Nuorukainen palkittiin paitsi Raket95-luokan voitosta, hän sai myös vuodeksi haltuunsa Mika Häkkisen luovuttaman Mestareiden Maljan kartingin junioriluokan Suomen mestaruudesta.

Taponen saavutti viime kaudella lisäksi hopeaa kartingin X30-sarjassa sekä pronssia Nordic Challenge -luokassa. Kartingliitto valitsi hänet vuoden junior-kuljettajaksi ja Taposen oma kerho, Keimolan FK-kerho nimitti hänet vuoden kuljettajaksi. Vauhdin Maailma -lehden TOP10-rankinglistalla nuori lupaus löytyy sijalta kahdeksan.

– Kausi oli aivan mahtava! Nyt tuntuu tosi hyvältä! Taponen iloitsee.

– SjM-mestaruus meni kyllä tosi tiukalle. Oulun osakilpailu meni ihan mönkään teknisen vian takia ja Lahdessa toiseksi viimeisen kisan finaalissa irtosi rengas ja luulin, että voiton mahdollisuuksia ei enää ollut. Pisteitä oli kuitenkin sen verran paljon, että viimeisen kisan voitto riitti mestaruuteen, Taponen jatkaa.

Ensi kaudella Taponen ajaa OKJ-luokassa ja Suomessa ainakin SM-sarjan. Tähtäin on vahvasti ulkomaille ja neuvottelut kansainvälisille areenoille ovatkin nyt käynnissä. Kokemusta ulkomaan radoilta nuorukaisella on jo parin vuoden ajalta WSK-sarjasta.

– Toivon saavani ajaa mahdollisimman paljon ulkomailla. Katsotaan kausi kerrallaan eteenpäin. Tulevaisuudessa toivoisin joskus ajavani jotakin formula-luokkaa. Etsin kovasti sponsoreita lisää, jotta haave toteutuisi, ensimmäisen kerran karting-autoon jo kaksivuotiaana istahtanut Taponen kertoo tulevaisuuden tavoitteistaan.

Tuukka Taposen sijoitukset vuosina 2014-2017

2017 Junioreiden Suomen mestari Raket-luokka

2017 Suomen Kartingliiton valinta vuoden juniorkuljettajaksi

2017 Aluemestari Mini60-luokka

2017 Mestareiden Mestari Mini60-luokka

2017 X30-sarjan Mini60-luokan toinen sija

2017 X30-sarjan Mini60-luokan PM-pronssia

2016 Aluemestari Raket jr -luokka

2016 Suomen Kartingliiton Raket jr -luokan 3. sija

2016 Mestareiden Mestari Raket jr -luokka

2015 Suomen Kartingliiton mestari Micro-luokka

2015 Mestareiden Mestari –sarjan Micro-luokan 2. sija

2014 Suomen Kartingliiton mestari Cadet-luokka

2014 Aluemestari Cadet-luokka

2014 Mestareiden Mestari Cadet-luokka

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste