Mäntyharjulaiskuljettaja Miko Jalava ei osallistu Italian EM-ralliin. Borrelioositartunta
häiritsi viime kauden rallin junioreiden Suomen mestaria valmistautumisessa siinä määrin,
että päätös jäädä keräämään voimia kotipaikkakunnalle oli selkeä.

Suomalaistiimi KIC Motorsportin ja Ferrari Akademian kuljettaja Maya Weug saavutti kolme viikkoa sitten Belgian SPA-Francorchampsin osakilpailuviikonlopussa autourheilu-uransa ensimmäisen Formula Regional by Alpine EM-sarjan pistesijoituksen sekä ns. tulokaskuljettajien ykkössijan. Sen jälkeen hän nappasi pisteitä niin Italian Mugellossa kuin nyt myös Ranskan Paul Ricardin radalla ajetussa osakilpailuviikonlopussa ja näin viiden lisäpisteen turvin hän nousi kuljettajien sarjatilanteessa sijalle 12/38 kun ajamatta on vielä kahdeksan syksyistä osakilpailua.

Oulun seudulla ei ole järjestetty kesärallikilpailua yli kymmeneen vuoteen, mutta tulevana viikonloppuna tähän tulee muutos. Lauantaina 22.7. ajettava kuuden erikoiskokeen Jaresko Siikajoki ralli on Hotelli Puustelli Nivala Harrasterallisarjan 2023 seitsemäs osakilpailu ja samalla pohjoisen aluesarjan finaali.


Hallitsevan ADAC GT Masters ja GT World Challenge Endurance ratasarjojen pronssimitalisti, espoolainen Konsta Lappalainen, 22, ajoi italialaisen tiimikaverinsa Giacomo Altoen kanssa yhden tähänastisen autourheilu-uransa parhaimmista suorituksista Italian Misanon kilparadalla ajetussa GT World Challenge Sprint ratasarjan toisessa osakilpailuviikonlopussa.


Jarkko Jylhä (kesk.) valloitti Hyvinkään Drift SM -osakilpailun keskimmäisen korokkeen

Neljäosaisen driftingin suomenmestaruussarjan toinen osakilpailu kaudella 2023 kilpailtiin perjantaina ja lauantaina 14.-15.7 Hyvinkään Vauhtipuistossa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Hyvinkäällä ajettiin driftingin SM-osakilpailu. Kilpaileminen Hyvinkäällä mahdollistui radan uudistushankkeen myötä, jonka asfaltointityöt saatiin valmiiksi käytännössä viikko ennen kilpailua. 

Jere Kalliokoski otti kauden toisen voiton rallicrossin RX Masters -kilpailussa Kouvolassa lauantaina. Kymmenvuotisjuhlakautta rallicrossin parissa viettävä Alahärmäläinen on noussut palkintokorokkeelle kaikissa juhlavuoden kilpailuissa. Kalliokoski ajoi Kouvolan Tykkimäen radalla voittoon jokaisessa ajamassaan erässä, ja otti Supercar-luokan ykköstilan ennen latvialaista Edijs Ossia. Kalliokoski Motorsport oli kilpailussa koko tiimin voimin, Jonne Ollikainen ja Tuomas Skantz täydensivät tiimin hyvän menestyksen, Ollikainen ajoi Mercedes-Benzillä kolmanneksi ja Skantz oli Skoda Fabialla B-finaalin kolmas.

Maya Weug toi kaksi sarjapistettä KIC Motorsportille Italian Mugellosta - Konsta Lappalainen lämmitteli GT World Challenge Sprint ratasarjan Misanon osakilpailua varten


Dmitry Feofanov ja Normunds Kokins kilpailivat viime vuoden Puolan EM-rallissa KMS Racingin kalustolla. 

Tuusulalainen rallitiimi KMS Racing kilpailee tulevana viikonloppuna Ruotsissa Royal Rally of Scandinaviassa Ford Fiesta Rally3 -autolla. Tiimin autolla ERC3-luokassa ajaa vuoden 2021 ERC-luokan hopeamitalisti Dmitry Feofanov.


Miko Jalava ja Matias Peippo Royal Rally of Scandinaviaa edeltävissä testeissä. Kuva: JalavaRacing. 

Mäntyharjulaiskuljettaja Miko Jalava kilpailee tulevana viikonloppuma rallin EM-sarjan Ruotsin osakilpailussa. Kauden kolmas Junior ERC -luokan kilpailu ajetaan Karlstadin ympäristössä. Tavoitteena Jalavalla on nostaa vauhtia Latvian osakilpailusta.

Kymmenvuotisjuhlaa rallicrossin parissa viettävä Jere Kalliokoski tavoittelee kauden toista voittoa Kouvolan kansallisesta RX Masters -kilpailusta tulevana lauantaina. Yhtenäiseen formaattiin sovitettuja RX Masters -kilpailuja on tällä kaudella neljä, ensimmäinen ajettiin Honkajoella toukokuussa, ja se päättyi alahärmäläisen selvään voittoon. Honkajoen jälkeen Kalliokoski otti mittaa Kouvolan Tykkimäessä kansainvälisistä huippukuljettajista, RallyX -sarjan Suomen osakilpailussa Kalliokoski oli Supercar-luokan paras kotimainen kuljettaja kakkos- ja kolmossijoilla.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste