Sivu 1/1

Tiedottaminen kilpailuista

Lähetetty: 10.06.2013 09:53
Kirjoittaja JTH Racing Team
Olen havainnut sellaisen piirteen nykyajan moottoriurheilussa, jossa on paljon nousevia tähtiä. Paine nousta huipulle on niin kova, että vaikka ei olisi ollut kaikkein nopein tai paras niin tiedotus kirjoitetaan niin että on ollut paras.

Sitten jos ei voita tai ole paras, otetaan kultaiset selitykset. Näihin käy toki parhaiten erinäiset tekniset viat tai väärät säädöt yms. Miksi ei voi reilusti tunnustaa, että nyt ei vauhti riittänyt mutta eteenpäin mentiin.

Itse ajan ja olen katsojana. Niin jos en itse katsojana havaitse autossa mitään vikaa, mutta vian taakse verhoudutaan niin se tuntuu omituiselta. En toki väitä että olisin mikään expertti, ihan hyvin niitä vikoja voi olla.

Lähinnä itseäni rasittaa, että kaikki on voittajia vaikka voittoa ei juuri nyt sattunut tulemaan. Tällöin lukiessani näitä tiedotteita tulee vähän petetty olo, aivan kuten harhaanjohtavissa keltaisen lehdistön jutuissa.

PS. Kaipaan todella paljon Häkkisen, Salon, Kankkusen yms. Mäkisen hymyilevää esiintymistä median edessä. Minusta moottoriurheilu tarvitsee myös rentoutta eikä supisuomalaista pelkkää tiukkaa puristusta yms.

Ugh! Olen avautunut.

Re: Tiedottaminen kilpailuista

Lähetetty: 10.06.2013 12:21
Kirjoittaja Joox
Useimmiten yllämainittu koskee myös ei nousevia tähtösiä, sarjassa ”muut osallistujat” ajavia.
Kirjoitetaan luokkavoitosta isoilla kirjaimilla, eikä tuoda esiin että maaliin ajoi tasan yksi, tai muut on teknisien vikojen vuoksi hävinneet. Ongelmista ei hiiskuta sanallakaan muiden osalla, mutta jos itselle niitä on tullut, ne kerrotaan isolla.
Kun vastaavanlaisia tiedotteita rustaillaan esimerkiksi tähän foorumiin, katoaa asiallisilta tiedotteiltakin pohja. Näitä tiedotteita voisi julkaista omilla sivuilla ja linkittää niitä tuonne keskusteluosioon.

Jätettäisiin tuo etusivun tiedottaminen kilpailuista ja tapahtumista tiedottamiseen. Se palvelisi autourheilua parhaiten. Nyt siellä julkaistu kilpailusta tiedottaminen hukkuu tähän itsekehunmössöön.

Re: Tiedottaminen kilpailuista

Lähetetty: 10.06.2013 17:17
Kirjoittaja kim75
Kauankohan tämäkään aiheellinen keskustelun pätkä elää tällä foorumilla?

Re: Tiedottaminen kilpailuista

Lähetetty: 10.06.2013 17:28
Kirjoittaja ignis
Itsänikin aina välillä ärsyttää lukea ylihehkuttamista mutta täytyy muistaa että ne tiedotteet on lähinnä tarkoitettu niille yhteistyökumppaneille eikä tavan ralli pörölle... Sen tukijan on paljon mukavampi lukea kuinka urhean taistelun jälkeen uhmakas kuski selviytyi juuri ja juuri kunniakkaalle toiselle sijalle pahimman kilpakumppanin jäädessä toiseksi viimeiseksi, kuin se että kisassa oli kaksi kilpailijaa ja hävisi voittajalle 3 minuuttia...

Re: Tiedottaminen kilpailuista

Lähetetty: 10.06.2013 18:48
Kirjoittaja petepee
Niin joskus on todellakin jaksanut lukea tiedotteita joissa on kermaa kakun päällä melko paljon.Ja ei se kannata tiedottajien masentua jos niitä ei rallinetissä ihan kaikki jaksa lukea/ymmärtää.Ja ei varmaan kannata tänne värkätä omaa tiedotetta.Ja onhan se aina komiampaa lukea tiedotteita missä ollaan pärjätty niin että ei rajaa ,kuin se että taas oltiin vaan kuudensia.Ja jos tiimin nettisivut saadaan päivitettyä edes niillä yliampuvilla hehkutuksilla niin hyvä sekin jos vaihtioehtona on että sivut ei päivity.

