kilpailussa Pasma pystyi lyömään niin sarjan voitosta ajavat Prema Powerteamin brasilialaisen Gianluca Petecofin, monacolaisen Arthur Leclercin ja tanskalaisen Oliver Rasmussenin.

Oikean elämän liukasta alkutalven keliä vastaavissa olosuhteissa ajetussa RengasCenter Riihimäen ja Alajärven Autohuollon virtuaalirallisarjan kolmannessa osakilpailuissa sarjan kahdesta talvirengaspalkinnoista ajavat kilpailijat mittasivat paremmuuttaan Alppien vuoristoteillä. Valitsemillaan R2-luokan autoilla kotisimulaattoreissaan istuneet kilpailijat taituroivat 12 lyhyttä erikoiskoetta, jotka kattoivat yhteensä 55,6 erikoiskoekilometriä.

Nuoresta iästään huolimatta tamperelainen Luka Nurmi, 16, on ehtinyt jo nappaamaan useita mitalisijoituksia niin Kartingin SM- kuin Porsche Sprint Challenge NEZ-ratasarjoista. Vuoden 2020 Porsche Sprint Challenge NEZ-ratasarjan mestaruuden lisäksi hän saavutti Legends ratasarjan Semi-PRO luokan mestaruuden ja niiden siivittämänä hän taustajoukkojensa kanssa on kuluneen syksyn ajan määrätietoisesti suunnitellut kansainvälistä autourheilu-uraa.

Yksi suomalaisen autourheilun legendaarisimmista ”tuotteista”, F-ryhmäläisten oma rallisarja F-Cup, tekee paluun tulevalla sarjakaudella 2021. Viiden osakilpailun sarjaa halutaan kehittää yhdessä kilpailijoiden ja järjestäjien kanssa, ja tavoitella vieläkin laajempaa yleisöä sarjan pariin.

Rata-autoilun kaksi Suomenmestaria, kuopiolainen Elias Niskanen ja jyväskyläläinen Mikko Eskelinen ajoivat täydellisyyttä hipovat suoritukset Etelä-Ranskan Paul Ricardilla ajetuissa Lamborghini Super Trofeo Euroopanmestaruussarjan päätösosakilpailussa kun sarjan ainoa kokonaan suomalaisautokunta nappasi lauantaisesta osakilpailusta PRO-AM luokan palkintokorokkeen alimman ja sunnuntaina saman luokan hopeasijan.

Etelä-Ranskan Paul Ricardin auringonpaisteessa ajetussa kuluvan kilpailukauden toiseksi viimeisessä Lamborghini Super Trofeo Euroopanmestaruussarjan osakilpailussa nähtiin jälleen upeaa suomalaismenestystä kun kuopiolainen Elias Niskanen ja jyväskyläläinen Mikko Eskelinen saavuttivat järjestyksessään seitsemännen PRO-AM -luokan palkintokorokesijoituksen yhdeksästä ajamastaan osakilpailusta.

Kymmenen osakilpailun mittainen Lamborghini Super Trofeo Euroopanmestaruussarja paketoidaan nyt viikonloppuna Etelä-Ranskan Paul Ricardin kilparadalla, jossa kuopiolainen Elias Niskanen ja jyväskyläläinen Mikko Eskelinen tavoittelevat menestyksekästä kilpailukauden päätöstä. Kuusi PRO-AM luokan palkintokorokesijoitusta kahdeksasta ajetusta osakilpailusta napannut suomalaiskaksikko starttaa hopeasijalla lauantaina ja sunnuntaina ajettaviin kahteen 50 minuutin mittaiseen kilpailuun ja aikoo palkintogaalassa nostella samaisen sijan sarjapokaaleja.

Sami-Matti Trogen on valittu edustamaan Williams Esports -tiimiä uuteen, äärimmäisen kovatasoiseen esports-sarjaan, VCO ProSIM SERIES. Sarjassa kilpailevat yhdessä niin kansainvälisesti menestyneet kilpakuljettajat kuin maailman parhaat esports-kuljettajatkin. 44 tiimiä lähtee tavoittelemaan mestaruutta tässä marraskuun 18. päivä alkavassa kahdeksanosaisessa sarjassa, jossa palkintorahapotti on yhteensä 50 000 USD.