Kilpailukaudelle 2023 nuori tamperelainen Oiva Vetternranta, 10, liittyi maineikkaaseen Parolin Finland tiimiin ja, määrätietoisen työn seurauksena, onnistui Kartingin SM-sarjan tulokaskaudellaan nappaamaan Mini 60-luokan hopeamitalin.
Palkintokorokkeella suomalaistrio, vasemmalla Ylilammi, keskellä Uitto ja Halonen oikealla. Ajokuvassa Halosen perässä Ylilammi.
Kauden toiseksi viimeinen RallyX -osakilpailu ajettiin Norjassa upealla Grenlandin radalla. Sarjan kakkospaikalta kilpailuun lähtenyt Lauri Halonen ajoi Xtrem Junior -luokassa kolmanneksi, ja on edelleen mukana mitalitaistelussa, sijoitus on nyt kolmas.
Vaasalainen 14-vuotias Isak Hatanmaa ajoi juuri päättyneessä Latvian mestaruussarjassa toiseksi. Kauden viimeiseen osakilpailuun, Paide Rallyyn, toiselta sijalta lähtenyt Hatanmaa oli kartanlukija Kristian Sohlbergin kanssa LCR4-luokan viides, se riitti käynnistämään suomalaisjuhlat. Kauden alussa asetettu tavoite oli kokemuksen kartuttaminen, sitä tarkistettiin kauden aikana. Rallikausi on kuitenkin vielä kesken, Hatanmaa jahtaa Latviassa junioreiden mestaruutta syyskuun lopussa.
Hakevuori ralli ajetaan lokakuun puolessavälissä Itäisellä Uudellamaalla. Rallin kilpailukeskus sijaisee Askola-Areenalla ja reitti kulkee Askolassa ja lähikunnissa.
Latvian mestaruussarjan toiseksi viimeinen ralli ajetaan tulevana viikonloppuna Virossa, kaksipäiväinen Paide Rally käynnistyy perjantaina 25.8. Sarjassa LCR4-luokan toisena oleva Isak Hatanmaa lähtee kilpailuun rallivalmentaja Kristian Sohlbergin kartturoimana. Hatanmaan viimeistelyharjoitus sujui Sastamalan harrasterallissa hyvin, sieltä tuli oman luokan kolmas sija ja kilometreittäin arvokasta kokemusta.
Liedossa ajettu Logpoint Rallisprint sujui vaihtelevalla menestyksellä VAG Motorsport -tiimin osalta, joka oli liikkeellä kolmen kilpailijan voimin.
Sami-Matti Trogen teki vakuuttavaa työtä yhdessä ajoparinsa Enzo Joulién kanssa
Yli 30-asteinen helle Saksan GT4-sarjan osakilpailuissa seitsemän ja kahdeksan laittoi kuljettajat ja kaluston odotettuakin kovemmalle. Lautsitzring, jättimäistä gladiaattoriareenaa muistuttava, Itä-Saksalainen autourheilupyhättö kohteli Sami-Matti Trogenin ja Enzo Joulién autokuntaa armottomasti, mutta myös palkitsevasti. Molemmista osakilpailuista tuloksena oli pistesijoitus.
Rallicrossin SM-kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajettiin Nokian radalla. Sarjan mitalitaistelussa oleva kouvolalainen Lauri Halonen ajoi crosskart Xtrem Junior-luokassa kolmanneksi ja säilytti mahdollisuudet SM-mitaliin. Halosen päivä oli värikäs, siihen kuului mm. kolari, erävoitto ja hylkäys.
Kesälomakauden jälkeen turkulainen VAG Motorsport -tiimi on valmiina syyskauden kilpailuihin, joista ensimmäisenä koittaa sunnuntaina 20.8. Liedossa ajettava Logpoint Rallisprint.
Sami-Matti Trogen on valmistautunut hyvin kauden neljänteen kisaviikonloppuun
Rata-autoilun Saksan GT4-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna. Kauden seitsemäs ja kahdeksas osakilpailu ajetaan Lausitzringin radalla. Sami-Matti Trogen lähtee kilpailuihin tuttuun tapaan luottavaisin mielin ja on valmistautunut hyvin yli 30 asteen hellehaasteeseen.