Nuorten ja naisten kauden ensimmäinen SM-ralli kaasuteltiin menneenä viikonloppuna Kauhavalla kauniissa talvisessa pakkaskelissä. Joonas Lindroos starttasi kilpailuun lähtönumerolla 11 vieressään uusi kartanlukija Marko Koponen. Pimeiden kisojen ajamattomuus näkyi otteissa kahdella ensimmäisellä erikoiskokeella.
Laukaan Moottorimiehiä edustava, Toyota Starletilla rallia ajava Mikko Kauppinen kurvaili Hämeenlinnan ympäristössä kisatussa, järjestyksessään toisessa Vanajalinnarallissa upeasti viime vuotiseen tapaan luokkansa toiseksi. Eväät voittamiseen oli olemassa aina kolmannelle erikoiskokeelle asti. Tuolloin mitättömän pienen ajovirheen seurauksena Mikko poistui kilpailureitiltä minuutiksi ja 20 sekunnin johtoasema vaihtui 40 sekunnin takaa-ajoksi.
Rallin kansallisen kilpailukauden nuorten SM-sarjan avauskilpailu Kauhavan nautinnollisilla teillä on ajettu. Ilmojen herra suosi tapahtumaa pikkupakkasella aurinkoisen kelin säestämänä, joskaan keskellä parhainta talvikautta lunta ei pohjanmaan leveyspiireillä juurikaan ollut. Oli siis ajeltava rallia tarkasti olemattomien lumipenkkojen välissä. Tieltä pieneenkään lipsumiseen ei ollut varaa.