Sivu 2/6
Re: Tiedoksi!
Lähetetty: 28.11.2014 20:46
Kirjoittaja emppu
Ihmetellä voi syystäkin että jokaisen harrastajan täytyy erikseen selvittää vakuutusturvaansa, vaikka liittokin edellyttää tuota liikennevakuutusta. Ja kuten on nähty, kaikki eivät ole samalla viivalla.
Kun olisi yhdet ja selvät pelisäännöt ja yksi nämä pelisäännöt selvittäisi, se olisi kaikkien etu.
Kyseessä siis liiton, järjestäjäseurojen, jäsenten ja yhtiöidenkin etu.
Re: Tiedoksi!
Lähetetty: 28.11.2014 21:36
Kirjoittaja MJT
Aikoinaan otin punakilpiseen autooni vuosivakuutuksen Lähivakuutuksesta. Hinta oli jotakin 250 €/a. Sitten hinta muuttui, ja nousi muistaakseni n. 700 €/a. Yhtiöstä taisi tulla samalla myös LähiTapiola. Katsoin ettei kannata maksaa, muutaman kilpailuntakia vuosivakuutusta. Sen jälkeen olen ollut vain punakilpivakuutuksien piirissä. Onneksi ei ole mitään sattunut, että olisi joutunut korvauksien kanssa asioita selvittelemään.
Re: Tiedoksi!
Lähetetty: 28.11.2014 21:45
Kirjoittaja henkka_ok
Marko Tähkä kirjoitti:Tämä on aika milenkiintoista jos siirtokilpi vakuutuksesta vastaa liikennevakuutuskeskus niin eristetyllä alueella se ei ole voimassa mutta vakuutus vaaditaan kyllä kilpailuihin mutta se ei ole voimassa.
Tästä on nyt useasti jo puhuttu. Eristetty alue ei ole sama kuin suljettu tie. Suomessa ei montaa eristettyä aluetta ole, Ahveniston moottorirata on ilmeisesti tulkinnan mukaan niitä harvoja. Kaikilla muilla alueilla, mukaanlukien siimoilla suljetut tieosuudet rallissa, liikennevakuutus on pakollinen ja voimassa. Jos joku yhtiö muuta väittää, niin lienee parasta suositella perehtymistä liikennevakuutuslakiin tai jos ei tämäkään auta niin vaihtaa yhtiötä. On muistettava, että liikennevakuutus on lakisääteinen vakuutus, ei mikään yhtiökohtainen "superkasko".
Re: Tiedoksi!
Lähetetty: 29.11.2014 09:28
Kirjoittaja valmet
Liikennevakuutuskeskus maksoi mulle viikko sitten tulon menetykset ja korvauksen kivusta ja tilapäisestä haitasta sekä hoitokuluista. Ja Jari-Pekassa kolhin itseni. Et näiltä osin ainakin homma pelaa. Jos ajat jonkun päälle niin varmana korvataan siintä kilpurin vakuutuksesta mutta jos kolhit toisen kilpailijan autoa se voidaan katsoa lajin omaiseksi tapahtumaksi eikä makseta. Tosin aina voit ostaa sen kalliin vakuutuksen siihen kilpuriin niitä myyviltä yhtiöiltä.
Re: Tiedoksi!
Lähetetty: 29.11.2014 11:20
Kirjoittaja Sami93
Katoin oman yhtiön vakuutusehdot niin sain sen käsityksen että törmäysvakuutus ei ole voimassa kilpailuissa jne. Eli kasko.
Liikennevakuutuskeskuksesta (siirtovakuutus) sen verran että -09 kun katkasin tolpan Ukin f-cupissa niin puhelinyhtiö soitti ja kysy laskutus osotetta ja sanoin liikennevakuutuskeskus, Helsinki niin oli hetken hiljasta luurissa ja sitten sano että ai jaa. Ilmeisesti vakuutus makso tolpan kun ei laskua ainakaan mulle tullu.
Re: Tiedoksi!
Lähetetty: 29.11.2014 13:32
Kirjoittaja emppu
Kuulostaa hyvältä että korvauskäytännöt ei ole muuttununeet kuin tuon toiseen killpa-autoon kohdistuneen vahingon osalta, ja sekin voi olla yhtiökohtaista. Se ei suurin harmi ole kun muu vakuutusturva pysyisi vaan ennallaan.
Re: Tiedoksi!
Lähetetty: 30.11.2014 10:36
Kirjoittaja TemeR
"Saatujen selvitysten perusteella vahinko on tapahtunut yleiseltä liikenteeltä suljetulla tieosuudella kilpailutilanteessa. Fennia katsoo, että kuvatuissa olosuhteissa kyse ei ole liikennevakuutuslaissa tarkoitetulla tavalla liikenteellisen riskin realisoitumisessa"
Eli eikö tämä yllämainittu lainaus perusteluista kerro jo, että kun jotain sattuu "yleiseltä liikenteeltä suljetulla tieosuudella kilpailutilanteessa", Fennia ei korvaa oli kohde sitten ladon seinä tai kuljettajapari?
Re: Tiedoksi!
Lähetetty: 30.11.2014 11:26
Kirjoittaja saana
Eli, onko asia niin että kun löydetään vakuutusyhtiö,joka korvaa ns."automaattisesti" ilman kusetusta,niin annetaan kaikki raha sille.Toivotellaan muille yhtiöille Hyvää Joulua ja parempaa Uutta Vuotta.Toki, voihan siinä siirtyä muutkin vakuutukset samalla.

Re: Tiedoksi!
Lähetetty: 30.11.2014 18:20
Kirjoittaja markomartini
Artikkeli 4.7.2014 Kilpa-autoille on otettava liikennevakuutus
Julkaisuvapaa artikkeli
heinäkuu 2014
Kilpa-autoille on otettava liikennevakuutus
Kilpailukauden ollessa kuumimmillaan moottoriurheilun harrastajien on tärkeää muistaa vakuutusturva.
Liikennevakuutus on lakisääteinen velvoite moottoriajoneuvoille. Vakuutusvelvollisuus koskee lähtökohtaisesti myös kilpa-autoja kaikissa nopeuslajeissa – esimerkiksi rallissa, jokamiesluokassa ja kartingissa.
Ainoa poikkeus, jossa liikennevakuutusta ei tarvitse ottaa, on ajoneuvon käyttäminen yksinomaan eristetyllä alueella.
- Liikenteestä eristetty alue tarkoittaa sitä, että alue on eristetty esimerkiksi aidoilla ja kaiken muun liikenteen pääsy on estetty aukottomalla vartioinnilla. Käytännössä esimerkiksi motocross- tai mikroautoradat ovat harvoin liikennevakuutuslain tarkoittamalla tavalla eristettyjä alueita. Myöskään varikkoalueet eivät yleensä ole eristettyjä, Liikennevakuutuskeskuksen lakimies Visa Kronbäck kertoo.
Jos ajoneuvoa käytetään eristetyn alueen lisäksi teillä tai piha-alueilla, ajoneuvolle täytyy ottaa liikennevakuutus. Käytännössä liikennevakuutus on siis otettava lähes poikkeuksetta.
Moottoriurheilussa käytettävät ajoneuvot ovat usein rekisteröimättömiä, mutta sekään ei poista vakuuttamisvelvollisuutta.
Korvattavuus riippuu vakuutuksesta
Liikennevakuutus kattaa eristämättömillä rata-alueilla tapahtuneita vahinkoja, kilpailutilanteissa tarvitaan muuta lajikohtaista vakuutusturvaa.
- Liikennevahinko korvataan aina moottoriajoneuvon liikennevakuutuksesta, jos vahinko on tapahtunut liikenteessä ja aiheutuneeseen vahinkoon on syy-yhteys. Sen sijaan liikenteestä eristetty kilpailualue ei ole liikennevakuutuslain piirissä, eikä vahinkoja korvata liikennevakuutuksesta, korvauspäällikkö Antti Tuulensuu Liikennevakuutuskeskuksesta selventää.
Eri vakuutusten vaihtoehdot ja kattavuus kannattaa selvittää omasta vakuutusyhtiöstä.
Faktalaatikko
Kilpa-autoilla tulee olla liikennevakuutus, poikkeustilanteita ei juuri ole.
Usein tarvitaan myös lajiliiton edellyttämä lisenssivakuutus.
