Aikaisemmin talvella Legendsien jääradan Suomenmestaruuden voittanut ja sen jälkeen useita palkintokorokesijoituksia Italian GT3-ratasarjassa saavuttanut tamperelainen Luka Nurmi, 19, koki suurta epäonnea Italian Imolan radalla ajetussa sarjan finaaleissa. 

Saksan Hockenheimin radalla ajetussa kansainvälisen Formula Regional by Alpine Euroopanmestaruussarjan finaalissa suomalaistiimi KIC Motorsport ei onnistunut kartuttamaan pistepussiaan. Tiimin Ferrari Akademian kuljettaja Maya Weug sijoittui sarjan toiseksi viimeisessä osakilpailussa sijalle 18 ja tiimin toinen kuljettaja, ukrainalainen Ivan Klymenko sijalle 27. Sunnuntaina ajetussa ja pitkän kilpailukauden finaalilähdössä kummatkin kuljettajat joutuivat kanssakilpailijoiden aiheuttamien kolarointien uhreiksi ja niiden seurauksena Weugin oli tyytyminen sijaan 20. Sen sijaan Klymenko joutui keskeyttämään kolaroinnissa autoon tulleiden varioiden seurauksena.

Saksan GT4-sarja päätökseen Hockenheimissa
SAMI-MATTI TROGENILLE HAASTEITA LOPPUUN ASTI

Lauantai, 1. kilpailu

Kauden päätöskilpailussa oli jälleen Sami-Matti Trogenin vuoro avata peli. Sarjassahan on käytössä kuljettajien osalta vuoromenettely viikonlopun kahdessa aika-ajossa ja kahdessa kilpailussa. Autojen suorituskykyä menestyksen mukaan tasoittava BoP -järjestelmä ei tällä kertaa suosinut BMW-autoja. Edellisessä kilpailussa Sachsenringillä suorastaan lentäneet baijerilaiset oli nyt laitettu aisoihin. Trogenin aika riitti lopulta 20. lähtöruutuun, parhaan BMW:n ollessa yhdeksäs ja sisartallin auton kivutessa 12. paikalle.

Kuopiolainen Elias Niskanen, 22, on viimeiset kaksi kilpailukautta hallinnut Iberian niemimaalla ajettavaa SuperCars GT4 ratasarjaa. Vuosi sitten hän voitti sarjan Mestaruuden ja nyt kuuden ajetun osakilpailun jälkeen hän jatkaa kuuden pisteen sarjajohdossa portugalilaisen tiimikaverinsa Nuno Pireksen kanssa.

Saksan GT4-sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Hockenheimin radalla. Walkenhorst Motorsportin Sami-Matti Trogen ja hänen ajoparinsa Enzo Joulié lähtevät kauden päätökseen hyvin latautuneena ja valmiina taistelemaan palkintokorokesijoituksista. Lisäpuhtia Trogenin kilpailuun tuo viime viikonloppuna otettu voitto perinteikkäästä ADAC Digital GT500-simulaattorikilpailusta, joka järjestettiin Simracing Expo -tapahtuman yhteydessä.


Niskanen ja hänen menestyksekkään uransa takana työskentelevät työmyyrät eli Juha Niskanen (oik.) ja Heikki Hirsimäki (vas.).

Vuosi sitten pitkän autourheilu-uransa ensimmäisen kansainvälisen rata-autoilumestaruuden saavuttanut kuopiolainen Elias Niskanen starttaa portugalilaisen tiimikaverinsa Nuno Pireksen kanssa kuuden pisteen sarjajohdossa nyt viikonloppuna Espanjan Jerezin radalla ajettavaan SuperCars GT4 Iberia ratasarjan kolmanteen osakilpailuviikonloppuun. Aikaisemmin keväällä ajetuissa sarjan Portimaon ja Madridin kilpailuviikonlopuissa kaksi voittoa ja kaksi hopeasijaa saavuttanut Niskanen hakee Jerezin radalta jatkoa puolitoistavuotta kestäneelle menestysputkelleen.


Ferrari Akademian ja KIC Motorsportin kuljettaja Maya Weug. Kuva @ Dutch Photo Agency.

Erittäin haastavissa olosuhteissa Hollannin Zantvoortin Formula-1 radalla ajetussa Formula Regional by Alpine EM-ratasarjan toiseksi viimeisessä viikonlopussa suomalaistiimi KIC Motorsport kohtasi vaikeuksia. Ferrari Akademian ja KIC Motorsportin kuljettaja Maya Weug oli lauantaisessa osakilpailussa 17. nopein ja sunnuntaisessa hän oli osallisena hurjassa joukkokolarissa. Tiimin toinen kuljettaja, ukrainalainen Ivan Klymenko oli lauantain kilpailussa 23. nopein ja sunnuntaiseen kilpailuun hän ei startannut aika-ajoissa sattuneen ulosajon seurauksena.

Kaksijakoisen kilpailukauden kansainvälisessä GT World Challenge Sprint ratasarjassa ajanut espoolainen Konsta Lappalainen ajoi italialaisen tiimikaverinsa Giacomo Altoen kanssa samanlaiset tulokset Hollannin Zantvoortin F1-radalla ajetussa kovatasoisen kilpasarjan päätösviikonlopussa.


Latvialaispari Agris Stanevich ja Uldis Hmielevskis nähdään jälleen Suomessa HRT-osakisassa, Hakevuori-rallissa ensi lauantaina. Lahdessa he voittivat perjantain osakisan mutta keskeyttivät lauantaina.

Historic Rally Trophy -sarjan kausi 2023 saa päätöksensä lauantaina 14.10.2023, kun Askolan ympäristössä keravalaisen Rally Drivers Teamin isännöimänä Hakevuori-rallissa ratkaistaan viimeiset mitalit. Marraskuun lopussa Historic Rally Club Finland ry:n Palkintogaalassa palkitaan menestyjiä. Mitalistien lisäksi pääosin kaikista kategorioista palkinnon saavat vielä mitalisijojen ulkopuolelle, mutta viiden parhaan joukkoon sijoittuneet 1- ja 2-ohjaajat. Kiertopalkinnot ja ansiomerkit luonnollisesti jaetaan myös samassa tilaisuudessa.

Sami-Matti Trogen ja Luxemburgin Dylan Pereira ajoivat seitsemänneksi Nürburgring Langstrecke-Serien (NLS) päätöskilpailussa lauantaina. Kaksikon urakasta teki odotettua vaikeamman jo lähtöruuhkassa sattunut kolari. Walkenhorst Motorsport -tallin toinen autokunta Christan Krognes-Jakub Giermaziak (Puola) kruunattiin sarjan mestariksi. Kilpailun voitti Scherer Sport PHX-tallin Audi, kuljettajinaan Frank Stippler ja Christopher Mies.

Recent Comments

Ei kommentteja.
Viimeisimmät kommentit
    Arkistot