Sivu 3/5
Re: Pakarin Juhanin CV
Lähetetty: 12.11.2011 17:27
Kirjoittaja ohc
MJT kirjoitti:Tämä ei suoranaisesti liityPakarin CV:hen, mutta liittyy kyllä AKK:n liittokouksessa tehtäviin päätöksiin. Aikoinaan ollessani AKK:n eri lajivaliokuntien jäsenenä 13 vuotta päätettiin siellä esityksistä mm. sääntömuutoksiin ja myös muihin lajiasioihin. Nämä esitykset vei silloinen "lajipäällikkö" AKK.n hallituksen kokouksiin päätettäviksi tai mahdollisesti palautettaviksi takaisin valiokuntiin. Eli sääntömuutos ja muut esitykset tehtiin silloisissa lajiryhmissä, koska siellä oli paras mahdollinen asiantuntemus. AKK:n hallituksen puheenjohtaja hoiti omaa rooliaan johtamalla hallituksen kokousta. Toimiston henkilökunnalla ei kansallisten sääntöasioiden kohdalla ollut muuta roolia kuin huolehtia asioista jotka lajiryhmien esityksistä ja hallituksen päätöksien myötä tuli heidän tehtäväkseen. Eli hallituksen puheenjohtajan muutos ei tähän asiaan mielestäni vaikuta. Kari O:n panos mm. FIA:n kuvioissa suomen hyväksi vuosien saatossa on todella kovaa valuuttaa. Valitettavasti siitä ei ole suuremmalti AKK:n puolesta esille tuotu. Myös hänen henkilökohtaiset panoksensa suomalaisten autourheilijoiden pääsystä maailman huipputalleihin ja sitä kautta voittamaan mm. Maailmanmestaruuksia on todella erittäin korkeallearvostettua. Myös Kari O:n erittäin hyvät suhteet FIA:n päättäviin henkilökohtaiset elimiin on syytä huomioida. AKK:n hallituksen tehtävänä on luonnollisesti valvoa suomalaista autourheilua että se toimii sääntöjen ja määräysten mukaisesti, mutta kansalliset säännöt ja sääntömuutokset tulevat lähinnä jäsenistön edustajien taholta lajiryhmien välityksellä.
Parempi vaikutuskanava on yrittää vaikuttaa " kyläkisojen" järjestäjien kautta lajiryhmiin ,kuin koettaa vaihtaa henkilöä "huipulta" joka suoranaisesti ei näihin asioihin suoranaisesti vaikuta. Ei tarvitse mennä kovin pitkää aikaa takaisinpäin kuin jäsenistön hampaissa oli Jarmo Mahonen. Aivan sama asia sääntömuutosten kohdalta. Ei Jarmo niitä laatinut. Toimiston henkilöstö vaan toteutti asioita jotka hallitus oli hyväksynyt lajiryhmien esityksistä. Nyt kun on mahdollisuus vaikuttaa, kannattaa harkita onko suomen autourheilussa tarve panostaa vain kyläkisoihin vaiko myös huolehtia SM- ,sekä kansainvälisten ja hyvin järjestettyjen kilpailujen järjestämiseen suomessa ja siten myös saada esille kansainvälisiä huippuja maailman huipputaleihin?
Jopas oli "myyntipuhe" Kari O:n puolesta. Toivottavasti kuitenkin mies menee vaihtoon ja saadaan uutta suuntaa AKK:n toimintaan.
Re: Pakarin Juhanin CV
Lähetetty: 12.11.2011 18:00
Kirjoittaja Keitele
Onko AKK:n Hallituksen esim. JM-luokan lajitieto ja taito korkeampi kuin lajiryhmän jäsenten.
Missä voisi päästä katsomaan AKK:n Hallituksen kokouspöytäkirjoja

niistähän voisi sitten todeta millaisia päätöksiä on siellä tehty ja miten puheenjohtaja on vaikuttanut asioihin?

AKK:n Hallituksen jäsenet ovat jäsenseurojen jäsenten valitsemia ja he maksavat palkan Hallituksen jäsenille joten kyllä jäsenillä pitäisi siten olla oikeus esim. julkisesti netissä nähdä pöytäkirjat kuten on esim. Kuntien Hallitusten jäsenten kokouspöytäkirjat kaikkien nähtävissä.
Jos pöytäkirjassa on Suomen lakien mukaan sellaista tietoa jota ei saa julkaista niin tietenkään sitä ei saa julkaista
Ovatko päätökset ja pöytäkirjat yhtä salaisia kuin Stasi arkistot Suomessa?
Re: Pakarin Juhanin CV
Lähetetty: 12.11.2011 18:46
Kirjoittaja harnup
Yhdistysten hallitusten pöytäkirjat eivät yleensä ole julkisia asiakirjoja joten miksi AKK ry:n pöytäkirjat pitäisi olla julkisia? Jos hallitus on käsitellyt esim yksittäistä jäsentä koskevaa asiaa,miksi tämä pitäisi olla julkisesti luettavana?
Ja miten tämä pöytäkirjojen julkisuus muutenkaan liittyy Pakarin pätevyyteen?
Re: Pakarin Juhanin CV
Lähetetty: 12.11.2011 18:59
Kirjoittaja ksi
eiköhän se sohlbergin aika-kausi ole jo lopussa,siihen aikaan kun ko.henkilö valittiin, johtaminen onnistui ns"savotta"mallilla mutta ei enää ja jos häntä vielä kiinnostaa touhuta kansainvälisillä areenoilla niin siitä vaan mutta omalla rahoituksella,harrastaja puolen johtoon nyky-ajan meiningin omaava johtaja,kiitos.
Re: Pakarin Juhanin CV
Lähetetty: 12.11.2011 19:01
Kirjoittaja Keitele
harnup:
Mieti sitä loppuikäsi tai kysy viisammilta miten edelliset kirjoitukset liittyvät ?
Re: Pakarin Juhanin CV
Lähetetty: 12.11.2011 20:02
Kirjoittaja ohc
harnup kirjoitti:Yhdistysten hallitusten pöytäkirjat eivät yleensä ole julkisia asiakirjoja joten miksi AKK ry:n pöytäkirjat pitäisi olla julkisia? Jos hallitus on käsitellyt esim yksittäistä jäsentä koskevaa asiaa,miksi tämä pitäisi olla julkisesti luettavana?
Ja miten tämä pöytäkirjojen julkisuus muutenkaan liittyy Pakarin pätevyyteen?
Ei varmaan ole julkista MUTTA....
Sillälaillahan ne asiat pyörii. Pienessä piirissä päätetään mitä tehdään eikä mikään mitä päätetään ole julkista tietoa. Avoimuus on yksi asia jota toivoisi näkevän enemmän akk:n suunnasta. Luulen että väki alkaa olemaan aika kypsä tähän nykyiseen menoon ja henkilöihin akk:ssa??
Re: Pakarin Juhanin CV
Lähetetty: 12.11.2011 20:49
Kirjoittaja Vieras
ksi kirjoitti:eiköhän se sohlbergin aika-kausi ole jo lopussa,siihen aikaan kun ko.henkilö valittiin, johtaminen onnistui ns"savotta"mallilla mutta ei enää ja jos häntä vielä kiinnostaa touhuta kansainvälisillä areenoilla niin siitä vaan mutta omalla rahoituksella,harrastaja puolen johtoon nyky-ajan meiningin omaava johtaja,kiitos.
Mistähän ihmeestä sen löytäisi? Kun ei kai oikeasti kukaan ainakaan näistä ehdokkaista ole omalla rahalla ajanut? Tämä on pelkkä olettamus, kun aika vähän ko firman porukoista on muutenkaan itse ollut kilpailijana kilpailuissa minkä kattojärjestönä akk. Eikä se paljon näkemystä lisää jos ajanut jonkin kolpailun vuonna miekka ja kirves. Sori ja herneitä.
Re: Pakarin Juhanin CV
Lähetetty: 12.11.2011 22:05
Kirjoittaja harnup
Keitele kirjoitti:harnup:
Mieti sitä loppuikäsi tai kysy viisammilta miten edelliset kirjoitukset liittyvät ?
Loppuikä siihen menisikin jos Keiteleen kirjoitelmista aikoisi selvää ottaa. Epäilen kuitenkin että niin viisasta ei löydy jolta vastauksen saisi.
Ja mistä pääsee lukemaan hallituksen pöytäkirjat, pyri hallitukseen, jäsenet saa lukea pöytäkirjat.
Re: Pakarin Juhanin CV
Lähetetty: 13.11.2011 07:19
Kirjoittaja JM
harnup kirjoitti:Keitele kirjoitti:harnup:
Mieti sitä loppuikäsi tai kysy viisammilta miten edelliset kirjoitukset liittyvät ?
Loppuikä siihen menisikin jos Keiteleen kirjoitelmista aikoisi selvää ottaa. Epäilen kuitenkin että niin viisasta ei löydy jolta vastauksen saisi.
Ja mistä pääsee lukemaan hallituksen pöytäkirjat, pyri hallitukseen, jäsenet saa lukea pöytäkirjat.
Käyttäjä
harnup laittaa profiiliinsa nimen näkyviin. Aikaa kaksi päivää. Jos sen jälkeen tunnus ei ole kunnossa niin hyllytetään sen kuntoon saattamisen ajaksi.
Re: Pakarin Juhanin CV
Lähetetty: 13.11.2011 13:19
Kirjoittaja jaki
Midas kirjoitti:Suomessa, jos jossain on erittäin paljon kansallisia helpotuksia Fia:n säännöistä!
