Sekuntitaistelu jatkui rallin SM-sarjassa, kun Valkeakoskella kaasuteltiin kesäkauden ensimmäiset erikoiskokeet. Isossa N-ryhmässä käytiin tiukin vääntö maksimipisteistä. Ryhmäjohtaja Juha Salo taipui 0,8 sekunnin erolla Toni Klemetsille. Yleiskilpailun voitti testikisan Peugeot 307:llä ajanut Sebastian Lindholm.
Kahdeksan erikoiskokeen mittainen ralli käytiin läpi aurinkoisessa säässä suurimmaksi osaksi Kalvolan ympäristössä. Ryhmä A:han ja yleiskilpailuun saatiin myös sarjan ulkopuolinen kova kirittäjä, sillä ”ison A:n” hallitseva mestari Sebastian Lindholm osallistui Waltikka-Ralliin, jossa hän ajoi testiä Peugeotin tehdastallille elokuun Neste Rallia varten. Aurinko paistoikin erityisesti Lindholmille, joka aisaparinsa Tomi Tuomisen kanssa ajoi yleiskilpailun voittoon Peugeot 307 WRC:llä.
Kahdeksan kilpailua kattavan Aasian-Tyynenmeren rallisarjan kolmas osakilpailu, Rally of Rotorua Uudessa-Seelannissa päättyi suomalaisittain varsin iloisiin tunnelmiin. Rallin rautainen ammattilainen Jussi Välimäki saalisti toiseksi korkeimmat sarjapisteet kasvattaen sarjajohtoaan 18 pisteeseen! Jussi ajoi tasapainoisen suorituksen vaativissa olosuhteissa.
Kristian Sohlberg haki lauantaina ison tukun tärkeitä erikoiskoekilometrejä ensi viikon Kreikan MM-rallia silmälläpitäen, kun SM-sarjan kesäkausi polkaistiin käyntiin Valkeakosken vauhdikkailla sorateillä. SM-sarjassa Mitsubishi Lancer WRC step2-autolla etenevä Sohlberg ja hänen uusi kartanlukijansa Timo Hantunen ehtivät kauden viidennessä osakilpailussa yleiskilpailun kuudennelle sijalle.
Ralliautoilun SM-sarjan viides ja kesäkauden avauskilpailu ajetaan lauantaina Valkeakosken ympäristössä. SM-Waltikka-Rallissa ajetaan kahdeksan erikoiskoetta, joille kertyy mittaa 84 kilometriä.
Waltikka-ralli avaa 18.6 SM-rallien kesäkauden, sarjan jatkuessa kolmen kuukauden mittaisen tauon jälkeen Valkeakosken maisemissa. Kilpailuun on ilmoittautunut kaikkiaan 117 kuljettajaparia, joista Jukka Ketomäki ja Jarkko Alanen starttaavat rallin reitille N-ryhmäläisellä Subarullaan haastaen muut sarjan kärkinimet.
Rallin SM-sarjan edellinen kilpailu kaasuteltiin maaliskuun alkupuolella Laukaassa. Kolmen kuukauden tauko on nyt vietetty ja taistelu rallin mestaruuksista on valmis käynnistymään tulevana lauantaina Valkeakoskella. Mielenkiintoisessa N-ryhmässä kärkipaikkaa hallinnoi Mitsubishi-valjakko Juha Salo ja Mika Stenberg.
Kovatasoinen kotimainen, eli Ralli SM-sarja jatkuu jälleen pitkän kevättauon jälkeen. Ensimmäisen kesäkisa, SM-Waltikka-Ralli, ajetaan Valkeakosken ympäristön haastavilla ja vaihtelevilla sorateillä tulevana lauantaina. Edellisestä kisasta on vierähtänyt jo hyvä tovi, sillä Peurunkarallissa pöllytettiin lumipenkkoja maaliskuun toisella viikolla. Puolet tämän kauden osakilpailuista on vielä ajamatta, ja onkin mielenkiintoista nähdä millaiseen iskuun autot – ja kuskit – on pitkän tauon aikana viritetty.
Perinteen mukaan Pudasjärven Iso-Syöttellä ajetaan juhannuksena rallisprint kilpailu. Tänä vuonna Syötteen Mäkiajot kuuluvat rallisprintin Kotamestarit sarjaan. Sarja on ainoastaan asfaltilla ajettava viiden osakilpailun sarja. Syöte on sarjan neljäs kilpailu.
Kristian Sohlbergilla ja hänen uudella kartanlukijallaan Timo Hantusella on edessään todella kiireinen kolmen viikon jakso kotimaisilla ja kansainvälisillä rallipoluilla.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste