Rallien merkkaus

Kotimaan rallien ja sprinttien jälkipyykki, tapahtumat, tulokset yms. kilpailun jälkeen käytävä keskustelu.
TaSa57
B-junnu
B-junnu
Viestit: 40
Liittynyt: 29.06.2015 18:24

Re: Rallien merkkaus

Viesti Kirjoittaja TaSa57 » 21.01.2016 21:37

Olin itse mukana Heinolassa, mutta hissuttelitin sen ek3 kaatopaikan ohi kolmion varoittamana ja siksi näkemykseni voi olla aika vino. Ensin tuntui siltä että siitä ei kukaan voi kuvitella tien meneväni suoraan, olisihan sen pienen hakkuuaukean takana pitänyt silloin näkyä tieaukko - nyt vaan umpimetsää. Ja nyppylä peitti täysin sen mihin tielinja on menossa, enkä ainakaan itse ole tottunut ajelemaan ns. säkki päässä. Jälkikäteen on tietenkin täysin selvää, että olisihan siinä pitänyt olla huomio ja olisi säästytty monelta turhalta vaaratilanteelta ja murheelta. Niin se on erilaista katsoa noita paikkoja isosta ja pienestä vauhdista. Vaativaa hommaa ratamestarillekin!
Pidin pienen, 35 vuoden taon kilpailemisesta ja aloitin viime vuonna uudestaan poikani kanssa. Moni asia on muuttunut, vauhdit, renkaat ja ulosjonopeudet. Merkkauslinjan pitäisi ottaa myös tämä huomioon ja vähentää turhia riskejä. Ennen oli minusta käytössä merkkauksessa enemmän myös vaaran merkkejä. Jos muistini pelaa oikein, niin periaate oli että epätavallinen tielinja tai vastaava merkattiin huomiolla ja paikka joka oli erityisen vaarallinen, esimerkiki veden, kivien tai kannokon takia vaaran merkillä. Tässähän olisi voinut olla kumpi vaan tai vaikka kummatkin - taas näin jälkikäteen ajateltuna.
Vaaratilanteita aiheutui lisäksi kahdesta asiasta. Ensiksi paikalla olisi pitänyt olla, ellei ollut, mieluiten järjestysmies hoitamassa takaa tuleville varoituksen niin kaun kuin nostajia oli "tulilinjalla". Ja jos ei yleisö siirtynyt turvallisille paikoille, olisi varoittajan pitänyt pitää varoitusta päällä. Tai tarittaessa vaikka soittaa lähtöön että pätkä poikki. Toinen minua ihmetyttänyt asia oli se että vielä kolmionkin varoittamina paikassa ajettiin ulos. Eikös kolmio tarkoita että vauhdit pois, tiellähän voi olla mitä vaan vaikka nostajia joita pitää varoa tarvittaessa pysäyttämllä auto. Ei tainneet vauhdit olla järin turvallisia täsä näkökulmasta!
Ikävää että tuli niin paljon vahinkoja ja pahaa mieltä. Hyvä että säätyttiin pahemmalta. Tästä pitää ottaa opiksi.
Timo Saarinen, nro 75

Avatar
cona
Viestit: 13
Liittynyt: 03.05.2004 00:00
Paikkakunta: Turku

Re: Rallien merkkaus

Viesti Kirjoittaja cona » 21.01.2016 22:33

Itse olen sitä mieltä, että mahdollisimman vähän merkkejä, niin homma voi jotenkin pysyä hallussa. Toki ihan tappopaikoissa joissa on ulosajolinjalla esim. kivi, kallio, paksuja puita, joki yms. pitää huomio olla. Mitä enemmän merkataan mutkia, sitä vähemmän käytetään omaa harkintaa ja luotetaan siihen että kyllä kestää vetää kun ei oo merkattu ja AINA jää kuitenkin joku paikka missä sitten rytisee. Pimeässä rallissa aukkojen ja linjojen bongaaminen kostautuu ennemmin tai myöhemmin. Jos et näe tietä, mutta aukon, mitä kuskin kannattaa tehdä? Jokainen vetää omista lähtökohdistaan, omilla resursseilla, kokemuksella, riskillä, tietuntemuksella. Sen mukaan vauhti kannattaa sovittaa kun et näe tietä. Kuski on se joka auton pois tieltä ajaa, ei järjestäjä, eikä katsoja. On toki tosi, että ulosajot maksaa aina ja joillekin tulee pitkä tauko kilpailemiseen, se on tämän lajin ikävin puoli. Nuottirallit on rehellisintä rallia, siellä vedetään minkä osataan ja laitteet kulkee, arvailla ei tarvitse.

Avatar
volvoevo
A-Junnu
A-Junnu
Viestit: 131
Liittynyt: 11.02.2006 00:00

Re: Rallien merkkaus

Viesti Kirjoittaja volvoevo » 22.01.2016 09:11

Olen täysim samaa mieltä CONAN kanssa, tästä rallissa kyse.

