Missä yövyt Rallin ajan?
- Paddy
- A-Junnu

- Viestit: 87
- Liittynyt: 07.05.2004 00:00
En tiedä meneekö off-topiciksi, mutta yöpymiseen liittyen, varsinkin jos sen meinaa tehdä teltassa/ulkosalla, liittyy tieto, että tämän hetken ennusteiden mukaan tulossa on sitten VESIKISA. Kuulin tuossa juuri Ilmatieteenlaitoksen antaman ennusteen alkavalle viikolle Jyväs-Seudulle ja näillä näkymin keskiviikkoaamuna alkaa vettä tulemaan ja torstai on oikea kunnon vesisadepäivä. Ja tämän tiedon mukaan sade jatkuu myös perjantaina. Lauantaista ja sunnuntaista ei ollut vielä tietoa.
Mutta jotenkin niin tyypillistä... Kesän ainoat sateet, niin johan ne sattuu Jyskälä-viikonvaihteeseen.
Tosin muistetaan nyt kuitenkin, että ennen kuin pelihousuja revitään ja hihoja poltellaan, niin nämä ennustuksethan voivat muuttua vielä. Mutta kyllä kai sen sateen todennäköisyys jo ihan tilastollisessakin mielessä kasvaa päivä päivältä, kun näin pitkään on jo kuivaa ollut...
Eli missä ikinä yövyttekin, yrittäkää pitää jonkinlainen katto pään päällä. Muuten voi kastua paikat... eli tulee märkä viikonloppu...

- Monsteri
- KV

- Viestit: 451
- Liittynyt: 23.01.2005 00:00
http://www.fmi.fi/saa/paikalli.html?kunta=Jyv%E4skyl%E4 ei näytä hyvältä, mutta voihan tuo ennustus vielä muuttua...
- josa
- KV

- Viestit: 554
- Liittynyt: 29.04.2004 00:00
- Paikkakunta: Jyväskylä
- Viesti:
- Paddy
- A-Junnu

- Viestit: 87
- Liittynyt: 07.05.2004 00:00
Ja jälleen kerran näyttää näin käyneenkin... Eli nyt kartat näyttävät poutaa ainakin lauantaille saakka. Parempi vissiin jättää sen tarkemmin seuraamatta sääennusteiden kehittymistä, kun eihän näistä ota pirukaan selvää!Monsteri kirjoitti:http://www.fmi.fi/saa/paikalli.html?kunta=Jyv%E4skyl%E4 ei näytä hyvältä, mutta voihan tuo ennustus vielä muuttua...
- Paddy
- A-Junnu

- Viestit: 87
- Liittynyt: 07.05.2004 00:00
Totta, pölyä lienee näiden kelien jatkuessa tiedossa aika reilusti. Ja mitä pätkiä läpi ajaneet ovat kertoneet, ja itsekin omaa mökkitietä ajaneena on tullut todettua, tiet ovat niin kuivat, että siellä on uria jo nyt. Ja tilanne ei ainakaan helpotu nuotituksen aikana; pikkutiet voivat olla melkoisessa kunnossa, jos yhtään ei tule vettä sitomaan pintasoraa ennen nuotitusta! Vettä sais kyllä pikkaisen tulla ennen kisaa juurikin tuon pölyn takia, mutta itse kisan aikana reilu kakskyt astetta ja auringonpaiste ei oli huono...
- Tuiskula
- Yleinen

- Viestit: 157
- Liittynyt: 21.09.2004 00:00
Vastatakseni alkuperäiseen kysymykseen: Asuntoautossa.
Tuon säätilan näkee varmasti vasta, kun on tilanne päällä. Nyt, jos kelit jatkuvat kuivina ja kuumina, niin mitenkähän peltoparkkien järjestäjät varustautuvat, että parkkeeraaminen on turvallista?
Autojen katalysaattorit ovat todella kuumia ja kun sinne peltoparkkiin ajaa, voi äkkiä alkaa maa lattian alla polttamaan ja maastopalo leviää tällaisessa kelissä nopeasti.
Yhtälailla tienvarsipysäköinnissä saattavat penkan heinät kärähtää.

- labaru1600
- A-Junnu

- Viestit: 77
- Liittynyt: 23.04.2006 00:00
- opelmanta
- B-junnu

- Viestit: 23
- Liittynyt: 09.08.2006 00:00
teltassa, satoi tai paistoi
eikö ketään oo tulossa "mopolla" ollaan oltu jo useana vuotena ja on paras vaihtoehto. ja TElttamajoituksella ehdottomasti..
ps. mopolla ei tarvii jonottaa!!!!! :D
ps. mopolla ei tarvii jonottaa!!!!! :D
Speed IS OK but corner is too tight...
- lbr
- Yleinen

- Viestit: 209
- Liittynyt: 16.06.2004 00:00
Re: teltassa, satoi tai paistoi
Kyllä kyllä, "enskamopoilla" mennään, eikä jonotella turhaanopelmanta kirjoitti:eikö ketään oo tulossa "mopolla" ollaan oltu jo useana vuotena ja on paras vaihtoehto. ja TElttamajoituksella ehdottomasti..
ps. mopolla ei tarvii jonottaa!!!!! :D
- pecosbill
- Viestit: 1
- Liittynyt: 09.08.2006 00:00