Ja kyllä on esimerkkejä sitten kuskeista jotka on päässyt ihan maailmalle asti ajeleen eikä ole koskaan tarvinut värittää tarinoita.

Ja jos tiedote alkaa tyyliin että ralliautoilun ammattilainen teki sensaatiomaista historiaa.Olemalla ensimmäinen ihminen maapallolla joka oli Keuruun sprintissä kymmenennen kerran kymmenen joukossa..........

Re: Tiedottaminen kilpailuista

Lähetetty: 10.06.2013 19:03
Kirjoittaja saana
kim75.Sano elä muuta.Kyllä näköjään "vetomiehiä vi....aa".Eikös sitä nykyään kerrota sosiaalisessamediassa joka ainoa kropan liike joten so WHAT!

Re: Tiedottaminen kilpailuista

Lähetetty: 19.06.2013 22:45
Kirjoittaja MasaLe
Tässä esimerkit tiedottamisesta, Ralli.netin etusivulla.

Huono Ylihehkuttamista, turhan raflaavaa tekstiä; "tehokas, vapaastihengittävä takavetoinen BMW M3, Mikaki Racingin ykköskuljettaja"... http://ralli.net/kaikkiuutiset/ralli/10 ... a-rallissa

Todella hyvä rennon letkeällä meiningillä kasattu tiedote, ja kerrotaan asiat niin kuin ne on ... http://ralli.net/kaikkiuutiset/ralli/10 ... skokeelleq

Re: Tiedottaminen kilpailuista

Lähetetty: 19.06.2013 23:36
Kirjoittaja M.Sport
On kyllä aika masentavaa luettavaa jos kerrotaan maailmaa järisyttävää historiaa tehdyn juurikin Keuruu sprintissä! Surkeaa ja asioita vääristävää hehkuttamista tavataan yleensä pääosin sellaiselta yritykseltä joka on onnistunut tekemään kilpa-auton huoltamisesta ainoana hyvän pisineksen tässä maassa! Lisäarvona hehkutusta tulee myös joltain sellaiselta henkilöltä joka kuvaamisen saralla on nimennyt itsensä oikeen guruksi! Onhan se hienoa niille melko varakkaille harrastajille jotka saavat upeaa ja varauksetonta tukea siltä "loppulaskun" esittäjä "Eerolta" ja kuvittelevat illalla silmänsä ummistaessaan olevansa matkalla menestyväksi rata/rallikuljettajaksi!? Sen lauluja laulat jonka leipää syöt vai miten se ny menikään!? Ja tämä ei sitten ole mikään kateellisen ja köyhän itkuvirsi varakkaita menestyjiä kohtaan vaan silkkaa faktillista tosiasiaa!

Tiedottaminen kilpailuista ylläpidon näkökulmasta

Lähetetty: 20.06.2013 11:08
Kirjoittaja Masapee
Valaisen tätä tiedottamisasiaa myös näin ylläpidon näkökulmasta.

Ralli.netillä ei ole omia toimittajia jotka kirjoittavat uutisia, kaikki uutiset tulevat teamien, kuljettajien sekä kilpailujen tiedottajilta. Joidenkin teamien tiedottajat ovat aktiivisempia kuin toiset, jotkut eivät taas halua tiedottaa ollenkaan. Kilpailujen tiedottajat ovat valitettavan passiivisia, ennen kilpailua tulee tiedotteet joilla mainostetaan kilpailua mutta tiedottaminen kilpailun aikana ja etenkin sen jälkeen unohtuu lähes täysin. Tässä toivonkin pientä lisäpanostusta tiedottajilta, ne kilpailun tiedotteet ovat juuri niitä mitä lukijamme kaipaavat, niistä löytyy se kyseisen kilpailun faktatieto ilman ylimääräistä hypetystä.

Valitettavasti joillakin tuo tiedottamislinja on turhankin "vauhdikasta", mutta ilmeisesti kyseiset teamit ja kuljettajat ovat tehneet tietoisen valinnan valitessaan itselleen tiedottajan jonka tyyli on lennokas. Tämä kirjoittelu varmaan pistääkin monen harkitsemaan tiedottamisensa tasoa, eli olisiko sittenkin hivenen enemmän jalat maassa asioista tiedottaminen parempi vaihtoehto. Mutta jokainenhan tekee valintansa itse, siihen ei Ralli.netti voi eikä halua millään tavalla vaikuttaa muuten kuin jättämällä julkaisematta yliampuvimmat tiedotteet. Tätäkin joudumme valitettavasti tekemään hyvinkin paljon.

