Sivu 11/12
Re: Miksi sattuu pahoja loukkaantumisia rallissa ,mielipitei
Lähetetty: 25.10.2011 21:01
Kirjoittaja anza79
Miksikö sattuu pahoja loukkaantumisia? Niinpä, yhtä hyvin voisi kysyä: Miksi aurinko nousee aamulla ja laskee illalla, tai miksi vesi jäätyy pakkasella? Ja sodassakin voi kuolla.
Aina kun ajetaan kilpaa, sattuu ulosajoja, osa näistä on lieviä, osa rajuja.
Täällä on nyt haettu syitä renkaista, tiestöstä, katsojista, turvatarkkailijoista, turvakaarista, liian kehittyneistä tolpista, kuljettajista, voiton tahdosta ja vaikka mistä.
Kuitenkaan näistä yksikään ei yksinään riitä aiheuttamaan minkäänlaista vaaratilannetta. Eli taas tullaan siihen tosiasiaan, että niin kauan kuin ajetaan kilpaa sattuu vahinkoja. Näitä vahinkoja on sattunut myös -40, 50, 60, 70, 80, ja 90 luvuilla. Aikaisemmin asioista ei vain ole tiedotettu/tiedetty näin laajalla rintamalla. Jollain kauemmin täällä eläneellä voi olla jotain faktatietoon perustuvaa tilastoakin, mutta väitän että pahoihin henkilövahinkoihin johtaneita ulosajoja ei ole yhtään sen enempää nykyään, kuin "vanhaan hyvään aikaan".
Pitää varmasti paikkansa että vauhdit ovat nousseet, käytettävät tiet ovat nopeita ja katsojatkin ehkä romunhimoisempia kuin ennen. MUTTA esim. -80 luvulla kun käytössä oli se isoveljen vanha mopokypärä, mikä oli 5 numeroa liian iso, ja neljään kertaan maalattu kaatumisien jäljiltä, päällä se sama haalari mikä oli päällä myös eilen kun sitä bensavuotoa tutkittiin, ja jalassa ties mitkä. Nämä edellä mainitut turvallisuusasiat ovat olleet ainakin yhtä suuri turvallisuusriski kuin tämänhetkiset ongelmat.
Eli nykyajan autoilla ajetaan nykyajan vauhtia ja koitetaan pysyä ehjinä nykyajan turvavarusteilla.
Henkilökohtaisesti pidän nopeista teistä, ja jos ajan ulos, syytän siitä ainoastaan itseäni, jos loukkaannun pahoin, en syytä siitäkään tiestöä, katsojia enkä myöskään renkaita.
Tottakai haluan että turhat riskit poistetaan tai ainakin pyritään poistamaan. MUTTA, ainoa 100% varma keino välttää nämä ikävät onnettomuudet on............ niinpä, jäädä kotiin, tai lopettaa rallien järjestäminen.
Nämä ovat vain omia mielipiteitäni, eikä näillä ole tarkoitus missään tapauksessa loukata ketään tai kenekään tunteita.
Re: Miksi sattuu pahoja loukkaantumisia rallissa ,mielipitei
Lähetetty: 25.10.2011 23:56
Kirjoittaja markokal
väitän tiedon kulusta ym .muusta johtuvasta onnettomuuksien tiedostamisesta riippumatta,että vakavien henkilövahinkojen määrä suhteessa ajettuihin kilometreihin,ja kilpailujen määrään ,on noussut.
mielestäni ralleissa vauhti on liian kova,vaikka puhutaan nykyvarusteista yms, vaikka ois asbestikalsarit niin fysiikan lait pitää kutinsa nopeuden kasvun ja liikeenergian osalta.
Myöskään hidastuvuus ei ole muuttunut sitten-80 luvun..
Re: Miksi sattuu pahoja loukkaantumisia rallissa ,mielipitei
Lähetetty: 26.10.2011 10:32
Kirjoittaja JM
Teiden saamisessa kilpailukäyttöön on ongelmaa. On otettava mitä saa. Renkaiden suorituskyvystä tinkimistä on täällä vaadittu ja asia on tyrmätty.
Puolivitsinä heitän:
B-junioreille max 110kW
A-junioreille max 150kW
Yleiselle max 200kW
Nämä säännöt ryhmään F.
Ehkä tämä on myös mahdotonta, mutta ajatuksen tasolla näen asian aikas kiehtovana mallina.
Re: Miksi sattuu pahoja loukkaantumisia rallissa ,mielipitei
Lähetetty: 26.10.2011 11:54
Kirjoittaja vturunen
Oltiin Pohjanmaa-rallissa Civicillä,joka euromallia,siis teho n. 210hv,painoa 1200kg.Ei mitään jakoa suoravauhdilla keritä,yuotubessa 1 ja 2 ek:n incarit,joista voi todeta asian. Molemmat pätkät lähes koko ajan kaasu pohjassa,kun mutkissa ainoa keino saada eroa kiinni.
Eli,tästä voi päätellä:tiet nopeutuneet ja autojen tehot suurentuneet samalla.Ainakin Pohjanmaalla oli niin.
Toki täällä Itä-Suomessa tie aivan eri luonteisia,ei mennä 2km suoraa kuin hyvin harvoin.On nypyn ylitystä ja mutkaa ja mäkeä.
Ulosajoja Pohjanmaalla kai se "tavallinen" määrä.
Re: Miksi sattuu pahoja loukkaantumisia rallissa ,mielipitei
Lähetetty: 26.10.2011 12:05
Kirjoittaja Rallimax
Näinhän tämä juuri menee !
Moni meistä varmaan miettii, miksi Suomessa ei esimerkiksi tieliikenne nopeusrajoituksissa voitaisi siirtyä Euroopassa yleisesti käytössä olevaan malliin, eli nopeudet nostettaisiin ainakin sen 10km/t korkeammalle ja poistettaisiin talvinopeusrajoitukset, kun jokaisellahan pitäisi olla itsellään itsesuojeluvaistoa sen verran paljon, että tietää mihin rahkeet riittää.
Toiseksi voidaan todeta, että nykyautot on jo niin turvallisia ja hyviä ajaa, että on suorastaan lapsellista ajaa talvellakin moottoritietä kuivalla asfaltilla 80- 100km/ t:ssa, kun nyky autojen ominaisuudet antaisi mahdollisuuden ajaa paljon kovempaa.
Siviililiikenteen autoja kehitetään entistä turvallisemmaksi, jotta onnettomuudet vähenisivät ja kun nopeutta rajoitetaan, onnettomuudet vähenevät nykyajan autoteknologian kehitystyön kanssa yhdessä entistä enemmän.
Turvallisuuden lisääminen ei ole peruste vauhdin nostamiselle normaalissa tieliikenteessä.
Tämä oli aasin silta tähän meneillään olevaan keskusteluun !
Kun iskuvaimentimet, renkaat ja monet muut asiat ovat parantuneet kilpa-autoissa, on autoista tullut nopeampia ja sitä myöden niillä voidaan ajaa kovemmalla nopeudella eri paikkoihin.
Turvavarusteiden parantamisella tehdään entistäkin turvallisempaa autourheilua, koska harrastustoiminnassa ei ole kenenkään tarkoitus loukkaantua kuin ehkä henkisesti.
Nämä kaikki autourheilun tekniikkaan liittyvät kehitykselliset asiat ja turvallisuuden parantaminen on rinnastettavissa nykypäivän edellä kerrottuun siviiliautoiluun, eli kilpa-autojenkin nopeutta erikoiskokeilla tulee laskea, jolloin samaan aikaan autojen teknisten osien kehityksen ja turvavarusteiden parantamisen myötä parannetaan kilpailijoiden turvallisuutta.
On päivän selvää ettei turvavarusteiden parantaminen tai tekniikan kehitys anna oikeutta vauhdin lisäämiselle, vaan turvallisuutta lisätään samoilla perusteilla kun edellä kerrotussa siviiliautoilussakin.
Kun vielä nykytilanne autourheilussa on todettu vauhdin osalta kokonaisuudeksi, jossa nopeuksia tulee saada alemmaksi, näiden kaikkien asioiden yhtälöllä saadaan varmasti turvallisuutta parannettua.
Ralliautoilussa nopeat tiet ei tee kilpa-autoilijasta taitavaa kuljettajaa vaan teknistä osaamista vaativat erikoiskokeet.
Ajamaan oppii vain ajamalla kunhan ensin oppii sahaamaan sillä tylsällä terällä.
On enemmän kun mielenkiintoista nähdä seuraavat tulevat vuodet, kun meidän nykynuorista nousee pojat ja tytöt isojen poikien ja tyttöjen joukkoon mukaan mm, ralliin.
Nämä nykynuoret on sahannut ensin tylsällä terällä pellolla ja muissa erikoisissa olosuhteissa, joissa vauhti on ollut alhainen mutta teknistä osaamista ja vaativuutta on vaadittu sitäkin enemmän. Ajamista on treenattu jo vuosikausia ennen varsinaisen kilpailemisen aloittamista ja vauhtia on opeteltu ajanmittaan sopivassa suhteessa muun tärkeämmän ajamiseen liittyvän opettelun kanssa.
Kun nämä pojat ja tytöt oppivat vielä loputkin niksit, taitaa aika monelle nykykuskille tulla pikkuisen kiire, ja siihen kiireeseen ei auta enää tehon lisäys vaan ensi pitkä tuijotus peiliin ja sen jälkeen treenaamaan.

Re: Miksi sattuu pahoja loukkaantumisia rallissa ,mielipitei
Lähetetty: 26.10.2011 13:35
Kirjoittaja jaki
Mikä on muuten tiesilmä, voiko sen saada vain pimeitä kisoja ajamalla? Miten sitten esim Ranskasta (ja parista muustakin maasta) tulee kovia kuskeja (eiköhän jonossa jo ole Sebastieninkin jälkeen tulevia), vaikka siellä/niissä ei käsittääkseni ajeta pimeitä kisoja?
Muutama kommentoinut, "ei se muille kuulu, jos kuskeille sattuu". Emme elä enää 70-luvulla. Emme käsittäkseni myöskään Islamilaisessa maassa, jossa fatalismi on vallitseva ihmiskohtalokäsitys. Jos rallionnettomuudet (vakavat) jatkuvat, laji tullaan jollakin tasolla kieltämään. Näin toimitaan sivistysvaltioissa. En usko, että liipasimella vielä ollaan, mutta ei kovin montaa loukkaantumista lyhyen ajan sisällä enäää lisää tarvita, että ollaan.
Re: Miksi sattuu pahoja loukkaantumisia rallissa ,mielipitei
Lähetetty: 26.10.2011 15:52
Kirjoittaja henkka_ok
jaki kirjoitti:Muutama kommentoinut, "ei se muille kuulu, jos kuskeille sattuu". Emme elä enää 70-luvulla. Emme käsittäkseni myöskään Islamilaisessa maassa, jossa fatalismi on vallitseva ihmiskohtalokäsitys. Jos rallionnettomuudet (vakavat) jatkuvat, laji tullaan jollakin tasolla kieltämään. Näin toimitaan sivistysvaltioissa. En usko, että liipasimella vielä ollaan, mutta ei kovin montaa loukkaantumista lyhyen ajan sisällä enäää lisää tarvita, että ollaan.
Juu, ollaan selkeesti tultu kauas 70-luvulta. Vastuu kun tuntuu olevan millon piilossa olevien katsojien, millon ratamestarin, millon tielaitoksen, mutta ei missään nimessä kuljettajan. Parhaat elättelee toiveita siviilikanteista katsojia kohtaan samassa lauseessa kun kertoo selvinneensä paikasta kaverin varotuksella.
Eiköhän vakavien onnettomuuksien ja merkittävien terveydenhoitokulujen takia kielletä ennemmin puulaakijääkiekko tai marathonjuoksu. Suuruusluokka on pikkusen toinen kun meidän pikku motorsportissa.
Re: Miksi sattuu pahoja loukkaantumisia rallissa ,mielipitei
Lähetetty: 26.10.2011 21:26
Kirjoittaja basso
http://www.vauhdinmaailma.fi/vm-klubi/g ... ralli-2003" onclick="window.open(this.href);return false;
Jokainen voi katsoa itse ja ihmetellä miten melkein vakio-Corsalla mennään eikä meinata. Tuo Syötteen näköalatiekin on melko nopeeta.
Eli kyllä kymmenen vuotta sitten mentiin ihan samanlaiselle riskillä, jos ei jopa kovemmalla, kuin tänään. Ja niin mentiin jo kauan ennen 2000-lukua. Silloinkin kopsahti välillä, mutta vika ei aina ollut jossain muussa kuin kuskissa itsessään.
Mitäs tälle hommalle sitten ihan oikeesti pitäisi tehdä? Käsittääkseni esim. SM-sarjan sääntöjä rukattiin ensi vuodelle sillä tavalla, että samoilla autoilla on ainakin periaatteessa mahdollista mennä entistä lujempaa.
Onko AKK esim. tehnyt turvavarustelun lisäksi oikein muuta vähentääkseen vakavia onnettomuuksia? AKK ja kilpailun järjestäjät ovat aika lailla pakkoraossa näissä hommissa. Kenenkään kisajärjestäjän budjetti ei oikein kestä sitä riskiä, että tiet menee ihan soseeksi, vaikkakin kääntöpuolella olisi se, etteivät vauhdit nouse. AKK ja turvatarkkailijat ovat taasen siinä asemassa, ettei oikein mitään voi hylkyynkään laittaa, kun ei olisi kisoja mitä ajaa, jos näissä otettaisiin tiukempi linja keskinopeuksien suhteen. Rallikäyttöön soveltuva "turvallinen" baana vähenee koko ajan.
Re: Miksi sattuu pahoja loukkaantumisia rallissa ,mielipitei
Lähetetty: 27.10.2011 01:25
Kirjoittaja vastaalkaja
henkka ok on hyvä paukuttamaan päätään,että miten pitäis tehdä mut mitä oikeasti tekee asioiden eteen??? tuntuu et kaikki vilunki on ok. kuuluu mielestäni samaan sarjaan kun tämä merkin kääntäjä ja muutkin maisemoijat. noi ajatukset ja ämmäilyt antaa vaan aiheen toivoa et joskus rikastus ja vois vetää tosi kovaa eikä ois varottajia paikalla
Re: Miksi sattuu pahoja loukkaantumisia rallissa ,mielipitei
Lähetetty: 27.10.2011 13:17
Kirjoittaja henkka_ok
vastaalkaja kirjoitti:henkka ok on hyvä paukuttamaan päätään,että miten pitäis tehdä mut mitä oikeasti tekee asioiden eteen??? tuntuu et kaikki vilunki on ok. kuuluu mielestäni samaan sarjaan kun tämä merkin kääntäjä ja muutkin maisemoijat. noi ajatukset ja ämmäilyt antaa vaan aiheen toivoa et joskus rikastus ja vois vetää tosi kovaa eikä ois varottajia paikalla
Noh, kylläpäs nyt tulee raskasta tekstiä. Kerro toki, mitä tässä on ämmäilty.
1) Merkkejä en kääntele, raivaussahaakin olen käyttänyt vaan kotona.
2) En varottele kavereita. Ei ne kyllä yleensä kyselekään mitään. Muut hoitakoon vilppinsä miten hoitavat, sille en valitettavasti mahda mitään.
3) Ite ajellessani ajelen niin hiljaa etten ees tarvii varotuksia. Ja jos joskus rikastusinkin, mikä on hyvin epätodennäköistä, niin sitten varmaan voisin joskus ilahduttaa sinun kaltaisia katkeria ihmisp..itä ihan vaikka ulosajolla. Sekin tosin edellyttää hirmusen tiukkaa mutkaa kun pumppujalka ei kuitenkaan uskalla laskee kovaa.
Muuten, nimesi ei ole millään tavalla tuttu, mutta ilmeisesti tunnet minut paremminkin. Kerro toki jossain vaiheessa kun nähdään, että miten olis syytä toimia. Ja valaise samalla, että millä tavalla nimenomaan minun olis syytä toimia esimerkiksi merkinkääntöä vastaan. Kaksi tapausta tiiän 5 vuoteen, toisen aikaan olin eri paikkakunnalla ja viimeksi eri pätkällä.
Re: Miksi sattuu pahoja loukkaantumisia rallissa ,mielipitei
Lähetetty: 27.10.2011 15:19
Kirjoittaja Ravioja
Minusta henkka-ok kirjoittaa ihan asiallisesti, eikä paukuta mitään päätä, joten en ymmärrä tämän viestin sävyä. No, jokainen käsittää asiat omalla tavallaan...
vastaalkaja kirjoitti:henkka ok on hyvä paukuttamaan päätään,että miten pitäis tehdä mut mitä oikeasti tekee asioiden eteen??? tuntuu et kaikki vilunki on ok. kuuluu mielestäni samaan sarjaan kun tämä merkin kääntäjä ja muutkin maisemoijat. noi ajatukset ja ämmäilyt antaa vaan aiheen toivoa et joskus rikastus ja vois vetää tosi kovaa eikä ois varottajia paikalla
Re: Miksi sattuu pahoja loukkaantumisia rallissa ,mielipitei
Lähetetty: 27.10.2011 16:36
Kirjoittaja Masapee
Muistutuksena ennenkuin enempää alatte aukomaan päätänne toisillenne, varoitukset ja jäähyt ovat herkässä asiattomista viesteistä ja toisten haukkumisesta. Tässä keskustelussa on jo yksi varoitus jaettu tällä viikolla...
Re: Miksi sattuu pahoja loukkaantumisia rallissa ,mielipitei
Lähetetty: 17.11.2011 23:32
Kirjoittaja markokal
onko viimekauden kotimaan ralleissa loukkaantuneiden toipumisista tietoa?,vai joko on unohdettu nää jutut.kiinnostais vaan. toivottavasti kuntoutuvat mahdollisimman hyvin!
Re: Miksi sattuu pahoja loukkaantumisia rallissa ,mielipitei
Lähetetty: 18.11.2011 06:07
Kirjoittaja japa66
Juuri eilen olin tapaamassa Jämi-rallissa loukkaantunutta kartturi Tommia. Tommi on tällähetkellä Käpylän kuntoutumiskeskuksessa, siis Helsingissä. Tommi on saanut oikeaan jalkaansa jonkinverran liikkuvuutta ja hänen tilansa on mielestäni lupauksia antava, toki mahdolliset positiiviset käänteet tapahtuvat ajan kanssa joten täytyy antaa ajan tehdä tehtävänsä.
Terv. Janne Kähkönen
Re: Miksi sattuu pahoja loukkaantumisia rallissa ,mielipitei
Lähetetty: 18.11.2011 17:01
Kirjoittaja Vieras
Hyvä kuulla. Toivotaan että toipuu täysin.