Keväinen viikonloppu sujui Salomaa-Racingin osalta kiireisissä merkeissä. Jani ahkeroi teameineen kahdessa sprintissä ja oli tyytyväinen viikonlopun antiin. Lauantaina oli vuorossa kotikaupunki Riihimäen kilpailu, jossa VIP-auton kyydissä ajelutettiin sekä omia yhteistyökumppaneita että kilpailun järjestäjän vieraita. Ajokertoja kertyi viisi kappaletta, vaikka sateinen keli ei asfaltti-kisaa oikein suosinutkaan.
Kalle Keskinen paketoi Italian MM-rallin sunnuntaina Fiesta Sporting Trophy –luokan seitsemännellä sijalla ja summasi jälleen tärkeitä sarjapisteitä.
Sardinian raskailla sorateillä Keskinen ja kartanlukija Juha Koljonen eivät päässet liian helpolla. Kaksikko joutui superralliin, mutta siitä sisuuntuneena he kellottivat omaan luokkansa kolme tyylikästä pohja-aikaa ja selsivät lopulta pistesijoille.
Kalle Keskinen teki Italian MM-rallissa Sardiniassa lauantaina yhden pohja-ajan omaan Fiesta Sporting Trophy –luokkaan, mutta se oli laiha lohtu kun päivä päättyi jälleen keskeytykseen. Keskinen ja kartanlukija Juha Koljonen jäivät Ford Fiestallaan erikoiskokeelle 12, lauantain viimeiselle erikoiskokeelle.
Rallin junioreiden MM-sarjaa kiertävä Kalle Pinomäki nähdään myös Valkeakoskella Waltikka-Rallissa. SM-Ralli on mukavasti välietappina Pinomäelle, jonka seuraava MM-koitos on elokuussa Saksassa. Aikaisemmin on myös MM-sarjassa ajava Kosti Katajamäki ilmoittanut halukkuutensa ”waltikan” tavoitteluun.
Myös nuorten Ralli-SM:ssä ajava saarijärveläinen Jarkko Nikara on hämäläisillä ralliteillä. Nikara on yksi Risto Mannisenmäen valmennusryhmään kuuluvista. Oulussa Pohjola Rallissa tämä nuori kuski oli nopein.
Syvimpään Lounais-Suomeen oli rakennettu mielenkiintoinen alue-ralli. Viisi lyhyttä erikoiskoetta, joka tarjosi oivan tilaisuuden taukopölyjen karistamiseen. Rally Team Paimion tavoitteena oli uuden rengastyypin kokeilu, joka ei jättänytkään mitään epäselvää.