Lakisääteisiä ja pakollisia vakuutuksia voidaan täydentää vapaaehtoisella tapaturmavakuutuksella.
Liikenteestä eristetty kilpailualue ei ole liikennevakuutuslain piirissä.
Liikennevakuutus korvaa henkilövahinkoja ja syyttömän osapuolen omaisuusvahinkoja.
Janne Silfverberg,
Liikennevakuutuskeskus
Liikennevakuutuskeskus (LVK)
on kaikkien Suomessa liikennevakuutustoimintaa harjoittavien vakuutusyhtiöiden yhteistyöelin.
Re: Tiedoksi!
Lähetetty: 30.11.2014 18:46
Kirjoittaja saana
Miten määritellään liikenteestä eristetty kilpailualue?? Mikä vakuutus korvaa jos aiheuttaa ulosajolla henkilö tai omaisuusvahingon??Eli, onko liikennevakuutus voimassa heti siiman toisella puolella??

Re: Tiedoksi!
Lähetetty: 30.11.2014 19:31
Kirjoittaja henkka_ok
saana kirjoitti:Miten määritellään liikenteestä eristetty kilpailualue?? Mikä vakuutus korvaa jos aiheuttaa ulosajolla henkilö tai omaisuusvahingon??Eli, onko liikennevakuutus voimassa heti siiman toisella puolella??

No jos nyt tarkastellaan pelkästään rallia kun ralli.netissä ollaan niin ykskään EK ei varmasti oo eristetty alue. Aukotonta vartiointia on tasan maalikennojen kohalla ja muualta saa hiihellä pätkälle vaikka armeijan joukkue letkassa.
Re: Tiedoksi!
Lähetetty: 30.11.2014 20:56
Kirjoittaja timpe24
kyllä ainakin punakilpi vakuutus maksaa jos eekoolla mysöö ihan siviili auton tai mulla ainakin korvas kun ajoin kilpurin ulos ladulta ja sattu oleen joku ek parkkipaikka ni sinne pölähdettiin ja runnottiin samalla yks katsojan auto ei tarvinnu kun yks paperi täyttää ja piirtää suttunen kuva tilanteesta ja sit autokorjaamo hoiti vakuutus yhtiön kanssa hommat kaveri sai autonsa kuntoon ilman mitää ihmeellisyyksiä ja kaikki makso 25e
Re: Tiedoksi!
Lähetetty: 01.12.2014 10:17
Kirjoittaja Joox
Varmaan olisi hyvä jos liitto selvittäisi vakuutusasioita laajemmaltikin, nyt ollaan liialti epätietoisuudessa joka taho.
Nyt näyttää siltä että liikennevakuutus ei olekkaan tae sille että erikoiskokeilla tapahtuneet kilpailijan aiheuttamat vahingot korvataan, voi olla että järjestäjien vastuuvakuutukselle mennään silloin.
Mitä jos sekään ei korvaa kilpailun ulkopuolisille aiheutuneita vahinkoja? Kuka ne velvoitettaan silloin maksamaan?
Kilpailija osallistuu omalla vastuullaan mutta mitä vastuita se kattaa, se on aivan hakusessa.
Re: Tiedoksi!
Lähetetty: 01.12.2014 12:45
Kirjoittaja markomartini
Tiedoksi että olen asiaan selkeyttä pyytänyt Liikennevakuutuskeskukselta jonka pitäisi meidän kuluttajien asioita ajaa. Odotamme tietysti vastausta jonkin aikaa tuskin tulee kuin apteekin hyllyltä.
Re: Tiedoksi!
Lähetetty: 01.12.2014 18:21
Kirjoittaja jarimoro
Jep 2013 mäntsälä ralli äijä ajoi hevosaidat nurin , kovantaistelun ja lukuisten puheluiden jälkeen liikennevakuutuskeskus maksoi osan aidoista ja sähkölangoista mutta ei kaikkea omaa maksettavaa jäi kiitettävästi järjestäjä ei tehnyt mitään asian hyväksi muuta kuin soitti kilpailijalle että hoida asia (seura ei vastaa ulkopuolisille aiheutuneita vahonkoja) ja tästä kohtaa alkoi mun taistelu .....!!!!!!??????