Elokuun ensimmäinen viikonloppu oli pakokaasuntäyteinen monella maailman kolkalla. Juha Kangas oli taistelemassa Australian rallisarjan pisteistä, kun samaan aikaan ajettiin Jyväskylässä MM-rallia.
Menneenä viikonloppuna käytiin Jyväskylässä tiukka kamppailu MM-sarjan kymmenennen osakilpailun sijoituksista. Maailman vauhdikkaimman sorakilpailun kovuudesta antaa kuvaa monien huippujen rajut ulosajot ja pitkät hypyt, joissa monet jopa satuttivat itseään. Jukka Ketomäen ja Jarkko Alasen osalta ralli on ollut monena vuonna kauden kohokohta, vaikka kilpailu ei kuulukaan mihinkään sellaiseen sarjaan, jota Ketomäen autokunta ajaa. Kilpailu on kuitenkin MM-tason kilpailu ja siellä menestyminen on aina kovaa valuuttaa.
Tulevana lauantaina 13.8. ajettavassa Raision Rallisprintissä ratkaistaan Kotamestarit Rallisprintsarjansijoitukset mallia 2005. Kilpailu ajetaan Raision Haunisissa klo 16.00 alkaen. Mukana on jo 115 kilpailjaaja ja jälki-ilmoittautuneet toivotetaan tervetulleiksi.