Esimerkkejä:
-Bsi kypäränormin käyttö sallittu Suomessa 31.12.2018 asti => muualla loppuu 31.12.2013
-Istuinten 5-vuoden jatkoaika leimassa, jokkiksessa käy pelkkä Fia:n standartoima istuin ilman käyttöaikaa...
-Vöiden 5-vuoden jatkoaika leimassa
-Enrurance- ja Jokkis-puolella voidaan käyttää Fia 86- (vanhaleimaisia) ajovarusteita joita ei saa käyttää juurikaan muualla
-Ei alusasu pakkoa jokkispuolella jos Fia 2000-varusteet
-Ei sammutinjärjestelmä pakkoa rallissa
-ei Hans-käyttöpakkoa jokkis/endurance
Tässä on vain joitakin lievennyksiä verrattuna Fia:n sääntöihin...
Niin, eikö pitäisi? Ylipäätään koko ajattelumalli, että vain FIA-säännöt kelpaa on lähtökohtaisesti väärä, KUN ajatellaan harrastamista kansallisella tasolla. Silloin ohjenuorana pitäisi ola vain turvallisuus ja kustannusten hillitseminen.
Voihan tuo em listaa jatkaa, siis miten se voisi jatkua:
esim kilpailla saisi kaikilla autoilla, on niillä FIA-luokitus olemassa tai ei tai koskaan ollutkaan. Muistaakseni kaaretkin pitää olla jostakin vm lähtien luokitusten mukaiset. Miksi, jos ajetaan vain kansallisella tasolla? Miksei ns kansalliset kaaret käy aina ja kaikkialla? Tokihan silloin on selvää, ettei ko autolla ole mitään asiaa KV-kisoihin, mutta muuten pitäisi olla ok.
Kunhan lisää pohtisi, varmaan muitakin kohtia löytyisi, missä sääntöjä voisi miettiä uudestaan.
Näiden miettiminen ja tekeminen on mielestäni pääsääntöisesti AKK:n tehtävä, ei jäsenien. Jos jäset nämä kaikki tekisivät, mihin enää koko AKK:ta tarvittisiin

Re: Pakarin Juhanin CV
Lähetetty: 13.11.2011 13:22
Kirjoittaja henkka_ok
JM kirjoitti:Käyttäjä harnup laittaa profiiliinsa nimen näkyviin. Aikaa kaksi päivää. Jos sen jälkeen tunnus ei ole kunnossa niin hyllytetään sen kuntoon saattamisen ajaksi.
Vähän offtopic, mutta kannattanee pistää käyttäjätietokanta kuntoon ennen kuin alkaa jakelemaan penalttia puuttuvista tiedoista. Eilen illalla näkyi "harnup"in nimi, ja näkyy nytkin. Mullekin on joskus valitettu, että nimeä ei näy, vaikka se on siellä aina ollut. Epäilen, että vika ei tällä kertaa ole käyttäjän päässä.
Re: Pakarin Juhanin CV
Lähetetty: 13.11.2011 13:43
Kirjoittaja harnup
henkka_ok kirjoitti:
Vähän offtopic, mutta kannattanee pistää käyttäjätietokanta kuntoon ennen kuin alkaa jakelemaan penalttia puuttuvista tiedoista. Eilen illalla näkyi "harnup"in nimi, ja näkyy nytkin. Mullekin on joskus valitettu, että nimeä ei näy, vaikka se on siellä aina ollut. Epäilen, että vika ei tällä kertaa ole käyttäjän päässä.
Pysytään offtopicissa, korjasin paikkakunnan eilen enkä huomannut että samalla nimi poistuu, pitää näköjään kirjoittaa kaikki tiedot uudelleen. Niin että kyllä nimi puuttui välillä mutta ei tarkoituksella.
Ja sinun kohdalla tietokannassa on kyllä jotain vikaa, näyttää että ei ole profiilia ollenkaan.
Re: Pakarin Juhanin CV
Lähetetty: 13.11.2011 14:05
Kirjoittaja JM
harnup kirjoitti:henkka_ok kirjoitti:
Vähän offtopic, mutta kannattanee pistää käyttäjätietokanta kuntoon ennen kuin alkaa jakelemaan penalttia puuttuvista tiedoista. Eilen illalla näkyi "harnup"in nimi, ja näkyy nytkin. Mullekin on joskus valitettu, että nimeä ei näy, vaikka se on siellä aina ollut. Epäilen, että vika ei tällä kertaa ole käyttäjän päässä.
Pysytään offtopicissa, korjasin paikkakunnan eilen enkä huomannut että samalla nimi poistuu, pitää näköjään kirjoittaa kaikki tiedot uudelleen. Niin että kyllä nimi puuttui välillä mutta ei tarkoituksella.
Ja sinun kohdalla tietokannassa on kyllä jotain vikaa, näyttää että ei ole profiilia ollenkaan.
Juu, harnup on ok. Henkka onkin sitte salainen agentti. Vika lienee ohjelmistossa. Josko päädataaja Partanen tekis asialle jotain pikkuhiljaa, kun juuri tämä ongelma on ollut tiedossa melko pitkään. Nimet siis löytyvät kuitenkin ylläpidon rekisteristä.
Mutta jatketaan Pakarin Juhanin CV asialla.
Re: Pakarin Juhanin CV
Lähetetty: 19.11.2011 14:02
Kirjoittaja Joox
Viimeisessä Vauhdin Maailmassa on juttu puheenjohtaja asiasta. Silmiini pisti kun Sohlberg edelleen inttää että kyse olisi vain jokkiksesta kumpuavasta uudistushalusta ja jokkiksen varusteasioista. Onko mies todella jo näin sokea ettei ymmärrä kyseessä olevan kyllästyminen tapaan jolla liittoa on johdettu ja miten päätöksiä on johdossa tehty? Vuosien saatossa lajiryhmiltä on vedetty mattoja alta jatkuvasti varsinkin jos lajiryhmä on esityksiä tehdessään erehtynyt tiedustelemaan asioita kentältä. Nyt viime vuotena on narua hieman löysätty kapinan pelossa. Liiton toimintoja ohjaa markkinointiyhtiön pomo, ja hänen tarpeensa. Jarmo Mahosella ei pitäisi olla mitään sanavaltaa liiton asioihin. Hän on yksi isoimmista kannoista tässä kaskessa joka pitää nyt polttaa loppuun.
Luottamus liittoon ja varsinkin sen johtoon ja johtamiseen on mennyttä. Totta on se että jokkiksen piirissä löytyi uskaliaita jotka nousivat ensimmäisinä vastaan harjoitettua sanelupäätöksentekoa.
Mutta se puhuu paskaa joka väittää näin että luottamuspulaa löytyisi vain jokamiehenluokan harrastajien piirissä. Minä olen seurannut sitä löytyvän rallista, kartingista, endurancesta, rallycrossista, eli kaikista suurimmista lajeista. Sohlberg on kuulemma naamakirjassa ja hänen valintaansa tukevat siellä liuta autourheilun kansainvälisiä tähtiä. Mukavahan on että he näin tukevat, mutta tietävätkö he aikuisten oikeasti mistä tässä on kyse. Tietävätkö he minkälaista huolta seuroissa ja kentällä tunnetaan harrastamisen mahdollisuudesta ja seurojen toimeen tulosta…tuskin.
Re: Pakarin Juhanin CV
Lähetetty: 19.11.2011 19:37
Kirjoittaja outlawjw
Sohlberg:lla on varmasti ansionsa suomalaisen autourheilun kehityksessä. Valitettavasti maailma muuttuu ja vanhat reseptit eivät välttämättä toimi. Muutenkin on käsittämätöntä, että urheiluliitoissa pestit ovat vuosikymmeniä - kausien määrä olisi ehdottomasti rajattava, kuten "oikeassa politiikassa". Tällähetkellä autourheilun kotimaan tilanne on sekava, toisaalta en usko Sohlbergin enää edes olevan parasta mainosta kv. järjestöissä Suomelle, niin paljon taisi leimaantua taannoin FIA:n puheennjohtajanvaalissa Vatasen puolelle ja Todt:ia vastaan. Inhottavinta oli, kun Vatanen viimeisenä keinona otti käyttöön säälittävän loanheiton Todtia vastaan. Edelleen Sohlbergilla ei taida olla myöskään "oikean työn puolella" suuria saavutuksia viimeisten 15 vuoden ajalta, missä on Perlos, mitä tekee sukuyhtiö GWS? Tässä valossa Suomen autourheilu ei taida olla oikeissa käsissä. Päälle tulee vielä "vaari-ikäisyys".
Toisaalta mitä mahdolliset vastaehdokkaat ovat sanoneet tekevänsä toisin? Jostain olisi kiva lukea selkokielellä "kymmenen kohdan Suomen autourheilun pelastusohjelma". Vai onko kyse vain protestivaalista, ei oikeasta muutoksesta? Suurin osa keskustelusta (muuta kuin forumeilla tapahtuvassa tunteiden purusta) on valitettavasti keskittynyt jokkikseen ja turvasääntöihin (josta oikeastaan ei pitäisi edes urputtaa). Mielestäni oikeammat pitkäntähtäimen keskustelukohteet olisivat alenevat harrastajamäärät, pienenevä järjestelijäkaarti, nousevat kustannukset jne... Ja nimenomaan näihin asioihin uusia tuulia / ratkaisuja.
Mitä J. Pakari on näille ajatellut tekevänsä?