Kilpailu ajetaan Hämeenkyrö-Häijää tien varressa. Opastus on valtatieltä 11 Häijäästä ja valtatie 3 Hämeenkyröstä. Mukana on yhteensä 84 kilpailijaa. Ajamassa mm. rallisprintin hallitseva Suomen Mestari Tomi Hallia kirittäjinään Hannu Mäki-Ikola ja Ari Könönen.
Jokaisella meillä on elämässä hetkiä, jolloin asiat eivät suju halutulla tavalla. Toisilla niitä hetkiä on enemmän ja toisilla vähemmän. Mikakiracingilla näitä hetkiä on ollut havaittavissa siinä määrin, että voidaan puhua jo syksyisestä kirouksesta, sillä viimeisen kolmen kisakauden jälkimmäisellä puoliskolla tiimi on tavalla tai toisella joutunut painimaan syvällisten teknisten ongelmien parissa. Niin myös tänäkin vuonna, jolloin keskeytyslistaan on valitettavasti jouduttu lisäämään viimeiset kolme tärkeää kilpailua.
Primus Inter Escorts 2006 on Suomen suurin ”merkkiluokka”, jossa F-Cupiin osallistuvat Escortit kilpailevat keskinäisestä paremmuudestaan pääkilpailun ohessa. PIE on tasoituskilpailu, jossa jokaisen kilpailijan aikoja verrataan oman luokkansa kärjen vauhtiin.