Hyvä mieli tuli jo viimevuoden puolella, kun V-1600 luokka sai osakseen vihreiden valojen loisteessa olevaa suunnittelua päättäjätasolla.
Kun kaksi vuotta sitten kirjoitin täällä Ralli.Netissä ajatusta siitä, että harrastamisen kynnystä olisi madallettava uuden sääntöjen kautta tehtävän edullisemman luokan kautta, tuolloin kirjoitukseni herätti keskustelua puolesta ja vastaa melkoisen paljon.
Tämän laajan keskustelun innoittamana tulikin mieleeni, että teen keskustelun pohjalta ehdotukseni AKK:n sääntönikkareille uudesta ralliautoilun luokasta, jossa säännöillä saataisiin siis kuluja karsittua ja harrastamisen kynnystä alemmaksi, ja näin myös sitten tein.
Tuolloin ajatukseni liikkuivat F- Ryhmän muutoksissa, joista sitten AKK:ssa asia on jalostunut eteenpäin, ja nyt sitten me saamme seurata näitä uuden luokan autoja jo tositoimissa.
No en silti väitä, että V-1600 luokka on syntynyt minun tekemästäni ehdotuksesta AKK:lle, mutta kyllä silläkin varmaan jokin pieni osuus asian toteutumiselle on ollut ja osuutensa on ollut varmaan myös keskusteluilla täällä Ralli:netissäkin.
Suomalaisessa autourheilussa V-1600 luokka on parasta, mitä sille on tapahtunut viiteentoistavuoteen.
Uskon luokan tulevaisuuteen, koska autoja on rakenteilla parhaillaan todella paljon, ja kuluva vuosi tulee näyttämään useillekin tahoille sen totuuden luokasta, jota sillä haetaankin, eli tehty työ luokan puolesta alkaa kantamaan hedelmää, tuottamalla mukaan uusia harrastajia ja varsinkin sellaisia, joille raha on ollut suurin kynnyskysymys autourheiluharrastamisen aloittamiselle.
Pahat puheet ja valittaminen on siis nyt aika jättää menneisyyteen.
Tästä eteenpäin meidän lajin parissa olevien tulee uhrata voimavarojamme autourheiluseurojen kautta nuorisoon, jotta tietoa uudesta V-1600 luokasta ja sen tuomasta edullisemmasta mahdollisuudesta harrastaa autourheilua rallissa, radalla, rallisprintissä tai jääradalla sekä tietysti parhaimmillaan näissä kaikissa saadaan perille, tarkoitettuun kohderyhmään.
Hyvä yhteistyö positiivisessa hengessä kantaa tunnetusti hedelmää.
On myös ilo todeta, että täällä Ralli.Netissä käyty V-1600 keskustelu on nyt kääntynyt jo positiiviseen suuntaan ja näin tulee ollakin, nimittäin todellisuudessa ne pahanpuhujat ja epäluottamusta esittävät valittajat ovat kuitenkin yleensä niitä tahoja, jotka seisovat penkalla kuunellen kovaa ääntä kolmenkilometrin päästä ja odottavat näkevänsä reilusti yli kaksisataa hevosvoimaisia laitteita tulevan mutkasta tavalla, jossa ovenkahva näkyy ensimmäisenä.
Nyt siis kulut on saatu alas, enkä puhu siis pelkästään auton hankita tai rakentamiskuluista, vaan myös sen käyttö ja ajokuluista.
Lisäksi lainaan Jani Paasosen antamaa ensilausuntoa, jossa hän sanoi V-1600 luokan autolla ajamansa kilpailun jälkeen seuraavaa.
" Ihan hieno luokka, ja varmasti edullinen harrastaa.
Lukon kieltäminen on hyvä juttu, on yksi työmaa ja kustannus vähemmän.
Eikä sen puute minusta haitannut kuin jossain risteyksissä.
Muuten auto oli yllättävän hyvä ajettava.
Bilstein alusta oli ihan ok, ehkä jousitus oli vielä ripauksen liian kova lumelle.
Säiliöiskuvaimentimien salliminen on minusta huono juttu tässä luokassa. Se nostaa kustannuksia.
Sitä sääntökohtaa kannattaisi mielestäni vielä harkita uudestaan, jos luokka haluataan pitää edullisena, Paasonen miettii ". (Lainaus VM 1-2006)
Puheet on siis pidetty, joten on aika jatkaa kohti uusia tuulia.
Totean tässä samassa yhteydessä ennustukseni, koskien V-1600 luokkaa ja perustan tämän todella pitkään kokemukseeni Suomalaisesta moottoriurheilusta.
Uskon, että V-1600 luokka tuo esille seuraavan kolmen vuoden aikana kuljettajan, jonka nimi alkaa olemaan katselijoiden, kanssakilpailijoiden, median sekä autourheilumanagerien ja muiden oleellisten tahojen huulilla.
Tämä kuljettaja jatkaa vielä uraansa pitkälle, ehkä jopa tehdastiimeihin asti.
Ai miksikö ? Siksi että nyt tulee jälleen ajotaidot esille, koska näillä autoilla pitää ajaa kilpaa, eikä vain puhua kokoajan uusista osista, huonoista olosuhteista ja muista vähemmän tärkeistä asioista, kun ajetaan ihan oikeasti kovin.
Suosittelen, että kaikki rallia ajavat kuljettajat ja miksi ei muutkin lukevat VM 1-2006 lehdestä jutun Jamppa Mikkosesta ja miettivät sen jälkeen, onko meidän nykyinen ralliautoilun harrastamislinja oikea... linja, jossa nuoret kuljettajat valittavat, kun on pimeää ja joutuu ripustamaan lisävalot nokalle, kun tiellä on viiden sentin spoorit tai latu on metsänajotietä ja todella kapeaa, kun joutuu ajamaan pimeää kilpailua jne.
Tuossa haastattelussa Mikkonen lausuu monta sellaista nopean, hyvän ja taidokkaan kuljettajan perusasiaa vauhdista sekä sen ylläpidosta, oppimisesta jne, jotka kuuluvat autourheilun perusoppikirjaan yhtä tärkeinä asioina, kun kaikille annetaan aakkoset opeteltavaksi ekalla luokalla koulussa.
Tulisi muistaa, että Mäkisen Timosta aina Mäkisen Tommiin, sekä lähes kaikki vieläkin tehdastiimeissä mukana olevat Suomalaiset kuljettajat ovat ajaneet uransa aikana kaksivetoisella kalustolla ja vastaavalla kun meidän F-ryhmä nykyisin.
Nämä kuljettajat ovat ajaneet soralla ja lumella, märällä ja kuivalla, kovalla ja mudassa, pimeitä- ja nuottikisoja, itseasiassa he ovat oppineet ajamaan kilpaa olosuhteissa, joista osa meidän nuorimmista nykykuljettajista eivät ole saaneet nähdä vielä edes untakaan.
Mitä enemmän koet erilaisa olosuhteita ja erilaista kalustoa urallasi, sen kovempi kuljettaja sinusta tulee.
Näin on meillä Suomessa tehty nopeita kuljettajia kuusikymmentäluvulta siihen asti kun Gardemeister lähti maailmalle.
Näitä vastaavanlaisia kuljettajia ei ole enää tulossa eikä tuotannossa nykyisten olosuhteiden ja sääntömaailmojen- ym-, asiakokonaisuuksien- ja periaatteiden takia.
Ehkä hiljalleen alkaa jo totuus valkenemaan, miksi me Suomalaiset ei ollakaan enää tehdastiimien silmissä niin nopeita ja haluttuja.
Toivottavasti nyt alkaa jälleen jyvät erottumaan akanoista, kun vauhdin takaamiseksi, ei parhaat tekniset ratkaisut sekä -olosuhteet olekaan enää ensisijaisessa asemassa, vaan voit yhdessä luokassa näyttää parasta osaamistasi, kovan ja tasaväkisen kamppailun keskellä.
Muistetaan kaikki näin lopuksi edesmenneen pitkänlinjan kilpa-autoilijan Martti Kankaan kuolematon lausuma niistä kuljettajista, jotka ovat menossa maailmalle ja tehdastiimeihin ajamaan.
" On aivan sama, millä autolla täällä meillä Suomessa ajetaan kilpaa, jos haluat maailmalle ja tehdastiimeihin ajamaan, tulee sinulla olla jenkkikassillinen tuhannenmarkan seteleitä mukana ja ripaus suhteita, silloin kun maailmalle lähdet, auton saa mistä vain jopa huipputasolle, kunhan vain rahaa löytyy " !
No tuosta ajasta kun Kangas tuon lausunnon lausui, ovat markat muuttuneet euroiksi, Jouhkeiksi ja Hulkkosiksi, mutta lausuman perusaihe ja periaate on edelleen totta, vain raha ja suhteet ratkaisevat pääsyn maailmalle, ei se millä täällä ajat, pääasia että sinut opitaan muistaan hyvänä kuskina ja teet näyttöjä jotka jää kaikille mieliin, ei vain lähipiirille.
Toki kalustollakin on väliä millä taitoja hankitaan, mutta niin kuin vanhakansa on joskus lausunut, että ensin pitää oppia juomaan vettä, jotta joskus voi nauttia miestä väkevämpää
Ehkä en koskaan opi ymmärtämään, miksi meillä tehdään autourheilua vain PRO- tasolla, kun pelkkiä harrastajia on monikertainen määrä maailmalle lähtijöihin verrattaessa.
No harrastajathan tämän koko pelin viimekädessä kuitenkin aina maksaa joten..... !
Iloista ja Vauhdikasta Autourheiluvuotta 2006 kaikille, toivotaan että tästä alkaa nyt uusi tulevaisuus, tai ainakin parempi suuntaus uusille suunitelmille.
Timppa Rintanen
