Aprikoin silloin että yhdistettyjen luokkien eli pysyvämmin lähinnä trophyn ja historicin kohdalla junnujen eteneminen on hieman tuskallista kun pisteistä ajetaan yleisen ukkoja vastaan. Erityisen ristiriitaista tämä on sen valossa että sprintissäkin siirryttiin nuorissa 1400 cc autoihin, jotka ralliin päästessä on sitten paljolti trophy-pelejä. 18-vee rallijunnun into voi vähän hiipua kun vastus on kova eikä edes nousupisteitä tahdo kertyä. Vaihtoehtona on tietysti kaluston ja luokan vaihto, mutta ongelmaa voitaisiin ratkaista myös muutoksella pistelaskussa niin kuin nyt on tehty.
Tuolloin muutoksesta ei ollut tietoa, mutta HF oli lähtökohtaisesti samoilla linjoilla ja lupasi viedä asiaa eteenpäin. En nyt kuvittelekaan että sääntömuutos olisi tuon sähköpostittelun saatikka omaa ansiotani, mutta tämän nyt kerroin jonkinlaisena osoituksena sille että epäkohtia korjataan joskus suhteellisen nopeastikin siellä paljon parjatussa AIK:ssa



