Rallin junioreiden MM-sarjasta kansainvälistä kokemusta nosteessa olevalla uralleen hakeva Kalle Pinomäki joutui palaamaan Saksan asvalttiosakilpailusta tyhjin käsin. Renault Clio –kuljettaja joutui kartanlukijansa Mikko Markkulan kanssa perjantaina superralliin, ja lauantaina kilpailu jäi sitten kokonaan sikseen jo päivän ensimmäisellä erikoiskokeella. Turkulaisen ajokista hajosi moottori.
Juha Hellmanin ja hänen kartanlukijansa Tapio Järven matkanteko päättyi moottoriongelmiin Lahdessa ajetussa historic-luokan EM-rallissa. Perjantaina kisan ensimmäisen erikoiskokeen pohja-ajalla avanneen ja yötauolle yleiskilpailun seitsemäntenä nilkuttaneen salolaisparin suunnittelema hyökkäys jäi tekemättä lauantaina, kun Ford Escort RS 1600 BDA:n tekniikka petti lopullisesti ennen toisen kisapäivän avaus-ek:ta.
Kalle Keskinen, Ford, jatkaa rallin MM-sarjan Saksan osakilpailussa superrallissa. Asvalttirallin avauspäivänä perjantaina Keskinen kärsi kaksi rengasrikkoa, joiden seurauksena matka jäi kesken kolmannen erikoiskokeen jälkeen. Fiesta Sporting Trophy –sarjassa ajava Keskinen ja hänen kartanlukijansa Lasse Hirvijärvi palasivat allapäin huoltoalueelle Bostalseehen.