Rallisprintin SM-sarjalle saatiin lauantaina Paltamon vauhdikkaalla soratiellä arvoisensa päätös. Mitalistit ratkesivat käytännössä vasta finaaliosakilpailun viimeisellä kierroksella.
Keltanen Kaunotar trimmattiin kuntoon länsirannikon reissua varten. Jousitusta parannettiin jotta saataisiin pari sekuntia kilometrille parannusta vauhtiin.
Nuotitukseen panostettiin kunnolla sillä uusia erikoiskokeita oli puolet eli neljä erikoiskoetta.

- Teeemu Arminen ilmoittautuu mukaan taisteluun

Riihimäkeläinen Teemu Arminen starttaa lauantaina alkavaan ralliautoilun SM-sarjan Uudenkaupungin osakilpailuun tavoitteenaan sijoitus ison N-ryhmän kolmen parhaan joukossa. Lisäksi kiikarissa on Subaru Challengen korkeimmat pisteet. Taistelutahtoa uhkuva 31-vuotias riihimäkeläinen Teemu Arminen starttaa kartturinsa Seppo Varmavuon kanssa lauantain kilpailuun takaa-ajoasetelmista. - Tavoitteena on edelleenkin ajaa N-ryhmän palkintopallisijasta ja Subaru Challengen -sarjan osakilpailuvoitosta, kertoo Arminen jatkaen, - Podium vauhtiin pääseminen edellyttää kuitenkin hyvän vauhdin löytämistä heti ensimmäisestä pätkästä alkaen. Tiedän, että pystymme taistelemaan sijoituksista kolmen kärjessä silloin kun kaikki onnistuu ja ajo menee nappiin. Pienellä virheellä toisaalta kärki karkaa hetkessä ja sen jälkeen tuon eron kiinni kurominen ja tahdin yhtäkkinen kiristäminen ei ole kenellekään helppoa, tietää Arminen.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste