Viesti
Kirjoittaja laksak1 » 28.01.2013 15:00
j67 yrittää keksiä pyörää uudelleen. Historiasta on hyvä oppia jotakin. Autourheilu on saanut alkunsa lähes samaan aikaan, kun autot on keksitty, eli reilu 100 vuotta sitten. Ihmisillä on aina ollut halu kilpailla toisiaan vasten, joko ilman varusteita tai jollakin varusteella. Tämä sama tarve on johtanut myös siihen, että autoilla ryhdyttiin kilpailemaan.
Kun ihminen kilpailee, niin häntä vie eteenpäin voittamisen halu. Tämä halu on toisilla suurempi kuin toisilla. Kun ensimmäinen autokilpailu järjestettiin, niin kaikki ne, jotka eivät voittaneet, ryhtyivät miettimään miten voitan seuraavan kisan. Näin sai kilpakaluston, eli autojen virittäminen alkunsa. Ajan oloon tähän virittämiseen piti saada säännöt. Näin on evoluutio tuonnut meidät tähän päivään. Nyt j67 on palauttamassa evoluutiota kymmeniä vuosia taaksepäin.
Viereisessä ketjussa asian huomaa. Hän suunnittelee kilpailua "siviiliautoille". Hänen määritelmänsä mukaan siviiliauto on auto, jonka rekisteriotteessa ei ole erityisehdoissa "vain kilpailukäyttöön". Suomessahan tämän vaatimuksen täyttää (lähes) kaikki historik autot. Eli ne kelpaavat j67:n mukaan sarjaan siviiliautot. Lisäksi, kun olemme EU:ssa, jossa tavaroiden ja ihmisten liikkuminen on lähes rajoittamatonta, niin samalla säännöllä WRC-autot, jotka ovat rekisteröityjä johonkin maahan, ovat siis siviiliautoja. Entä "siviili rengas". Meillä on osassa renkaista merkintä "vain kilpailukäyttöön", mutta eipä taida löytyä ko merkintää pinnatuista piikkipyöristä. Siis "siviilirenkaita" ovat?
Näiden kaikkien määritelmien mukaan saaminen on johtanut nykyiseen sääntökirjaan. Se, että kaivataan lisää luokkia tuntuu todella erikoiselta. Meillä voi Suomessa rallissa ajaa kilpaa ainakin seuraavilla eri tyhmiin luokitelluilla autoilla: R1A, R1B, R2B, R2C, R3C, R3T, R3D, R4, S2000, N, A, Fin R2WD, FinR4 WD, V1600 ja F. Tämän lisäksi säännöt jakavat autot 18 eri kuutiotilavuusluokkaan. Lisäksi voidaan ajaa historik-kalustolla, jotka ajavat Suomessa 12 eri luokassa. Jos näistä ryhmistä/luokista ei löydy jokaiselle sopivaa, niin on ihme. Se, että jokaisen luokan/ryhmän autolla ei voi voittaa yleiskilpailua on tosiasia, mutta eihän sitä voi kuitenkaan voittaa jokaisilla ranteillakaan.
Jopa MM-sarjassa ajaa maksukuljettajia kalliilla WRC-autoilla ja he tietävät jo lähtöviivalla etteivät voi voittaa kilpailua, mutta ovat mukana kun ajaminen on mukavaa.
Rahan puutteeseenkaan ei voi vedota. Suurella osalla rallin harrastajia menee merkittävästi aikaa rahojen keräämiseen. Onpa meillä SM-sarjaa kiertänyt kuljettajia, jotka keräävät rahaa ammatikseen. Eli eivät tee muuta työtä ollenkaan. Tämäkin on mahdollista kaikille, mikään laki tai sääntö ei sitä kiellä.
Eli loppujen lopuksi on kysymys vain omista henkilökohtaisista valinnoista!!!