Tammikuussa on taas aika kahden viikon ajan seurata Historic Arctic Lapland rallia ja Arctic Lapland rallia Rovaniemen maisemissa. Organisaatiossa on tapahtunut vuoden aikana muutoksia. Heikki Porasen siirryttyä syrjään kilpailunjohtajan paikalta viime vuoden tammikuussa alkoi uuden etsintä. Ja nyt kilpailunjohtajana toimii Heikki Isomaa, jonka vastuualueena on johtokeskus ja apulaiskilpailunjohtajat ovat Juha Keskiniva, vastuualueena reitti ja Hannu Patjas joka vastaa turvallisuudesta. Arctic Historic Rallin kilpailunjohtaja toimii viime vuoden tapaan Jorma Poikajärvi. Heikki Poranen on edelleen toiminnassa mukana ja jatkaa Arctic Lapland Rallin järjestelytoimikunnan puheenjohtajana.
Lowprofile Motorsrpot ry:n jäsenistöä lähtee mukaan Tammikuun lopussa ajettavaan Arctic Lapland ralliin. Teemu Arminen kartanlukijanaan Seppo Varmavuo starttaavat ralliin tutulla VW Pololla. Tavoitteena on ajaa reitti läpi kunnon kilapiluvauhdilla ja samalla saada noin kolmen tavallisen rallin verran EK kilometrejä ennen Trophy 1400 sarjan alkua. Vastaansa parivaljakko saa kaksi VW Poloa saksasta, tosin yhtä pykälää suuremmalla moottorilla varustettuna.
Kotoisessa Suomessakin on taas saatu aloittaa uusi rallikausi pienen tauon jälkeen. Jämsässäkin Lindrooseilla ajettiin taas Civic tallista trailerille ja lauantaina suunnattiin Peurungalle, jossa Joonas ajoi nuorten ja naisten SM-sarjan kauden aloituskilpailun.