Sivu 1/3
AKK:N Jäsenedut eivät kiinnosta?
Lähetetty: 03.02.2013 11:23
Kirjoittaja MJT
Olin viime viikonvaihteessa Pöytyällä rallikisoissa. Ennen taukoa oli tankkauspaikka Nesteen asemalla aivan taukopaikan vieressä. Numeromme oli 94. Tankattuani menin maksamaan polttoainetta ja esitin luonnollisesti AKK:n antaman ID-kortin = lisenssi saadakseni alennuksen joka mm. on tämän kortin etuja. kassapalveluja hoitanut henkilö otti kortin ja kirjasi alennuksen jolloin sain polttoaineesta asianmukaisen alennuksen. Kysyin häneltä olinko ensimmäinen joka halusi tämän alennuksen. Hän sanoi että yksi oli aikaisemmin käyttänyt tätä mahdollisuutta. Aina valitetaan kustannusten kalleudesta, AKK:n asioiden huonosta hoidosta jne. Jos keskusjärjestö on hankkinut "alennuskupongin" Nesteen asemille, miksi sitä ei käytetä. Alennuksenhan saa koko vuoden omaankin siviili autoonsa. Toki asemalla oli myös automaattitankkaus. Luulen kuitenkin ettei siihen automaattiinkaan kovin moni syöttänyt alennuksen antavaa ID-korttia. Mielenkiinnolla odotan kommentteja niiltä ketkä alennuksen älysivät käyttää. Toki muutkin voivat kommentoida. Muistan aikaa kun tämä alennus tuli voimaan muutama vuosi takaperin. Toiset kirjoittelivat että toisilta asemilta, kuin Neste, saa polttoainetta halvemmalla. Nykyisi kun tankkauspaikat on määrätty ja asemaksi osoittautuu Neste, ei muualta mahdollisesti saatavaa halvempaa voi käyttää. Yli 130 auton polttoainemäärissä 1,5 sentin alennus litralta olisi ollut kuitenkin etu käyttäjälle, eli kilpailijalle kuluja pienentävästi.
Re: AKK:N Jäsenedut eivät kiinnosta?
Lähetetty: 03.02.2013 11:55
Kirjoittaja TemeR
Onko moni saanut tälle vuodelle jäsenkortin jo? Omaa ei ole näkynyt vaikka kiti:ssä lukee että kortti on laitettu painoon 13.12.2012..
Ps. Vanhan kortin akk on jo "kuoletettanut" että ajellaan ilman alennuksia sitten

Re: AKK:N Jäsenedut eivät kiinnosta?
Lähetetty: 03.02.2013 12:04
Kirjoittaja JLMotorsport
Itsekin omaa korttiani olen odotellut mutta ei vain ole näkynyt :o
Re: AKK:N Jäsenedut eivät kiinnosta?
Lähetetty: 03.02.2013 12:13
Kirjoittaja jake74
TemeR kirjoitti:Onko moni saanut tälle vuodelle jäsenkortin jo? Omaa ei ole näkynyt vaikka kiti:ssä lukee että kortti on laitettu painoon 13.12.2012..
Ps. Vanhan kortin akk on jo "kuoletettanut" että ajellaan ilman alennuksia sitten

ei oo uutta korttia tullut ja vanhaki oli kuoletettu joulukuun alussa ku ei saanut enää alennusta. eikö sen pitänyt olla vuoden loppuun asti voimassa?
Re: AKK:N Jäsenedut eivät kiinnosta?
Lähetetty: 03.02.2013 12:16
Kirjoittaja MJT
JLMotorsport kirjoitti:Itsekin omaa korttiani olen odotellut mutta ei vain ole näkynyt :o
Ettehän vaan merkinneet Mobiilikorttia itsellenne, mikä se sitten mahtaakaan olla?
Kyllä minulla on kortti ollut jo pitkään. Ehkä lisenssin lunastuspäivällä merkitystä? Itse maksoin lisenssin jo joulukuun alussa. Kortit menevät painoon sitä mukaa kun lisenssit lunastettu ja varmaankin isommissa erissä. Ehkä kerran-kaksi kuussa?
Re: AKK:N Jäsenedut eivät kiinnosta?
Lähetetty: 03.02.2013 12:29
Kirjoittaja TemeR
MJT kirjoitti:JLMotorsport kirjoitti:Itsekin omaa korttiani olen odotellut mutta ei vain ole näkynyt :o
Ettehän vaan merkinneet Mobiilikorttia itsellenne, mikä se sitten mahtaakaan olla?
Kyllä minulla on kortti ollut jo pitkään. Ehkä lisenssin lunastuspäivällä merkitystä? Itse maksoin lisenssin jo joulukuun alussa. Kortit menevät painoon sitä mukaa kun lisenssit lunastettu ja varmaankin isommissa erissä. Ehkä kerran-kaksi kuussa?
tavallisen kortin tilasin ja lisenssin ostin tammikuun alussa. ei auta muuta kun odotella viikko pari vielä ennen kun alkaa kyselemään akk:sta.
Re: AKK:N Jäsenedut eivät kiinnosta?
Lähetetty: 03.02.2013 12:34
Kirjoittaja JM
Moni höylää myös plussakortilla josta alennus taitaa olla samanlainen. Tai ammattiliiton kortilla jolla alennus voi olla jopa vähän isompi.
Re: AKK:N Jäsenedut eivät kiinnosta?
Lähetetty: 03.02.2013 13:11
Kirjoittaja emppu
Kyse on AKK:n jäsenkortista. Lisensseillä ei ole tämän kortin kanssa mitään tekemistä.
Mobiilsovellus toimii vielä hyvin harvoissa ostopaikoissa, joten jos tämän kortin etuja haluaa hyödyntää varmimmin, kannattaa valita jäsenkortti ominaisuudeksi. Tämä valinta on mahdollista tehdä omissa tiedoissa, KITI-järjestelmässä.
KITI-järjestelmä on nykyään samalla liiton jäsenrekisteritietokanta.
Re: AKK:N Jäsenedut eivät kiinnosta?
Lähetetty: 03.02.2013 13:33
Kirjoittaja Pihku
ite maksoin joulukuussa lisenssin ja tilasin kortin ei ole kuulunut ja nuo alennukset niin ei oo kovin häävejä ite saan ammattiliittoni kautta isommat alennukset. Polttoaineesta jos sais esim euron litralta alea ni sitten rupeaisi jo jossakin näkymään ja liiton kortin alennuksia voisi ruveta käyttään..
Re: AKK:N Jäsenedut eivät kiinnosta?
Lähetetty: 03.02.2013 14:39
Kirjoittaja pena1212
1,5 senttiä litra,alentaa kuluja merkittävästi?voihan v.....u,moisen summan takia ei paljon viiti kortti kannella mukana,tää lähinnä AKK,n puolelta vitsi,että nyt saa halpaa bensaa,kaikkea ne jaksaa vääntää,missä ei päätä eikä häntää.palkonko vuodessa hankkii sillä,että ajaa 30km lähimmälle nesteelle,jossa tankaa seutukunnan kalleinta bensaaa,ja saa siitä olevinaan alennuksen?
Re: AKK:N Jäsenedut eivät kiinnosta?
Lähetetty: 03.02.2013 15:06
Kirjoittaja henkka_ok
On se vaan hassua. Suomalainen kuitenkin ajaa toiselle puolelle kaupunkia kaljatarjouksen perässä ja jonottaa halpaa bensaa pari tuntia. Ison ja pahan AKK:n tarjoama alennus on kuitenkin sellasta näpertelyä, ettei vois vähempää kiinnostaa.
Ite muuten säästäsin noilla alennuksilla n. 40e vuoteen. Ei hirveästi, mutta kun muistelee minkälainen poru oli lisenssimaksun 15e korotuksesta niin käyhän se keskustelu huvittamaan.
Re: AKK:N Jäsenedut eivät kiinnosta?
Lähetetty: 03.02.2013 15:14
Kirjoittaja Marko Tähkä
Jo pelkällä asemien hintoja seuraamalla saa saman alennuksen on se kaunis ajatus mutta kuolleena syntynyt.kyseiseen asiaan sen verran vittuuntuneena en käytä nesteen palveluita kuin aivan pakosta.
Re: AKK:N Jäsenedut eivät kiinnosta?
Lähetetty: 03.02.2013 16:53
Kirjoittaja hc-motorsport
Minä voisin jäsenetuna ottaa vanhan ja toimivan sekä kaikinpuolin järkevän KITI-järjestelmän käyttööni...
Re: AKK:N Jäsenedut eivät kiinnosta?
Lähetetty: 03.02.2013 17:50
Kirjoittaja Kurreliini
MJT kirjoitti:JLMotorsport kirjoitti:Itsekin omaa korttiani olen odotellut mutta ei vain ole näkynyt :o
Ettehän vaan merkinneet Mobiilikorttia itsellenne, mikä se sitten mahtaakaan olla?
Kyllä minulla on kortti ollut jo pitkään. Ehkä lisenssin lunastuspäivällä merkitystä? Itse maksoin lisenssin jo joulukuun alussa. Kortit menevät painoon sitä mukaa kun lisenssit lunastettu ja varmaankin isommissa erissä. Ehkä kerran-kaksi kuussa?

Morjesta Matti!
Sulla on varmaan lunastettu kansainvälinen lisenssi jos olet saanut kortin vuodelle 2013.Minä kyselin korttiani mutta vastaus oli ettei kansallisen lisenssin haltijoille tule minkäänlaista korttia.Että näin.
Re: AKK:N Jäsenedut eivät kiinnosta?
Lähetetty: 03.02.2013 17:54
Kirjoittaja jama78
Kurreliini kirjoitti:
MJT kirjoitti:JLMotorsport kirjoitti:Itsekin omaa korttiani olen odotellut mutta ei vain ole näkynyt :o
Ettehän vaan merkinneet Mobiilikorttia itsellenne, mikä se sitten mahtaakaan olla?
Kyllä minulla on kortti ollut jo pitkään. Ehkä lisenssin lunastuspäivällä merkitystä? Itse maksoin lisenssin jo joulukuun alussa. Kortit menevät painoon sitä mukaa kun lisenssit lunastettu ja varmaankin isommissa erissä. Ehkä kerran-kaksi kuussa?

Morjesta Matti!
Sulla on varmaan lunastettu kansainvälinen lisenssi jos olet saanut kortin vuodelle 2013.Minä kyselin korttiani mutta vastaus oli ettei kansallisen lisenssin haltijoille tule minkäänlaista korttia.Että näin.
Kyllä mulle ainakin kortti tuli pari-kolme viikkoa sitten ja on ihan kansallinen lisenssi
