Lammilla maaliskuun alussa ajettava Lammi-ralli löi tämän vuoden osanottajaennätyksen: Lammin Urheiluautoilijoiden 30-vuotisjuhlaralliin ilmoittautui määräaikaan mennessä 221 kilpailijaparia.
Yli 140 kilpailijaa näyttää ajotaitojaan huomenna lauantaina ajettavassa Mikkelin SM-rallissa, jossa SM-sarjalaisten lisäksi vauhdissa on myös A-juniorit sekä vanhentuneita F-ryhmäläisiä ralliautoja ohjastavat Pelimies Challenge sarjaan osallistuvat kuljettajat.
Kauden kolmas rallin SM-osakilpailu koittaa tulevana lauantaina Mikkelin ympäristön vaativilla ralliteillä. Rallikausi avattiin tammikuun lopussa Rovaniemellä kahdella osakilpailulla.
Lammin Urheiluautoilijat täyttää 26. maaliskuuta 30 vuotta. Aktiivinen autourheiluseura aloittaa ”juhlinnan” työn merkeissä lauantaina 4.3., kun ohjelmassa on Lammi-ralli.
Hotelli Jämsä ralliin on ilmoittautunut kaikkiaan 219 autokuntaa. Ilmoittautumisajan jatkaminen selkeästi kannatti, mukaan saatiin täysi määrä osanottajia. Alla lähtöluettelo kokonaisuudessaan. (Lähde: Tenab)
Rallin SM-sarja jatkuu lauantaina Mikkelissä. Vaikka SM-avauksesta on aikaa kolmisen viikkoa, rallikausi on jatkunut ison N-ryhmän pistejohtajan Juha Salon osalta tiiviinä. Viikko sitten Salo haki ajokokemusta Norjasta, nyt Mitsubishi-kuljettaja hamuaa kartturinsa Mika Stenbergin kanssa voittopisteitä kauden kolmannesta SM-rallista.
18.2. Lauantaina olisi taas mahdollista kokeilla kilpuria Lapuan jm-radalla klo 11.00-16.00. Pituutta 1,3km,hinta 10¤/auto.
2000 ¤ for WRC-winner and 1500 ¤ for Super1600-winner, if a minimum of three cars in each class will enter the Rallye!
Lauantaina 18.3. riittää Yläkemijoella rallitapahtumia, kun paikkakunnalla ajetaan käytännössä kaksi rallia. B-juniorit starttaavat jo aamulla klo 9:00 Snow Rally Rings Ralliin ja myöhemmin päivällä klo 15:00 Yleinen, A-juniorit ja Historic nuotitettavaan II ST1 Ralliin.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste