Junnu SM rengassäännöstä. Hullua hommaa?
-
himmailija
- A-Junnu

- Viestit: 117
- Liittynyt: 08.01.2005 00:00
Re: Junnu SM rengassäännöstä. Hullua hommaa?
AKK:n taholta täysin munatonta toimintaa. Olis pitäny toimia, niin kuin alunperin oli tarkoitus. Jättää lisenssi kokonaan ottamatta ja ripustaa ne haalarit lopullisesti naulaan. Säännöt on kaikille samat, mutta niitä ei pitäisi kesken leikin muutella. Mulle ainakin olisi riittänyt se alkuperäinen kuusikin rengasta. Nyt ois ollu Ouluun vielä 4 todella hyvä kuntoista ja 2 aivan uutta rengasta. Mut mehän ajettiinkin Pirellillä, eikä sillä ylihinnoitelulla valta merkillä. Autossa on lisäksi kaasupoljin jolla sitä renkaan kulutusta voi myös säästellä. Vauhti meillä ei todellakaan riitä kärkeen, eikä ollut tarkoituskaan. Oli vain mielenkiintoinen sarja. Jossa oli tarkoitus vain omaksi ilokseen kruisailla. Mutta tiedän myös kärki miehiä jotka Laukaassa säästeli renkaitaan ja nyt niiden taktiikalta viedään pohjaa. Pelkästään sen takia, että toiset revitti suurimman osan renkaistaan paskaksi ja luottivat rengas sääntöön tulevan muutoksia. Eikös se taktikointi ollut yksi sarjan alkuperäisistä tarkoituksista. No rahalla saa ja hevosella pääsee.. 
- Ralleyz
- KV

- Viestit: 852
- Liittynyt: 01.05.2004 00:00
Re: Junnu SM rengassäännöstä. Hullua hommaa?
Oh hoh. Pakko kerran on itsekin kritisoida ja tuumata että jos tuota sarjaa jotenkin olisi kehittänyt ni pistelasku uusiksi....
Meni ilmeisesti kurat jollakin housuun.
Meni ilmeisesti kurat jollakin housuun.
- GreenSlide
- Yleinen

- Viestit: 279
- Liittynyt: 20.06.2004 00:00
Re: Junnu SM rengassäännöstä. Hullua hommaa?
Toivottavasti tässä ei oo käyny niin että päättäjät on lukenut jo niin surullisen kuuluisaa ralli.net keskusteluja, ja vetänyt johtopäätöksensä siitä!? Toivottavasti ei näin, enkä kyllä usko siihen! Täällä kuitenkin huutelee paljon sellasia ihmisiä jotka ei niitä kikottimia aja ollenkaan. Toivottavasti sarjaan osallistuville on tehty kysely ennenkuin on päätökset tehty! Hyväähän tässä varmasti on yritetty tehdä ja yritetty korjata tehtyjä virheitä vai onko niitä virheitä edes tehty...?
Alun perin tuo rengassääntö oli vähän niin ja näin ja karsi mielestäni niitä "köyhiä" jotka olisivat käytetyillä renkailla halunneet sarjaan osallistua, tämä sääntö kun pakoitti ostamaan uudet renkaat jos haluaa menestyä,saada renkaat edes jotenkin kestämään sinne ouluun asti tai olla rikkomatta autoonsa (ainakin näissä enemmän renkaita syövissä kikottimissa), ainakin itse näin sen ajattelin ja jätin sarjan väliin kun en nähnyt järkeä lähteä käytetyillä nakeilla sarjaan mukaan kun merkatut renkaat olisi loppuneet jo peurungassa..ja uusiin kun ei ole ollut koskaa rahaa panostaa niin ei sitä ollut nytkään...
Mutta mielestäni on turhaa ja tyhmää ruveta kesken sarjan sääntöjä muuttamaan, näillä alkuperäisillä rengas säännöillä ois sitten pitänyt ajaa koko kausi ja mahdolliset kehitys ideat siirtää ensi kauteen..
Alkuperäinen ideahan on ilmeisesti ollut tässä sarjassa tuo,täälläkin paljon huudeltu kustannuksien alentaminen rengasrajoituksilla.. mutta tuoko se säästöjä jos "pakotetaan" toiset ne uudet pyörät ostamaan kun voisi niitä käytettyjä halvempiakin pyöriä samanlailla tuhota?
Syitä tähän uuteen rengas sääntö muutokseen ouluun on varmasti monia..
Kenties pelätty osallistuja katoa ouluun ja haluttu näin saada mahdolliset kilpailijat jatkamaan sinne...?
Renkaat ajettu loppuun peurungassa...?
Säät olleen mitä on..tienpinta syönyt renkaita normaalia enemmän?
Kilpailijoilta tullut purnausta ja akk ajatellut kuunnella kilpailijoita?
Kaikilla asioilla on kaksi kääntöpuolta, koskaan ei varmasti tehdä sellasia päätöksiä että kaikki olisivat tyytyväisiä..mutta jotta saataisiin suurin osa edes tyytyväisiksi, oisko paikallaan esim. Sarjaan osallistuville tehdä vaikka kysely (ns. Kehityskeskustelu) sähköpostiin ennenkuin päätöksiä tehdään ?
Oftopic: Itse parissa talvirallissa olen ihmetellyt sitä,kun nykyään on tämä ns. Keskitetty huolto, ajetaan paljon samoilla renkailla, jopa 4pätkää putkeen ilman huoltoa..ei pääse renkaita lepuuttamaan yhtään, oisko se yksi syy että kumi sulaa ja piikit irtoilee, sitä kautta kulut kasvaa? ..oisko siinä ideaa että palattais "vanhaan hyvään aikaan" ja ois kiertävä huolto, pääsis vaihtaa renkaita useammin toisiin,vois mahdollisesti piiikitkin pysyä paremmin renkaissa, kun ei kumit tulessa ajeta kokoajan menemään?

- ohc
- Yleinen

- Viestit: 222
- Liittynyt: 08.07.2004 00:00
- Paikkakunta: Lapua
Re: Junnu SM rengassäännöstä. Hullua hommaa?
Menee sarjaan _erittäin huono päätös_.Kollo kirjoitti:No nyt visa vinkuun ja rengaskauppaan:
http://www.rsjm.fi/attachements/2014-01 ... -18253.pdf
-
AskoE
- A-Junnu

- Viestit: 144
- Liittynyt: 29.01.2012 10:11
Re: Junnu SM rengassäännöstä. Hullua hommaa?
Tämä ei todella minulle kuulu, mutta: säännöt on säännöt ja niitä ei pidä mistään mielijohteista muuttaa. Miksi ihmeessä niitä sääntöjä pitää tehdä, jos kuukauden pästä muuksi muuttuvat? Kyllä tälläisellä toiminnalla saadaan pohja pois, vaikka kuinka paljon hyvää tarkoitetaankin.GreenSlide kirjoitti:Toivottavasti tässä ei oo käyny niin että päättäjät on lukenut jo niin surullisen kuuluisaa ralli.net keskusteluja, ja vetänyt johtopäätöksensä siitä!? Toivottavasti ei näin, enkä kyllä usko siihen! Täällä kuitenkin huutelee paljon sellasia ihmisiä jotka ei niitä kikottimia aja ollenkaan. Toivottavasti sarjaan osallistuville on tehty kysely ennenkuin on päätökset tehty! Hyväähän tässä varmasti on yritetty tehdä ja yritetty korjata tehtyjä virheitä vai onko niitä virheitä edes tehty...?
Alun perin tuo rengassääntö oli vähän niin ja näin ja karsi mielestäni niitä "köyhiä" jotka olisivat käytetyillä renkailla halunneet sarjaan osallistua, tämä sääntö kun pakoitti ostamaan uudet renkaat jos haluaa menestyä,saada renkaat edes jotenkin kestämään sinne ouluun asti tai olla rikkomatta autoonsa (ainakin näissä enemmän renkaita syövissä kikottimissa), ainakin itse näin sen ajattelin ja jätin sarjan väliin kun en nähnyt järkeä lähteä käytetyillä nakeilla sarjaan mukaan kun merkatut renkaat olisi loppuneet jo peurungassa..ja uusiin kun ei ole ollut koskaa rahaa panostaa niin ei sitä ollut nytkään...
Mutta mielestäni on turhaa ja tyhmää ruveta kesken sarjan sääntöjä muuttamaan, näillä alkuperäisillä rengas säännöillä ois sitten pitänyt ajaa koko kausi ja mahdolliset kehitys ideat siirtää ensi kauteen..
Alkuperäinen ideahan on ilmeisesti ollut tässä sarjassa tuo,täälläkin paljon huudeltu kustannuksien alentaminen rengasrajoituksilla.. mutta tuoko se säästöjä jos "pakotetaan" toiset ne uudet pyörät ostamaan kun voisi niitä käytettyjä halvempiakin pyöriä samanlailla tuhota?
Syitä tähän uuteen rengas sääntö muutokseen ouluun on varmasti monia..
Kenties pelätty osallistuja katoa ouluun ja haluttu näin saada mahdolliset kilpailijat jatkamaan sinne...?
Renkaat ajettu loppuun peurungassa...?
Säät olleen mitä on..tienpinta syönyt renkaita normaalia enemmän?
Kilpailijoilta tullut purnausta ja akk ajatellut kuunnella kilpailijoita?
Kaikilla asioilla on kaksi kääntöpuolta, koskaan ei varmasti tehdä sellasia päätöksiä että kaikki olisivat tyytyväisiä..mutta jotta saataisiin suurin osa edes tyytyväisiksi, oisko paikallaan esim. Sarjaan osallistuville tehdä vaikka kysely (ns. Kehityskeskustelu) sähköpostiin ennenkuin päätöksiä tehdään ?
Oftopic: Itse parissa talvirallissa olen ihmetellyt sitä,kun nykyään on tämä ns. Keskitetty huolto, ajetaan paljon samoilla renkailla, jopa 4pätkää putkeen ilman huoltoa..ei pääse renkaita lepuuttamaan yhtään, oisko se yksi syy että kumi sulaa ja piikit irtoilee, sitä kautta kulut kasvaa? ..oisko siinä ideaa että palattais "vanhaan hyvään aikaan" ja ois kiertävä huolto, pääsis vaihtaa renkaita useammin toisiin,vois mahdollisesti piiikitkin pysyä paremmin renkaissa, kun ei kumit tulessa ajeta kokoajan menemään?
- Asko -
-
sps1
- KV

- Viestit: 754
- Liittynyt: 10.08.2004 00:00
Re: Junnu SM rengassäännöstä. Hullua hommaa?
Tässä juuri teen anomusta Akk:lle että saisimme jatkossa nuotittaa reitin ja ajaa WRC autolla v-1600 luokassa. Lisäksi anon lupaa että voimme vaihtaa tarpeen niin vaatiessa kaikki renkaat vaikka kesken pätkän mutta viimeistään joka pätkän jälkeen. Tunnen oikeanlaisia ihmisiä ja uskon että anomus menee läpi ja taas uusi sääntömuutos on odotettavissa muutaman päivän kuluessa. Mielestäni on väärin jos anomustani ei hyväksytä koska meillä on auto joka kuluttaa paljon renkaita ja voimme ostaa niitä vaikka rekkalastin joka kisaan. En halua ajaa kuluneilla renkailla enkä säästellä niitä. Mielestäni jos joku muukin on sitä mieltä että säännöt ei ole itselle mieleisiä niin ei muuta kuin laatimaan ehdotuksia ja anomuksia.
http://www.youtube.com/user/rallyfin?ob=5" onclick="window.open(this.href);return false;
- GreenSlide
- Yleinen

- Viestit: 279
- Liittynyt: 20.06.2004 00:00
Re: Junnu SM rengassäännöstä. Hullua hommaa?
Minäkin teen aina silloin tällöin veikkaukselle lotto anomusta mutta ei se vaan prkl oo vielä kertaakaan mennyt läpi ,oiskohan anomuksen laadussa vikaa !?sps1 kirjoitti:Tässä juuri teen anomusta Akk:lle että saisimme jatkossa nuotittaa reitin ja ajaa WRC autolla v-1600 luokassa. Lisäksi anon lupaa että voimme vaihtaa tarpeen niin vaatiessa kaikki renkaat vaikka kesken pätkän mutta viimeistään joka pätkän jälkeen. Tunnen oikeanlaisia ihmisiä ja uskon että anomus menee läpi ja taas uusi sääntömuutos on odotettavissa muutaman päivän kuluessa. Mielestäni on väärin jos anomustani ei hyväksytä koska meillä on auto joka kuluttaa paljon renkaita ja voimme ostaa niitä vaikka rekkalastin joka kisaan. En halua ajaa kuluneilla renkailla enkä säästellä niitä. Mielestäni jos joku muukin on sitä mieltä että säännöt ei ole itselle mieleisiä niin ei muuta kuin laatimaan ehdotuksia ja anomuksia.
- emppu
- KV

- Viestit: 667
- Liittynyt: 01.05.2004 00:00
Re: Junnu SM rengassäännöstä. Hullua hommaa?
Ottamatta kantaa tähän lisämääräyksen sisältöön.
Tuon lisämääräyksen on allekirjoittanut AKK-Motorsport ry. Siitä ei ilmene kuka liitossa on tämän päätöksen tehnyt. Säännöt ja sarjasäännötkin hyväksyy lajiryhmä ja sittemmin hallitus. Kumpikohan näistä luottamuselimistä on tuon lisämääräyksen hyväksynyt, epäilen että ei kumpikaan.
Liiton säännöissä on uskottavuuden mentäviä aukkoja. Sääntöjä muokkaillaan tarpeen vaatiessa kulloinkin sopiviksi, jopa jälkikäteen tulkiten. Muokkaajina sellaiset tahot joilla ei ole edes ”oikeutta” siihen. Tai he käyttävät sellaista oikeutta jota heille ei kukaan ole mihinkään kirjannut.
Säännöt laatii ja esittää eri työryhmät ja hallitus ne sittemmin vahvistaa. Jos säänöihin on tarve tehdä muutoksia tai lisämääräyksiä, pitää nekin hyväksyttää asianomaisilla tahoilla.

- Technic1
- A-Junnu

- Viestit: 137
- Liittynyt: 18.09.2004 00:00
Re: Junnu SM rengassäännöstä. Hullua hommaa?
Rengassäännön muuttaminen kesken kauden on todella syvältä ja - poikittain.
Te ketkä ajatte sarjaa, ja olette tuota mieltä, niin tehkää porukassa vetoomus AKK.lle rengasssäännön pitämisestä ennallaan. "Porkkanoita" kyllä keksitte vetoomuksenne ryydikkeeksi. Sittenpä sen näkee, onko sarjatyöryhmä porukan vaiko yhden äänitorvi??

" Tää käy kunnon päälle, eikä riitä aivot tähän touhuun..."
- pete05
- Yleinen

- Viestit: 185
- Liittynyt: 06.01.2005 00:00
Re: Junnu SM rengassäännöstä. Hullua hommaa?
Jälleen kerran huono päätös AKK.lta! Ei oo ukoilla munaa seistä sääntöjensä takana........taas pelkää politiikkaa.
KIMI ON KINGI
- vturunen
- Yleinen

