autokrossin painorajat
Lähetetty: 18.12.2012 21:05
Olen hiljan koettanut saada AKK:a paneutumaan autokrossin painotaulukon suhteettomuuteen. Painotaulukon alapäätä kohden mentäessähän teho-paino-suhde muuttuu erittäin epäedulliseksi. Käytännössä pienimoottorisen auton litrateho tulisi lähennellä 200hv:a, jotta se olisi kilpailukykyinen painotaulukon yläpään 2-litraisten autojen kanssa. Tein AKK:lle pikaisen laskelmankin, jonka mukaan taulukkojen ääripäiden muutoin priima autoille syntyy 200 metrin lähtösuoralla vähintään 30 metrin ero isompikoneisen eduksi.
Pitkien edellistä mukailevien sähköpostiperustelujen jälkeen AKK myönsi, että asia varmaan on "matemaattisesti" esittämälläni tavalla. Tarvetta painotaulukon muutokselle ei kuitenkaan nähty, koska sellaista ei kukaan ole lajiaktiivien taholta esittänyt. Edelleen AKK jatkoi, että mahdollinen muutos tulisi hyväksyä lajiryhmässä, jossa on myös kilpailijoiden edustajia. Minun on todella vaikea uskoa, että ainakaan kilpailijoiden edustajat vastustaisivat ko. muutosta.
Lopuksi voikin kysyä, että miksi painotaulukko on laadittu, jos sen tarkoitus ei ole tehdä eri kokoisen moottorin omaavia autoja tasaväkisiksi. Sääntökirjahan on tätä koettanut tehdä suosimalla etuvetoisia ja kardaaniautoja - etuvetoisten kohdalla toisin huonolla menestyksellä. Mutta se nyt on tullut selväksi, että AK:nK lajivastaavat eivät tule muutosta esittämään. Ilmeisesti uuden ajatuksen vastaanotto sisäpiirin ulkopuolelta on mahdotonta.
ex-aktiiviharrastaja