Järviseudun Urheiluautoilijoiden isännöimässä Nuorten SM-rallisarjan kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa ensi lauantaina on paljon pelissä. Alajärvellä ja sen ymäristössä kaasuteltavassa seitsemän erikoiskokeen rallissa turkulaisella Kalle Pinomäellä on mahdollisuus ratkaista mestaruus itselleen. Se kuitenkin vaatii Pinomäeltä vahvaa panosta ja pahimpien kilpakumppanien epäonnistumista.
Kankaanpään Urheiluautoilijoiden järjestämä Rallisprintin SM-osakilpailu ajetaan lauantaina 3.9. klo 12.00 alkaen. Paikka on tuttu kylätie Jämijärven Vihussa.
Koskenkorvan Jari Matalamäki laittaa tulevana viikonloppuna Ahvenisto Historic Grand Racessä taas kaiken peliin ja mielii tuttua tuplavoittoa.
Neste-Rallissa selkänsä Vellipohjan erikoiskokeella loukannut Timo Rautiainen on saanut lääkäreiltä luvan osallistua reilun viikon kuluttua ajettavaan Saksan MM-ralliin. Rautiaisen selkä tutkittiin perusteellisesti, eikä osallistumisen todettu aiheuttavan vaaraa, eikä liioin lisäloukkaantumisen riskiä. Rautiainen lähtee kilpailuun yhdessä Marcus Grönholmin kanssa MM-sarjan kakkospaikalla.
Harri Rämäsen kauden päätavoite oli asetettu jo viime vuoden puolella. Kaikki valmistelut tähtäsivät Lahdessa viime viikonloppuna ajetun EM-Historic Rallyn voittoon. Ja tavoite saavutettiin.