Nuutajärven säväyttäjätittelin haltija 18-vuotias Riihimäen UA:ta edustava Joonas Kolehmainen vakuutti äänestäjät kuittaamalla A-junnujen yleiskilpailun huimilla pätkäajoilla jopa yleisen luokan kärkeen verrattuna. Joonas kantaa suvun puolesta kisaperinteitä jo kolmannessa polvessa, sillä isän kisauran lisäksi isoisä kuuluu jopa Riihimäen UA:n perustajajäseniin.
Samuli Nevä - Juha Kivimäki, Waltikka SM-ralli Valkeakoskella 17.-18.6. 2005 Kauden viides kilpailumme oli meille ensimmäinen yhteinen ennakkotutustuttava ralli. Menestyspaineita ei koetta ja tarkoitus oli tehdä nuottiharjoitus aidossa kilpailutilanteessa. SM-luokkien takana ajettuun Yleisen luokan kansalliseen kilpailuun oli ilmoittautunut 21 kilpailijaparia. Luokkamme kärkivauhdin odotettiin löytyvän jostakin: Kauppinen, Röyhkiö, Mansikkamäki, Peltonen, Mukkala -suunnalta. Tämän joukon vauhtiin oli tietysti tarkoitus ehtiä. Vaativa reitti ja lämmin ilma pistivät miehet ja kaluston todelliseen testiin. Pian huomasimme, että nuottiharjoituksestamme onkin kehkeytymässä rankka kilpailu ...
Ralliautoilun SM-sarja jatkui viime viikonloppuna Valkeakoskella. Jo ennakkotutustumisessa selvisi, että kilpailusta tulisi erittäin vauhdikas ja ottaakseen suurimman pistepotin tulisi kaiken osua nappiin. Yhteenkään virheeseen ei olisi varaa.
- Ennakkotutustuminen onnistui hienosti ja Lehtisen Jarmo sai piirrettyä erittäin toimivat nuotit, eikä sen suhteen itse kilpailussa tullut yllätyksiä, Jouni Ampuja kertoo.
Kilpailukaudella 2005 on kansallisessa F-ryhmässä ollut muutama kilpailija ylivoimaisesti yli muiden. Yksi luokan suveneeri hallitsija on laukaalainen, toisen polven moottoriurheilija Mikko Kauppinen, joka aisaparinsa Matti Jahnusen kanssa hakivat luokkavoittoa Valkeakosken SM-rallista. Yleiskilpailun edellisenä viikonloppuna nuorten SM-rallissa voittanut Kauppinen lähti haastamaan niin oman luokkansa kilpailijoita kuin vertailemaan nuottivauhtiaan moderneimmalla kilpa-ajoneuvoilla ajaneita kuljettajia kohtaan.
Talvikauden neljän SM-osakilpailun jälkeen sarjajohtajana Saxspeedin ylläpitämällä Ford Focus WRC 02:lla Valkeakosken SM-rallin reitille suuntasi Citroen tehdastiimin testikuljettaja Juuso Pykälistö. Sorakauden avauskilpailu ei kuitenkaan sujunut odotetulla tavalla Pykälistön putsatessa irtosoraa takana tulevien tieltä.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste