Sierra...
- E__R
- Yleinen
- Viestit: 187
- Liittynyt: 24.11.2005 00:00
Edelleen epäilen sitä, että aikaisempina vuosina säännöt ovat ehkä olleet erilaiset ja siksi sierroja näkee harvemmin rallissa.
Nykyään löytyy jo parempia vaihtoehtoja sierralle, mutta luulen että jos sierran olisi voinut rakentaa aikoinaan johonkin rallin luokkaan niin niitä olisi enemmän vielä tänäkin päivänä mukana.
Muistaako kukaan onko näin ollut ennen? Eli cossusta tai xr4ti:stä ei olisi joskus 90-luvulla rakentaa F:läistä?
Säännöthän kyllä muuttuu sääntökirjassa joka vuosi tekniikan osalta eikä vanhaa sääntökirjaa voida enää käyttää sääntöinä.
Esim. Olikohan 2007 vai 2008 kirjassa esim. kaarien kattovahvikkeista, että jos on kats.kortti 1.1.2008 tai tuoreempi niin pitää olla ristikko tai v-tuet katossa. Tämän vuoden kirjasta kyseinen kohta on hävinnyt ja puhutaan vain, että 2005 jälkeen luokitelluissa autoissa nämä ovat pakollisia. Ja edelleen jos lukee sitä kuin piru raamattua niin jos teet tänään vaikka v-koppa eskortiin kaaret niin ei tarvi mitään kattovahvistuksia.
Eli tällä tarkoitan että säännöt muuttuu joka vuosi jotenkin ja edellisen vuoden muutoksilla ei ole enää merkitystä jos ne on "unohtunut" sääntökirjasta pois seuraavan vuoden painokseen.

- mikahele
- Yleinen
- Viestit: 237
- Liittynyt: 29.04.2004 00:00
Luetaan sitä sääntökirjaa.... 2009 säännöistä:kansllinen lisäys "Kohta 8.3.2.1.3 (kattovahvistukset) koskee myös autoja,E__R kirjoitti: Esim. Olikohan 2007 vai 2008 kirjassa esim. kaarien kattovahvikkeista, että jos on kats.kortti 1.1.2008 tai tuoreempi niin pitää olla ristikko tai v-tuet katossa. Tämän vuoden kirjasta kyseinen kohta on hävinnyt ja puhutaan vain, että 2005 jälkeen luokitelluissa autoissa nämä ovat pakollisia. Ja edelleen jos lukee sitä kuin piru raamattua niin jos teet tänään vaikka v-koppa eskortiin kaaret niin ei tarvi mitään kattovahvistuksia.
Eli tällä tarkoitan että säännöt muuttuu joka vuosi jotenkin ja edellisen vuoden muutoksilla ei ole enää merkitystä jos ne on "unohtunut" sääntökirjasta pois seuraavan vuoden painokseen.
joissa ei ole luokiteltua turvakehikkoa ja joiden katsastuskortti
on myönnetty 1.1.2007 tai myöhemmin."
- tonska
- A-Junnu
- Viestit: 63
- Liittynyt: 14.11.2005 00:00
Re: sierra
No sehän oli se Strandenin voittoauto. Ja voimaa ei ollut enää niin paljon kuin aiemmin...rumpumaha kirjoitti:Eikös Petri Kumpulainen ajanut joitain kisoja sierralla..??Ainakin muistaakseni imatran F-cup 03 ajoi lähes neon vihreällä sierralla.En muista miten sijoittui,mutta voimaa oli kuulemma riittävästi ainakin..
___________________________________
www.elisanet.fi/ruoskaracing
_______________________________
"Vielä vaan, vielä vaan, sano Pesosen akkakin, vaikka Pesonen oli riski mies"
- E__R
- Yleinen
- Viestit: 187
- Liittynyt: 24.11.2005 00:00
Luetaan sitä sääntökirjaa.... 2009 säännöistä:kansllinen lisäys "Kohta 8.3.2.1.3 (kattovahvistukset) koskee myös autoja,
joissa ei ole luokiteltua turvakehikkoa ja joiden katsastuskortti
on myönnetty 1.1.2007 tai myöhemmin."[/quote]
On luettu, mutta näköjään ei ole sattunut silmään sieltä. Olin muka varma ettei se enää ole siellä.
Edit: Näkyi tosin olevan vaan ei tuon kohdan yhteydessä vaan pari sivua alempana erikseen kohdassa kansallisia lisäyksiä.
joissa ei ole luokiteltua turvakehikkoa ja joiden katsastuskortti
on myönnetty 1.1.2007 tai myöhemmin."[/quote]
On luettu, mutta näköjään ei ole sattunut silmään sieltä. Olin muka varma ettei se enää ole siellä.
Edit: Näkyi tosin olevan vaan ei tuon kohdan yhteydessä vaan pari sivua alempana erikseen kohdassa kansallisia lisäyksiä.
- mikahele
- Yleinen
- Viestit: 237
- Liittynyt: 29.04.2004 00:00
Saario nyt tuskin on tiennyt, että och ja pinto on kaksi eri asiaa, eli jos sille on sanonut että saako 2,3 ohc:n tilalle laittaa 2,0 ohc:n, niin tokihan sen saisi, jos siinä XR4TI:ssä sellainen taunus pohjainen versio olisi. Eli tuskin kerroit sille silloin neljä vuotta sitten, että moottori on täysin eri, ja lohko on erilainen. Ei ne säännöt ole mihinkään tässä ajassa muuttunut. Sääntökirja on se josta säännöt luetaan.kprt kirjoitti: Viimeksi kun olen Saarion kanssa jutellut, niin luokkari A-5261 oli sallittu käyttää OHC koneella....
Mä en tiedä mitään. mutta hyvä että on fiksumpia ihmisiä olemassa....
No nyt on varmistettu ja tarttee kaivaa toiset luokkarit kaapista.
Hyvä että on fiksumpia ihmisiä olemassa !!!
Niin ne asiat muuttuu kun autoo rakentaa 4 vuotta, mut onneksi ei haittaa kun jotkin asiat löytyy hyllystä.
Ja onhan siinä nyt se etu kun käytät Cossun papereita, niin saat laittaa oikein luvan kanssa Cossun reijitetyn konepellin, jota taasen XR4TI:ssä ei säänöjen mukaan saisi käyttää
- fordmotorsport
- A-Junnu
- Viestit: 101
- Liittynyt: 10.10.2005 00:00
Kannattais varmaan lukea nuo edelliset viestit niin sieltä saattaa selvitä nopeammin ja säästyy mustettafordmotorsport kirjoitti:Tuli vaan mieleen että eikö sierrassa saa käyttää cosworthin 16 venttiilistä kantta f ryhmässä. Eikö se niin mene että turboahtimen voi poistaa, niin eikös se kansi kuitenki saa olla sama. Eikö cossuescorteissakin jotka on muutettu takapotkuiksi saa käyttää 16v kantta.