- Viestit: 191
- Liittynyt: 23.08.2005 00:00
Re: Junnu SM rengassäännöstä. Hullua hommaa?
Jaaha...no eipä pitkälle sarja edennyt, kun alettiin pelaamaan säännöillä.
Mekin ajettiin neljällä renkaalla Peurunka juuri Oulua ajatellen. Onneksi ei vaikuttanut lopputulokseen niin paljoa mitä ennakkoon luultiin, kun onnenpoikastakin oli mukana. Kiinnostaisi tietää kuka, ketkä tälläisen päätöksen tekivät. Tämän talven keli oli kyllä hyvissä ajoin nähtävissä, niin kaiken järjen mukaan jos tälläistä sääntömuutosta edes harkittiin, se olisi pitänyt toteuttaa ennen ensimmäistä kilpailua. Silloin olisi lähdetty samalta viivalta sen asian suhteen. Rengassääntöhän hyvin olennainen osa koko sarjaa ajaessa.
Kieltämättä tuli aika epävarma olo koko sarjaa ajatellen, jos säännöt alkavat elää omaa elämäänsä sen mukaan mistä kukin nostaa parkunsa...
Toivottavasti tuo otsikko, "hullua hommaa" , ei tarkoita sarjan ajamista läpi.
Nyt pitäisi säännöt pitää tämä kausi ettei homma menisi pelleilyksi ja sen jälkeen parantaa niiltä osin joissa eniten korjattavaa, kuten esim. pistelasku.

- petepee
- KV

- Viestit: 707
- Liittynyt: 11.06.2004 00:00
Re: Junnu SM rengassäännöstä. Hullua hommaa?
Kuudesta renkaasta päästiin kahdeksaan ja siihen vielä kaksi lisää.....
Tehdään niin tai näin niin aina joku kokee vääryyttä.Sitten jos ajatellaan järjestäjiä tässä kohtaa,niin melkoisen kehnossa raossa ovat.Toiveikkaana järjestetään Junnu Sm-osakisaa jonne toivotaan autoja riittävästi.Sitten hoksataan matkan varrella että pistelaskusysteemi on täysi susi.Talvi on haastava ja rengassääntö on mielipiteitä jakava.Jollakin ihmeellä pitäisi kuitenkin kisa järjestää niin että ei tule taloudellista tappiota.Ja matkakin on pitkä ja kaikki maksaa joten kaikki on loppu.

junatkesm
- Viestit: 1
- Liittynyt: 03.09.2011 06:49
Re: Junnu SM rengassäännöstä. Hullua hommaa?
Oiskohan väärät kaverit olleet kärkipaikoilla?
- JA-KO
- B-junnu

- Viestit: 25
- Liittynyt: 08.02.2010 00:00
Re: Junnu SM rengassäännöstä. Hullua hommaa?
Johan on toimintaa kansalliselta kattojärjestöltä?!?
Kenen toimesta tälläinen rengasmäärän lisäys on liittoon esitetty? miksi kilpailijoilta ei esim. tehty galluppia asian suhteen tms JO ENNEN SARJAN ALKUA. Yritetään viedä pohja pois koko sarjan ajamiselta.
ne jotka rengasmäärän lisäystä SARJAA AJAVISTA puoltavat voisiko laittaa nimensä esimerkiksi tämän viestiketjun perään? lista tuskin kovin pitkä on... ja tämän viestin vastineeksi on turha laittaa että "ei kannata ajaa jos ei oo rahaa," kun kyse ei ole siitä vaan sääntöjen oikeellisuudesta ja pysymisestä samanlaisina edes yhden kauden verran.
Onhan kyseessä kuitenkin SM - SARJA?!?!
Terveisin Janne Korhonen AnkUA

- CorollaGTi
- Yleinen

- Viestit: 160
- Liittynyt: 14.03.2007 00:00
Re: Junnu SM rengassäännöstä. Hullua hommaa?
Kyllä kummastuttaa että sarja sääntöjä muutetaan kesken kauden
Henk. koht soitin ennen peurungan kisaa akk:hon ja kysyin pistelasku tavasta ja rengas säännöstä että pysyykö 8 renkaassa kun tälläiset kelit, että rengasta varmaan menee. vastaus oli että kyllä pysyy.
Eikö nyt samoin tein kerta sääntöjä ruvetaan muuttelemaan niin voisi muuttaa pistelaskunkin jotenkin hieman järkevämmäksi että olisi näillä pienemmän luokan autoillakin järkeä ajella jos mestaruudesta meinaa taistella? Ja autoni on F-ryhmän alle 1600
Terveisin Raimo Kovanen KongUA