Toivon tämän keskustelun herättävän ajatuksia ja muokkaavan uutiskirjoittelua lukijoiden toivomaan suuntaan. Lukijat tämän sivuston sisällön tekevät, eli lukijat voivat näin siihen sisältöön myös vaikuttaa.

Re: Tiedottaminen kilpailuista

Lähetetty: 21.06.2013 18:24
Kirjoittaja plopcrew
Mökömökömökömökömökömökömökö ja mökömökö!

Vaikka kypärä päässä tosissaan kelloa vastaan tönätään niin ei tämä motorsport saa sen vakavemmaksi muuttua -> Onhan kyseessä vain varsin mukava moottoriurheilun harrastusmuoto.

Jos tuntuu, että väriliiduista tulee sopimattomasti tavaraa niin kokeilkaa ensiksi tehdä omia juttujanne pikkasen toisin kuin kukaan muu ja jos sittenkään yhtälö ei avaudu niin laittakaa vaikka toinen silmä kiinni ja naurakaa perään -> Yleensä angsti helpottaa!

Jaksuhali kaikille mussukoille ja huumorin kukkaa tasapuolisesti tähän elämään !

Elämä on - Koittakaa kestää! :)

PS: Don Tami: "Kitisjät please lähimetsään huutamaan kovin tuska ulos! Se helpottaa!" :)

PS2: Mökömökö! :)

Re: Tiedottaminen kilpailuista

Lähetetty: 23.06.2013 22:37
Kirjoittaja JoneLampinen
Kyllä kai Kekoni ymmärtää että täällä suomenmaassa on oikeasti nopeita kavereita joilla tarvetta rahalle, mutta vaikea on mennä kysymään yhtään mitään kun netissä sanottiin että Ari Könönen on rallisprintin Suomenmestari ja Mikko Eskelinen on moninkertainen rallin ja rata-autoilun Suomenmestari. Jos joskus olis lajia edes kokeillut noilla sanoilla olis painoarvoa, mutta itse voin sanoa että Kekoni ei ole penaalin terävin kynä kirjoittamaan autourheilusta yhtään mitään todensanaa, hyvä Spede kylläkin. Jussicamit oli asiaa ja huumorilla höystetty mutta nyt on joku maksanu liikaa ja nää jutut lyö yli vaikka minkäväristen lasien läpi yrittäs katsoa.

Re: Tiedottaminen kilpailuista

Lähetetty: 25.06.2013 01:34
Kirjoittaja plopcrew
Rakas Jouni,

Tällä forumilla on ollut varsin mielenkiintoista lueskella tapaasi hankkia uusia ystäviä -> Voisin veikata, että sinulla ei pula sellaisista ole ...

Anyway, tästä huolimatta ihan kaikki ketkä tulilinjallesi joutuu, eivät ole vapaata riistaa!

Lainaus tämän forumin säännöistä:

"1.4 Yksityisten ihmisten sekä yritysten tms. perusteeton kritisointi on tällä palstalla kiellettyä. Mikäli kritiikkiin on tarvetta, anna se reilusti suoraan kohteelle, äläkä herjaa julkisesti. Henkilökohtaisuuksiin meneminen ja muiden käyttäjien tahallinen ärsyttäminen ehdottomasti kielletty.

Pliis Grow Up! -> Keskitytään omiin tekemisiin ja kun tuntuu että kuti on putkessa jumissa niin noudatetaan netikettiä ja tämän forumin sääntöjä -> Saa mulle laittaa yksityisviestiä ja purkaa sydäntään ilman, että tarvitsee julkisesti pullistella ja näyttää kuka on kylän kovin äijä!

Laita Jone mun tarinat omaan sensuuriisi niin laskee samalla verenpaineesi -> Ei ne sinun kaikkitietäville silmille ole tarkoitettukaan.

Jäntskättää jo nyt nähdä saanko sääntöjen mukaisesti Jonelta yksityistä viestiä vai tuleeko se purkaus julkisesti tähän perään.

Kello käy!

Re: Tiedottaminen kilpailuista

Lähetetty: 25.06.2013 08:17
Kirjoittaja Masapee
No niin ja tämä keskustelu sitten päättyi sitten tähän. Muistatte varmaan vanhan sanonnan, se koira älähtää johon kalikka kalahtaa...

Keskustelu lukittu.