Avatar
Kenda1.0
Yleinen
Yleinen
Viestit: 173
Liittynyt: 20.09.2011 00:38

Re: Rallien merkkaus

Viesti Kirjoittaja Kenda1.0 » 22.01.2016 11:15

Jos joku on erimieltä että tämä kolmosen paikka ei vaatinut merkkiä, niin kyseessä ei ole ainakaan pimeää kisaa ajanut kuljettaja.
Pimeitä kisoja on tullut ajettua ja mitä nyt inkkareita ja ulkokuvailuja tullut kateltua niin ei toi ollut mitenkään merkin paikka, korkeintaan jälkihuomio koska katsojat ulkokurvissa. Ei jokaiselle pimeälle nypylle voi vetää täysiä jos ei oo merkkiä kertomassa siitä että tie voikin kääntyä. Merkintälinja yhtenäisemmäksi kisojen välillä(välillä merkki vaikka takana pelkkää peltoa, ja välillä ei vaikka olis viis metriä syvä rotko ulkokurvissa). Ulosajot kuuluu ralliin siinä missä taklaukset lätkään. Sille nyt ei vaan voi mitään.

Avatar
2000
Yleinen
Yleinen
Viestit: 262
Liittynyt: 02.05.2004 00:00

Re: Rallien merkkaus

Viesti Kirjoittaja 2000 » 22.01.2016 14:21

Olisi kiva jos vastauksista näkis onko kilpailija vai sivullinen.
Omasta mielestäni kuskien kesken kyllä mielipide on että merkintälinja pitäisi muuttua ja noin reikäpaikat pois!
F-cupis on ollut jo pitkään touhu et porukka lopettaa tai siirtyy nuottikisoihin juuri merkintälinjan ja etuautojen takia!
eipä oo ekas f-cupis autojen määräl hurraamista!

Avatar
ärrä
A-Junnu
A-Junnu
Viestit: 103
Liittynyt: 23.10.2006 00:00

Re: Rallien merkkaus

Viesti Kirjoittaja ärrä » 22.01.2016 17:39

Jos asiallista merkkauslinjaa ei saada ruvetaan vetään turvanuoteista tai siimalta siimalle niin kuin ennen tehtiin. Paikalla oleva porukka oli aivan varmoja että paikassa ulkoillaan ja huolella ja näkeehän sen jo yleisö määrästäkin. Jos tässä mällissä ei olisi ollut tuurit kohdallaan homma olisi muuttunut jo seuraavassa kisassa. Joka tapauksessa ikävää mainosta koko lajille.

Avatar
ohc
Yleinen
Yleinen
Viestit: 222
Liittynyt: 08.07.2004 00:00
Paikkakunta: Lapua

Re: Rallien merkkaus

Viesti Kirjoittaja ohc » 22.01.2016 23:24

Kommentit "ei jokaiselle pimeälle nypylle voi vetää täysiä" ovat aivan huuhaata. Joo ei voikkaan, mutta pimeässä rallissa ei joka nypylle voi ottaa vauhtia nollaan. Ja tässä heinolan tapauksessakin tien luonne muuttuu yhtäkkiä aivan täysin. Paikkaan tullaan nurkkavaihteella ja edessä aukko joka näyttää että tie jatkuu suoraan. _Juuri tästä syystä sitä yleisöäkin oli paikalla pilvin pimein_ eikö vaan? Ei sinne sattumalta tuollaista yleisömäärää tullut. Aika kumma homma että yleisö löysi tämänkin rytöpaikan muttei kilpailun reitistä vastuussa olevat? Noh.. toivottavasti tästä nyt opitaan jotain ja jatkossa vaaralliset paikat ovat huomiolla.

Avatar
teegee
A-Junnu
A-Junnu
Viestit: 50
Liittynyt: 20.05.2004 00:00

Re: Rallien merkkaus

Viesti Kirjoittaja teegee » 23.01.2016 16:31

Peter Geitel VM:n päätoimittajana vastasi kerran samantapaiseen keskusteluun:
"Ralleja ei voiteta pimeillä nyppylöillä vaan osaamalla muuten ajaa autoa."

Avatar
Etuveto
KV
KV
Viestit: 300
Liittynyt: 05.11.2004 00:00

Re: Rallien merkkaus

Viesti Kirjoittaja Etuveto » 25.12.2016 01:28

Hämäläisen Kyösti opetti aikanaan että näkyvät mutkat kun ajaa nopeiten voi pimeisiin ja nypyille himmata (ei tarvi arpoa ). Ps. olen tuota pitänyt mielessä vuodesta 1999 lähtien tähän päivään asti.

AP

Re: Rallien merkkaus

Viesti Kirjoittaja AP » 31.12.2016 23:00

Kertoihan tämä samainen mestarismies myös sen, että ulkomailla on puoleksi turvallisempaa ajaa kun vain toisella puolella on oja. Kas kun toisella puolella on vuori. No itse olen aina ollut sitä mieltä, että joka suoran päässä on mutka ja 50% varmuudella se kääntyy oikealle.

- - EI MUUTA KUN HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2017 JA SINKKI TIUKALLE - -

Vastaa Viestiin