- mikahele
- Yleinen
- Viestit: 237
- Liittynyt: 29.04.2004 00:00
http://www.autourheilu.fi/attachements/ ... -40175.pdffordmotorsport kirjoitti:Tuli vaan mieleen että eikö sierrassa saa käyttää cosworthin 16 venttiilistä kantta f ryhmässä. Eikö se niin mene että turboahtimen voi poistaa, niin eikös se kansi kuitenki saa olla sama. Eikö cossuescorteissakin jotka on muutettu takapotkuiksi saa käyttää 16v kantta.
- mikahele
- Yleinen
- Viestit: 237
- Liittynyt: 29.04.2004 00:00
SierraBAR kirjoitti:Eli tietenkin saa, mutta saako käyttää burtonin myymää alumiini ohc kantta tai vanhaa "ohc billet" kantta?

http://www.autourheilu.fi/attachements/ ... -40175.pdf
3.1.5 Sylinterinkansi on vapaa seuraavin rajoituksin:
..............
C) Sylinterikannen (-kansien) tulee olla sarjavalmisteisesta
autosta.
..............
G) Automalliin luokittelematonta sylinterinkantta
käytettäessä on kilpailijan pystyttävä osoittamaan
kyseinen automerkki- ja malli, josta sylinterikansi
on peräisin. Pyydettäessä on kilpailijan pystyttävä
todistamaan kohdan F) mukainen alkuperäinen
asennus.
- SierraBAR
- Yleinen
- Viestit: 181
- Liittynyt: 06.05.2004 00:00
- Paikkakunta: Savitaipale
Ja starletin 5k lohko on sallittu sitten että se on on huomioitu vastaavaksi 4k hon!mikahele kirjoitti:SierraBAR kirjoitti:Eli tietenkin saa, mutta saako käyttää burtonin myymää alumiini ohc kantta tai vanhaa "ohc billet" kantta?![]()
http://www.autourheilu.fi/attachements/ ... -40175.pdf
3.1.5 Sylinterinkansi on vapaa seuraavin rajoituksin:
..............
C) Sylinterikannen (-kansien) tulee olla sarjavalmisteisesta
autosta.
..............
G) Automalliin luokittelematonta sylinterinkantta
käytettäessä on kilpailijan pystyttävä osoittamaan
kyseinen automerkki- ja malli, josta sylinterikansi
on peräisin. Pyydettäessä on kilpailijan pystyttävä
todistamaan kohdan F) mukainen alkuperäinen
asennus.
mutta silti vastaavien muotojen materiaaliero tekee kannen kielletyksi :)
- Peke
- KV
- Viestit: 316
- Liittynyt: 13.03.2005 00:00
Onhan niissä OHC lohkoissakin pieniä eroja erillaisia vesi /öljy lähtöjä/tuloja.Historic autoissa sallittu vain se Taunuksen 20 lohko.
Aivan hyvin vois sallia billetit ym hilppeet,ei niillä vielä parhaiden Bemarien tehoihin päästä , esim muutama kymmenen kiloa lisäpainoa jos käyttäis muutakuin tehdas valmisteista sylinterinkantta.
Aivan hyvin vois sallia billetit ym hilppeet,ei niillä vielä parhaiden Bemarien tehoihin päästä , esim muutama kymmenen kiloa lisäpainoa jos käyttäis muutakuin tehdas valmisteista sylinterinkantta.