Kristian Sohlberg aloittaa Suomen MM-rallin tänään hyvällä fiiliksellä. Kuski ja auto ovat iskussa. Viime lauantaina Tampereella testikisana ajetun Pirelli-rallin voittanut Sohlberg haki tänään aamupäivällä Laajavuoressa ajetulla testierikoiskokeelle vahvistuksen siihen, että turkkilaisen yksityistallin punaisen Subaru Imprezan säädöt ovat kohdallaan.
Tampereella ajettiin 30.7.2005 Pirelli-ralli, johon Kalle Pinomäki starttasi toiveikkaana arvokkaita testikilometrejä varten silmällä pitäen seuraavalla viikolla ajettavaa Neste-rallia. Kisaan valmistautuminen sujui moitteetta.
”Olemme tehneet hurjasti töitä niin Pirelliä ja varsinkin Neste-rallia varten. Kilpuri toimii erittäin hyvin”, Kalle Pinomäki totesi ennen kisaa.
Suomen MM-rallin oheisluokkana toista kertaa ajettava Vetomies-kilpailu kerää Jyväskylän seudun vaativille ralliteille kuljettajapareja taistelemaan F-ryhmän herruudesta. Paltamon Mika Rautiainen sijoittui tässä kilpailussa viime vuonna kuudenneksi. Ensi lauantaina hän on Toyota Starletillaan jälleen taistelemassa kärkitiloista.
Suuri suomalainen sorasirkus käynnistyy huomenna Jyväskylässä, lähdön tapahtuessa illalla ajettavalla Killerin ravirata EK:la, jolloin ralliohjukset syrjäyttävät radan tavallisemmat käyttäjät. Normaalin ”Hevos-speedwayn” sijaan rataa tullaan kiertämään huimilla nopeuksilla lajin uusimmilla autoilla. Tällä tiukkoja mutkia ja betonista rakennettuja kaiteita sisältävällä Mikki-Hiiri pätkällä on Jukka Ketomäki onnistunut aina hyvin ajaen viime vuonnakin kertaalleen luokkansa nopeimman ajan. Lyhyt pätkä on aina osoittautunut vaikeammaksi kuin kukaan on osannut aavistaakaan, tämä näkyi mm. vuosi sitten lukuisina ulosajoina, jotka johtivat nimekkäiden kuljettajien keskeyttämisiin.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste