Tervetuloa Kiteelle, Tolosenmäen moottoriradalle sunnuntaina 10.9 2006 Kilpailualueelle pääsyKilpailualueelle vapaa pääsy 1 kuljettaja ja 1 avustaja, muilta pääsymaksu 5 euroa, […]
Pelimies Challengen, F-ryhmäläisille tarkoitetun ennakkotutustuttavan sarjan, toiseksi viimeinen osakilpailu ajetaan tulevana lauantaina Uudessakaupungissa rallin SM-osakilpailun yhteydessä. Sarjaa johtavalla Laukaan Mikko Kauppisella on mahdollisuus varmistaa ensimmäinen Pelimies –titteli itselleen. Tähän riittää kolmas sija, ajaa muut ”Ukissa” miten tahansa. Ainoastaan Riihimäen Urheiluautoilijoita edustavalla Pasi Hapulahdella on enää mahdollisuus kiilata Kauppisen ohitse. Eroa heillä on 30 pistettä, kun jaossa on vielä 39 pistettä. Toki teoriassa yhteensä kuudella kuljettajalla olisi mahdollisuus taistella sarjan voitosta, mutta näistä kuudesta mukana ovat vain Kauppinen ja Hapulahti.
Jussi Pinomäki on kiristänyt vauhtiaan rallicrossin EM-sarjan toisella kausipuoliskolla. Renault Clio –autolla 1A-divisioonassa ajava Pinomäki on jälleen tiukasti mitalissa kiinni, kun enää kaksi osakilpailua on ajamatta.
Jussi Pinomäki on kiristänyt vauhtiaan rallicrossin EM-sarjan toisella kausipuoliskolla. Renault Clio –autolla 1A-divisioonassa ajava Pinomäki on jälleen tiukasti mitalissa kiinni, kun enää kaksi osakilpailua on ajamatta.
Jussi Pinomäki on kiristänyt vauhtiaan rallicrossin EM-sarjan toisella kausipuoliskolla. Renault Clio –autolla 1A-divisioonassa ajava Pinomäki on jälleen tiukasti mitalissa kiinni, […]
Nuorten SM-rallin ja Lady Cupin viides osakilpailu Keravalla starttasi syksyisen aurinkoisessa säässä. Keski-Uusimaa ralliin lähdettiin Nikon ja Nikaran ollessa tasapisteissä joten tiukkaa kisaa ja kovaa vauhtia osattiin odottaa.
Aki Teiskonen ajoi neljänneksi juuri päättyneen Japanin rallin tuotantoautojen sarjassa. Perjantain jälkeen hän oli kuudentena, mutta paransi kumpanakin seuraavana päivänä sijoitustaan yhdellä.
Aki Teiskonen nousi Japanin rallin toisena päivänä tuotantoautojen sarjan kuudennelta sijalta viidenneksi. Aamupäivän erikoiskokeilla hän oli jatkuvasti nopeimpien joukossa, mutta iltapäivällä vauhti hyytyi.
Aki Teiskonen ajoi Japanin rallin ensimmäisenä päivänä pienistä ongelmista toisiin. Hän on päivän jälkeen tuotantoautojen sarjan kuudentena. Kärjessä ajavaan Jari-Matti Latvalaan on eroa vajaa kolme minuuttia.