Lauantaina ajettavaan SM-Uusikaupunkiralliin Ketomaa ja kartanlukija Tuomo Hannonen starttaavat Prorex Oy:n ilmoittamalla Subaru Imprezalla, jonka oviin liimataan lähtönumero 7.


Kuuden ajetun osakilpailun jälkeen taistelu mitaleista on tiukkaa kaikissa kolmessa SM-luokassa. Jari Ketomaa ei ujostele kertoa omaa tavoitettaan:
– Kyllähän N-ryhmän ykkössijasta lähdetään ajamaan. Tälle kaudelle asetin tavoitteeksi Suomen mestaruuden. Alkukauden vaikeuksien jälkeen kirkkain mitali näytti jo karanneen, mutta edellinen kisa tasoitti pistetaulukkoa, Ketomaa laski.
– Mestaruus on vielä mahdollinen, joten sitä toki tavoitellaan. Kisan aikana sitten nähdään, ketkä kuskit ajavat kärkisijoista.


Uusikaupunkirallin N-ryhmän kisaan tuo mukavasti lisäväriä ammattilaiskuski Mikko Hirvonen, joka on liikkeellä Ketomaan tavoin Subarulla.
– Hirvosen osallistuminen on hieno juttu. Nyt me muut saamme kovan vauhtimittarin, kun kaveri on sentään ajanut pohja-aikoja WRC-autolla kahdessa edellisessä ajamassaan MM-rallissa, Kreikassa ja Jyväskylässä, Ketomaa huomauttaa.


Oma valmistautuminen Ukin kisaan on Ketomaan osalta sujunut hyvin.
– Ajoin onnistuneet testit ja autoa on saatu taas kehitettyä. Tietenkin kaikki muutkin tiimit tekevät kovasti töitä ja koittavat löytää lisää vauhtia. Me rukkasimme lukkojen säätöjä ja muutos näkyi myös kellossa, Ketomaa myhäili.


Teksti: Jarno Saari

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste