Joonas Lindroos hallitsi pientä n-ryhmää kolmen erikoiskokeen ajan Kouvolassa ajetussa O.K. Auto-rallissa. Joonas ajoi pohjat jokaiselle ajamalleen erikoiskokeelle. Kolmannen jälkeen eroa toisena ajavaan Ville Hautamäkeen oli 6,5 sekuntia. Ajoilla hätyyteltiin jopa ison N-ryhmän aikoja.
Kouvolan UA:n järjestämä kesäkauden toinen SM-ralli osoitti vaativuutensa heti alkumetreillä. Kilpailu aloitettiin rallin pisimmällä, 23-kilometrisellä pikataipaleella, jossa kovinta vauhti piti yllä Kristian Sohlberg Mitsubishi Lancerilla.
SM-rallikaravaani kisaili kuudennessa osakilpailussa Kouvolan seudulla. Isossa N-ryhmässä voittotaistelu ratkesi lopullisesti kuudennella erikoiskokeella, kun ykköspaikalla ajanut sarjajohtaja Juha Salo keskeytti teknisiin ongelmiin.
Jouni Ampujan suurilla odotuksilla ladattu kotikilpailu, O.K.Auto-ralli päättyi keskeytykseen. Suurten ponnistelujen jälkeen käyttöön saatu Ford Focus WRC 03 hajosi kilpailun kolmannelle erikoiskokeelle. Auto saapui maahan aivan kilpailun kynnyksellä. Torstai-iltana Jouni ajoi tutulla tiellä noin 50 kilometrin mittaisen testin ja vielä silloin kaikki tuntui hyvältä ja auto käteen käyvältä.
Rallin SM-sarja jatkui viime lauantaina Kouvolan maisemissa O.K. Auto-rallin merkeissä. Isossa N-ryhmässä kilpailevat Teemu Arminen ja kakkosohjaaja Seppo Varmavuo hakivat kaivattua lisävauhtia Subarulla.
Jarmo Mikkonen ja kartturi Hannu Ervasto takoi pohja-aikoja Kouvolan OK-Auto SM- rallissa.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste