Rallin F-cup jatkui ensimmäisellä kesäosakilpailulla Urjalassa viime lauantaina. Korhonen & Luoma Rally Teamin hyvä talvikausi sai kohtuullisen hyvää jatkoa. Teknisten ongelmien jälkeen tuli kuitenkin tärkeitä sarjapisteitä.Kari Luoma oli estynyt pääsemään kartanlukijaksi. Hätiin pyydettiin Hannu Aarnio.
Rally Team Paimio Ry, Samuli Nevä - Juha Kivimäki, Nuutajärven Lasi-ralli 28.5.2005

Kesäkauden avauskilpailusta muodostui meille talvikauden avauskilpailun toisinto: Keskeytys viimeisellä erikoiskokeella kymmenen nopeimman kuljettajaparin joukosta! Nyt perävälitys rikkoutui noin kolme kilometriä ennen viimeisen erikoiskokeen maalia. Suoritus oli tähän saakka ehjä ja epävirallisten ”puskakellojen” mukaan viimeisellä erikoiskokeella vielä nousujohteinen. Joten keskeytys virheettömästä ajosta tekniseen vikaan oli murheellinen hetki.

Hyvinkäällä toimiva, vuonna 1990 perustettu Netbaron Solutions Oy on kehittänyt aivan uudenlaisen, yritysten ja seurojen taloushallinnon ja monien muiden tehtävien hoitoon tarkoitetun sovellusperheen, jonka avulla yritysten jokapäiväisten rutiinien hoitaminen nopeutuu ja helpottuu ratkaisevasti. Kehitystyöhön on osallistunut 15 hengen rautainen tiimi jo kolmen vuoden ajan ja tulokset ovat olleet erinomaisia.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste