Ville Vatasella on lauantaina alkavalla kaudella mahdollisuus napata toinen Nuorten SM -titteli. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.
Ralli SM:n yhteydessä ajettava Rallin Suomen Juniorimestaruusssarja (RSJM) on kokenut kaudelle 2024 isot muutokset. Suurimpana muutoksena voitaneen pitää siirtymistä kilpailujen nuotittamiseen ja sen myötä kilpailijoiden mahdollisuutta tavoitella pisteitä ja mitaleita samalla myös yleisen Ralli SM:n puolella. Kuuden osakilpailun RSJM käynnistyy lauantaina 13. tammikuuta Riihimäellä.
Viime vuonna Volkswagen Polo R5 -autolla kilpaillut Roope Korhonen on selkeä ykkössuosikki SM1-luokan voittajaksi Riihimäellä ajettavassa kauden avauskisassa. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.
Rallin suomenmestaruussarjan kausi 2024 käynnistyy tulevana lauantaina 13. tammikuuta poikkeuksellisesti Riihimäellä. Viime vuosina SM-sarja on totuttu käynnistämään Rovaniemen Arctic Lapland Rallylla, joka ottaa tänä vuonna paikan sarjan toisena osakilpailuna. Kaikkiaan SM Auto Sorsa Riihimäki-ralliin ilmoittautui mukaan 113 autokuntaa, joista 72 ajaa SM-luokissa.
Mikko Eskelinen ja Arto Kapanen Ralli SM-sarjaan Skoda Fabia R5 EVO autolla - Konkarikaksikko reitille viidentenä kilpailijaparina.
Vuonna 2009 ensimmäisen Ralli SM-sarjan osakilpailun ajanut jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 51, ja vuonna 1991 Suomenmestaruuden Jarmo Kytölehdolle kartturoinut petäjävetinen Arto Kapanen, 60, starttaavat jo järjestyksessään 14. yhteiseen kilpailukauden nyt tulevana viikonloppuna Riihimäellä ajettavassa Ralli SM-sarjan avausosakilpailussa.
Kouvolalainen 14-vuotias Lauri Halonen ajaa tällä kaudella rallin SM-sarjassa. Rallicrossista ralliin vaihtava Halonen ajaa kartanlukija Niklas Heinon kanssa nuorten luokassa V1600 -luokan Ford Fiestalla. Tulevan kauden tavoitteena on kerätä kokemusta sarjasta ja kasvattaa vauhtia tasaisesti vuoden mittaan. Halonen ajoi ensimmäisen rallinsa jo 11-vuotiaana Latviassa Enni Mälkösen kartturoimana, mutta sen jälkeen keskittyminen on ollut crosskartissa. Pitkän tähtäimen suunnitelmana Halosella on kehittyä kuljettajana ja siirtyä rallissa kohti nopeampien autojen luokkia.
Jyväskyläinen Henri Hokkala on solminut yhteistyökumppanuuden Varkaudesta käsin operoivan RTE-Motorsportin kanssa. Kaudella 2024 Henri tulee edustamaan ralliautoilija Esapekka Lapin ja Janne Erosen omistamaa rallitiimiä rallin SM-sarjassa.
Tammikuussa käynnistyvään Ralli SM -sarjaan saadaan yksi kova nimi lisää, kun Jesse Kallio päätti tiiminsä kanssa panostaa täysillä rallin kotimaiseen arvosarjaan vuonna 2024.
Juho Hänninen kilpaili Toyota Yaris WRC -autolla Arctic Lapland Rallyssa vuonna 2021. Kuva: Taneli Niinimäki / AKK.
Arctic Lapland Rally, tuttavallisemmin Tunturiralli, järjestetään 59. kerran napapiirillä. Rallin ajankohta on siirtynyt muutaman vuoden jälkeen perinteiseen tammi-helmikuun vaihteeseen, jonka myötä kiinnostus rallia kohtaan on kasvanut varsinkin ulkomailla. Legendaarinen talviralli ajetaan jälleen SM-osakilpailuna korotetuin pistein Rovaniemen ja Kemijärven ympäristössä 2.–3. helmikuuta.
Oliver Solberg has signed to drive for Škoda Motorsport in next year’s World Rally Championship.
The 22-year-old pacesetter from this year’s WRC2 series has his sights set firmly on lifting the crown for the Czech Republic manufacturer next season.
Raoul Dahlqvist (oikealla), Ville Laakso ja Justus Räikkönen Vanttauskosken talvisissa maisemissa. Kuva: VL Management.
VL Management Oy on perustettu tarkoituksenaan tarjota tukea ja konsultointia nuorille, urallaan eteenpäin pyrkiville kuljettajille. Yrityksen perustaja Ville Laakso on pitkän linjan autourheiluharrastaja, joka on tuttu näky viime kaudelta nelivetoisen Ford Fiesta Rally3:n puikoissa. Laakson visiona on valjastaa kokemus autourheilun ja liiketoiminnan yhdistämisestä nuorten kuljettajien eduksi.
Jakub Matulka at FIA ERC - Fia European Rally Championship 2023 at Liepaja, Latvia on June 16, 2023.
M-Sport Poland introduces new ERC-based category with enticing prize package and additional incentives.
The FIA European Rally Championship is gearing up to provide an exciting platform for the all-new Fiesta Rally3 Trophy, which will be contested over five ERC events in 2024 and offer a hugely attractive package of incentives.


