Savonlinnassa ajetun F-cupin avauksen ison luokan voittoon kaasutteli Kangasalan Jaska Nuorala. Ison luokan voitto ei tullut aivan ilman kanssakilpailijoiden epäonnea. Yleiskilpailua kisassa hallitsivat suvereenisti pikkuluokan autot, ison luokan kalustolla ei ollut aivan terävimpään kärkeen mahdollisuuksia. Lähtönumeron vaikutusta sijoituksiin spekuloitiin ennen kisan lähtöä puoleen sekä toiseen kilpailijoiden keskuudessa, sama spekulointi jatkui kuitenkin läpi koko kisan ilman lopputulosta.
Ralliautoilu näytti Ruotsissa karuimmat piirteensä hienoa MM-osakilpailua ajaneelle Kristian Sohlbergille. Turkkilaisen yksityistallin Team Red Devil Atolye Kazazin Subaru Imprezalla tiukasti MM-pisteissä kiinni ollut Sohlberg, 27, lähti lauantain erikoiskokeiden jälkeen kohti huoltoa ja yötaukoa rallin seitsemänneltä sijalta, kunnes kohtalo astui julmasti mukaan matkaan viimeisellä siirtymällä. Subarun moottorin öljynpaineet laskivat uhkaavasti ja loppujen lopuksi WRC-auto sammui siirtymälle ohjaamon täyttyessä savusta.
Kosti Katajamäki oli nostamassa vauhtiaan Ruotsin MM-rallissa lauantaina, mutta ohjaustehostimeen tullut vika hidasti kiriä. Kahden ajopäivän jälkeen uransa ensimmäistä MM-rallia WRC-autolla ajava Katajamäki oli kymmenes vajaa kuusi minuuttia johtavasta Marcus Grönholmista jääneenä.
Savonlinnan ympäristössä ajetun PRISMA Rallin voittoshampanjat eivät Toni Kuhaselta jäätyneet parinkymmenen asteen pakkasesta huolimatta. Hienoisena ennakkosuosikkina matkaan lähtenyt, kahden edellisen vuoden mestari Micael Sjöberg keskeytti erikoiskokeella nro 3 ja Kuhanen täräytti vastaavasti kilpailussa pohja-ajat erikoiskokeilla 2 ja 3. Vaativa reitti todellisessa talvikelissä vaati autoilta ja kuljettajilta äärimmäistä osaamista. Näyttävä F-Cup, jonka ensimmäinen osakilpailu PRISMA Ralli oli, tarjosi erittäin runsaslukuiselle yleisölle odotetusti mieleenpainuvia ajosuorituksia. Viime vuoden F-rallisarjassa Toni Kuhanen oli neljäs.
Vaikka maailmassa on monia valtioita, kansallisuuksia ja niiden tuomia fyysisiä rajoja, ei kansainvälisessä tietoverkossa, internetissä rajoja tunneta. Internet on mullistanut tiedonvälityksen, sillä sen myötä mm. rallifanit voivat seurata MM-rallien tapahtumia ralliradioiden, digikuvien, tiedotteiden sekä muutaman vuoden kuluessa liikkuvan, reaaliaikaisen kuvan kera. Se on media, jonka kautta seurataan myös rallia. Se on media, joka kehittyy valtavalla vauhdilla.
Kristian Sohlbergin vauhti ja itseluottamus ovat kohdallaan Ruotsin MM-rallin nopeilla teillä. Yleiskilpailun kahdeksannelta sijalta lauantain lenkille lähtevä Sohlberg, 27, oli rallia johtavan Marcus Grönholmin jälkeen avauspäivän toiseksi nopein suomalaiskuljettaja Mikko Hirvosen keskeytettyä.
Rallin junioreiden MM-sarjaa ajava Kalle Pinomäki oli tyytyväinen Ruotsin osakilpailun avauspäivään. Turkulaisen Renault-kuljettajan nimi oli juniorisarjassa seitsemäntenä (3.12 min kärjestä). Päivän kuusi erikoiskoetta sujuivat Pinomäeltä ja kartanlukija Mikko Markkulalta ennalta laaditun suunnitelman mukaan.
Viime vuoden mestari, nyt sarjaan ilmoittautumaton Kosti Katajamäki ja Jarmo Mikkonen ajoivat alussa tasatahtia. Illan pimetessä kuitenkin Katajanmäki pisti pedaalin lattiaan ja Mikkonen alkoi jäädä. Mikkonen kuitenkin oikeastaan halusi ottaa mielummin täydet SM-pisteet reuhaamisen sijasta sillä SM-sarjalaisista toisena ajavaan Jari-Matti Latvalaan oli kertynyt eroa jo 20 sekuntia. Mikkonen ottikin täydet SM-pisteet, Latvala sijoittui kakkoseksi ja sarjaan palannut Jussi Välimäki kolmanneksi.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste