Kertokaahan rallimiehet, mikä olisi voinut Asconaani (B 2.0S -79) tulla, kun yhtäkkiä on alkanut kolisemaan moottorijarrutuksessa tai jos vapaasti/kytkin pohjassa vain rullaa??? Veto päällä ei kuulu minkäänlaista ääntä ja lukko itsessään pitää edelleen mainiosti!
Laatikkona Getrag 240 eikä ääni kyllä sieltäkään oikein voi tulla. Se on paikannettu peräpäähän, sillä laatikko kait pitäisi kokoajan ääntä, jos sielä joku olisi menossa.
Perä on Asconan oma, jossa 75% ZF kilpalukko. Välitys on vakio, eli 3.67;1.
Viikonloppuna tehtiin iso huolto peränjatkeeseen, kun ajateltiin että se aiheuttaa samankaltaista oiretta, eli jatkeakseli pääsisi kolisemaan siihen jatkeen kuoreen, sillä wanhat puslat/tukilaakeri/donitsikumi olivat tulleet jo tiensä päähän.
Vaihdettiin uusi "heavy duty" donitsikumi, kardaanin tukilaakeri SKF, jatkeen poikittaistukitangon päätyihin polyuretaanipuslat, sekä itse jatkeen kuoren päähän vielä jämäkät tukikumit. Kasattiin ja ei muuta ku koeajolle - v***u sama klapina jatkui juurikin moottorijarruttaessa tai jos painoi kytkimen pohjaan/tiputti vapaalle ja antoi auton rullata!!!
Eräs seppä sanoi että pinjonin laakeri on voinut tulla tiensä päähän, eli klappaa juurikin sen verran, että aiheuttaa liikaa välystä pinjonin akselille ja tästä syystä pinjoni liikkuu lautaspyörästä pois päin, kun moottorijarruttaa tai vapaasti rullaa - veto päällä se siirtyy oikeaan paikkaan ja hammaskosketus olisi taas niinkuin pitää - sekä se välys, mitä pitää kuitenkin aina jonkin verran olla.
Perällä, laatikolla ja koneella on rakentamisen jälkeen ajettu alta 30tkm kesäajoa, eikä mitään ongelmia ole kokoonpanolla ollut. Öljyjä olen aina vaihdellut tiheään ja laatumerkkejä käyttänyt. Laatikossa on Castrolin uudet SMX-S synkroniölpät ja perässä on Castrolin SAF-XJ lukkoperäölpät.
Onko pinjonin laakeri vaikea vaihtaa ja saako niitä uutena mistään?
Entäpä jos ottais perän kopan auki ja kurkkais miltä sielä näyttää, esim. ison lautaspyörän hampaiden kunto? Näkeekös takakannen kautta sitä pinjonin hammastusta ollenkaan?
Ja lopuksi, onko kenelläkään myydä uutta tai toimivaa välitystä tähän autoon/perään? Kaikki käy, oli se sitten aavikko 3.44;1 tai 3.67;1 tai ripeä 4.75;1/5.28;1.
Auttakaahan miestä mäessä, että saadaan auto vapuksi ajoon!
Klapajaa moott.jarrutuksessa & rullattaessa..
- Geiseri
- B-junnu

- Viestit: 30
- Liittynyt: 21.12.2006 00:00
- Paikkakunta: Koskö, Mustasaari
Klapajaa moott.jarrutuksessa & rullattaessa..
Harraste(O)peli no.1 = Kadett GSi 16V ´89
Harraste(O)peli no.2 = Ascona B 2.0 S ´79
Harraste(O)peli no.2 = Ascona B 2.0 S ´79
- Geiseri
- B-junnu

- Viestit: 30
- Liittynyt: 21.12.2006 00:00
- Paikkakunta: Koskö, Mustasaari
Re: Klapajaa moott.jarrutuksessa & rullattaessa..
Eikö kenellekään tule mitään mieleen? Tai ole sattunut vastaavaa?
Kummallista.. onhan näitä nyt warmasti tapahtunut muillekin..
Kummallista.. onhan näitä nyt warmasti tapahtunut muillekin..
Harraste(O)peli no.1 = Kadett GSi 16V ´89
Harraste(O)peli no.2 = Ascona B 2.0 S ´79
Harraste(O)peli no.2 = Ascona B 2.0 S ´79
- hatanmaa
- Yleinen

- Viestit: 220
- Liittynyt: 26.10.2005 00:00
Re: Klapajaa moott.jarrutuksessa & rullattaessa..
Voi hyvin olla että pinjoni laakeri on löysällä mutta pitäis "hurista" kun pyörität renkaat ilmassa .. pinjoni laakereiden vaihdonjälkeen täytyy perä blueprintata.. tuu käymään niin katotaan mikä perää riivaa :)
VH-MotorSport
- Geiseri
- B-junnu

- Viestit: 30
- Liittynyt: 21.12.2006 00:00
- Paikkakunta: Koskö, Mustasaari
Re: Klapajaa moott.jarrutuksessa & rullattaessa..
No kun ei se hurise, ainoastaan kun rullaa vapaalla/kytkin pohjassa niin kuuluu klapina tai kun moottorijarruttaa, niin klapisee.. veto päällä ei kyseinen sivuääni/ylimääräinen ääni kuulu.
***** myhkänen juttu, oon soitellu vaikka kenelle, mut kukaan ei tunnu tietävän mikä olisi.. moni veikkaa montaa eri hommaa ja kuitenkin on vaihdettu jo laatikot, kardaanit, peränjatkeen kaikki osat yms. Välitys on voinut saada kipeetä jostakin syystä ja hampaita puuttuu, joten hyppää jonkun hampaan ylitte tai jotain. Voi olla että pitää aatami tuoda VH-Motoriin ja makso mitä makso, niin selvitetään mikä helkutti siel ahistaa..
Asiaa ei auta yhtään se että autosta on jo kaupat sovittu ja uudelle omistajalle lupasin laittaa auton kuntoon, tuollaisena sitä ei voi myydä, ja mahdoton sanoa autolle hintaa edes puolikuntoisena..
Mä soittelen.
~Artsi
***** myhkänen juttu, oon soitellu vaikka kenelle, mut kukaan ei tunnu tietävän mikä olisi.. moni veikkaa montaa eri hommaa ja kuitenkin on vaihdettu jo laatikot, kardaanit, peränjatkeen kaikki osat yms. Välitys on voinut saada kipeetä jostakin syystä ja hampaita puuttuu, joten hyppää jonkun hampaan ylitte tai jotain. Voi olla että pitää aatami tuoda VH-Motoriin ja makso mitä makso, niin selvitetään mikä helkutti siel ahistaa..
Asiaa ei auta yhtään se että autosta on jo kaupat sovittu ja uudelle omistajalle lupasin laittaa auton kuntoon, tuollaisena sitä ei voi myydä, ja mahdoton sanoa autolle hintaa edes puolikuntoisena..
Mä soittelen.
~Artsi
Harraste(O)peli no.1 = Kadett GSi 16V ´89
Harraste(O)peli no.2 = Ascona B 2.0 S ´79
Harraste(O)peli no.2 = Ascona B 2.0 S ´79
- Juke
- A-Junnu

- Viestit: 90
- Liittynyt: 04.05.2004 00:00
- Paikkakunta: Ilmajoki
- Viesti:
Re: Klapajaa moott.jarrutuksessa & rullattaessa..
Yks kohta, minkä voisit vielä tsekata, on ne alatukivarsien puslat tukivarren etu- ja takapäistä. Ja tietysti ylätukivarrenkin.
Sehän ainakin maalaisjärjellä ajatellen vois kolauttaa kaasusta hellätessä jos on väljyyttä.
Mulla oli aikanaan äffäläisessä ihan lopussa etummaiset puslat, eikä sitä edes ajossa huomannu. Kilpurissa kun sitä kaikenlaista kolinaa on muutenkin.
Sehän ainakin maalaisjärjellä ajatellen vois kolauttaa kaasusta hellätessä jos on väljyyttä.
Mulla oli aikanaan äffäläisessä ihan lopussa etummaiset puslat, eikä sitä edes ajossa huomannu. Kilpurissa kun sitä kaikenlaista kolinaa on muutenkin.
- Geiseri
- B-junnu

- Viestit: 30
- Liittynyt: 21.12.2006 00:00
- Paikkakunta: Koskö, Mustasaari
Re: Klapajaa moott.jarrutuksessa & rullattaessa..
Kiitos vinkistä, mutta nämäkin paikat jo katsottu läpi, moneen kertaan. Ei se vaihtamalla parane, ei ole mikään DNA tää Ascona, heh.Juke kirjoitti:Yks kohta, minkä voisit vielä tsekata, on ne alatukivarsien puslat tukivarren etu- ja takapäistä. Ja tietysti ylätukivarrenkin.
Sehän ainakin maalaisjärjellä ajatellen vois kolauttaa kaasusta hellätessä jos on väljyyttä.
Mulla oli aikanaan äffäläisessä ihan lopussa etummaiset puslat, eikä sitä edes ajossa huomannu. Kilpurissa kun sitä kaikenlaista kolinaa on muutenkin.
Jos oikeen hiljaa auto sammuksissa lykkii etiäpäin vaihde vapaalla, niin kuulee "kolahduksen" aina samassa kohtaa, kun rengas on pyörähtänyt n.1 kierroksen ympäri.. eli kyllä siellä taitaa isossa lautaspyörässä tai pinjonin hammastuksessa olla jotain mätää.. jos on pala lohjennut, niin kumma ettei oo mitään muuta särkenyt. Aikoinaan kun olin nuori ja tyhmä, niin ekan Ascona B'n vakioperiä tuli muutama räjäyteltyä, ja aina oli täystuho. Tämän auton kanssa on vähän miehistytty eikä tarvi antaa "sikaa" enää samalla lailla.. mutta perin kumma on tämä vika/ääni.
Nooh, se selviää kun vien kaverin pajalle koko paskan ja avaavat paikkoja siellä. JOS välitys on saanut kipiää, niin sitten vain uutta välitystä etsimään.. ei se sen kummempaa ole. joku 4.22 tai 4.75 olis helkkarin asiallinen jopa tälläseen laiskaan katupeliin (pyöriltä 161,6hv/228Nm)..
Harraste(O)peli no.1 = Kadett GSi 16V ´89
Harraste(O)peli no.2 = Ascona B 2.0 S ´79
Harraste(O)peli no.2 = Ascona B 2.0 S ´79