Rally Team Paimio Ry, Samuli Nevä - Juha Kivimäki, Nuutajärven Lasi-ralli 28.5.2005
Kesäkauden avauskilpailusta muodostui meille talvikauden avauskilpailun toisinto: Keskeytys viimeisellä erikoiskokeella kymmenen nopeimman kuljettajaparin joukosta! Nyt perävälitys rikkoutui noin kolme kilometriä ennen viimeisen erikoiskokeen maalia. Suoritus oli tähän saakka ehjä ja epävirallisten ”puskakellojen” mukaan viimeisellä erikoiskokeella vielä nousujohteinen. Joten keskeytys virheettömästä ajosta tekniseen vikaan oli murheellinen hetki.
Hyvinkäällä toimiva, vuonna 1990 perustettu Netbaron Solutions Oy on kehittänyt aivan uudenlaisen, yritysten ja seurojen taloushallinnon ja monien muiden tehtävien hoitoon tarkoitetun sovellusperheen, jonka avulla yritysten jokapäiväisten rutiinien hoitaminen nopeutuu ja helpottuu ratkaisevasti. Kehitystyöhön on osallistunut 15 hengen rautainen tiimi jo kolmen vuoden ajan ja tulokset ovat olleet erinomaisia.
Tuotantoautojen MM-sarjassa kilpaileva Aki Teiskonen lähtee ensi viikonloppuna kilpailtavaan Turkin osakilpailuun maltillisella taktiikalla. Välimeren alueen kivisillä ja mutkaisilla teillä riskinotto yleensä kostautuu.
Rallin SM-sarjan kärkinimiin kuuluva Jari Ketomaa on taustajoukkojensa kanssa suunnitellut kilpailemista myös asvalttipinnalla. Esimakua tästä saatiin Alastarolla toukokuun viimeisenä päivänä, kun Ketomaa otti vauhdikkaat tyypit Super 2000-luokan Audista.
Nuutajärven Lasi-ralli avasi F-Cupin kesäkisat Hämeen Härkäteiden maisemiin vedetyllä kuuden erikoiskokeen mittaisella koitoksella. Talvitauon jälkeen tiimien voimasuhteet soralle siirryttäessä olivat kysymysmerkki monille, ja itse kisassa nähtiinkin sekä huimia suorituksia että epäonnistumisia.
Myös Mika Salo ilmoittautui mukaan
Valkeakoski Motorsport Finland järjestää lauantaina 18. kesäkuuta SM-rallisarjan kesäkauden avaavan osakilpailun, Waltikka-Rallin.