Jani Salomaa kaasutteli ison N-ryhmän kuudenneksi lauantaina ajetussa Uudenkaupungin SM-rallissa. Jani ajoi kartturinsa Mikko Lappalaisen kanssa länsirannikon kimuranteilla teillä kauden parhaan tuloksensa. SM-pisteiden lisäksi hyvä tulos kartutti Subaru Challengen pistetiliä mukavasti. Ja eiköhän Subaru Challengen kolmannen tilan tuomille hyville palkinnoillekin käyttöä löydy ennen viimeistä Mikkelin SM-rallia.
Mäntsälän Moottorikerhoa edustava Tomi Hallia ratkaisi lauantaina Paltamossa nimiinsä jo neljännen perättäisen rallisprintin Suomen mestaruuden. Kives Mutkat-niminen laskettelurinteellä ajettu hiekkakisa oli kauden kuudes ja viimeinen SM-osakilpailu ja ensimmäinen, jota Hallia ei voittanut.
Saman kilpailun vuosi sitten pari sekuntia heikomalla ajalla voittanut Matti Santti löi Hallian 0,89 sekunnilla. Molemmat ajoivat paremman aikansa ensimmäisellä kierroksella, sillä sade ja kostea ajoalusta pilasi toisen kierroksen.
– Aina ei voi voittaa kilpailua, mutta onneksi tuo SM-titteli kuitenkin tuli, Hallia kertoi kisasäpinän tauottua.
Santti kellotti avauskerralla 1.42,30 ja Hallia 1.43,19. Toisella Hallia oli kilpakumppanien nopeampi 1.43,50 – 1.44,03.
Rallin SM-sarjan yhteydessä ajattavan Subaru Challenge –sarjan ykköstila varmistui jo ennen päätösosakilpailua, kun Challenge-voittoa puolustanut Jukka Ketomäki kirjasi Uudenkaupungin SM-rallista täydet sarjapisteet. Ketomäki sijoittui samalla N-ryhmän kakkoseksi ja rallin yleiskilpailussa kolmanneksi.
SM-rallisarjan toiseksi viimeinen osakilpailu käynnistyi lupaavasti hyvinkääläisen Tapio Suomisen ja kartanlukija Jarno Ottmanin osalta. Kaksikko haastoi alussa pienen N-ryhmän SM-sarjan kärkikolmikon, mutta kaksikon matka päättyi vauhdikkaaseen ulosajoon EK 4:lla.
Lammilainen Matti Rantanen päätti lähteä vetämään Uudenkaupungin SM-rallissa heti alkumetreistä lähtien täysillä. Tarkoituksena oli yrittää parantaa edellisessä SM-rallissa saavutettua N-ryhmän neljättä sijaa.
Uudenkaupungin SM-rallista muodostui melkoinen pettymys N-ryhmän hallitsevalle Suomen mestarille Jari Ketomaalle.

Viime vuoden voittoaan puolustamaan lähtenyt Mitsubishi-kuski joutui keskeyttämään jo ennen avauserikoiskoetta.
Rallin SM-sarjan toiseksi viimeinen kilpailu ajettiin tänään Uudessakaupungissa. Jo alkurallista kävi selväksi, että A-ryhmän WRC-Peugeotilla ajava Jarmo Mikkonen ja ison N-ryhmän Mitsubishia ohjastava Juha Salo taistelisivat yleiskilpailuvoitosta. Kahdeksan pikataipaleen jälkeen Jarmo Mikkonen juhlisti uransa ensimmäistä SM-osakilpailuvoittoaan. Juha Salo jättäytyi yleiskilpailun toiseksi, mutta otti suorituksellaan mestaruustaistelua ajatellen tärkeän ryhmävoiton.
- Yleiskilpailusijoituksesta ei jaeta SM-pisteitä. Oli tärkeää päästä maaliin ja ottaa maksimipisteet, Juha Salo ja kartanlukija Mika Stenberg totesivat tyytyväisenä.
Uudenkaupungin SM-ralli juhli 10-vuotisjuhliaan upean aurinkoisessa ja kirpakassa syyssäässä. Kilpailijoilla osalla oli myöskin aihetta suureen juhlaan, toisilla taas päivä meni pahemman kerran mönkään. Yleiskilpailun ja ryhmä A:n voittoa juhli Jarmo Mikkonen, joka katkaisi omien sanojensa mukaan 30 vuoden voitottoman putken. Isossa N:ssä voiton vei Juha Salo, kun taas pahimmat kilpakumppanit Jari Ketomaa ja Kosti Katajamäki kuuluivat keskeyttäneiden epäonnensotureiden joukkoon. Pienessä N:ssä Joonas Lindroos voitti kuin voittikin tiukan sekuntitaistelun Jarkko Nikaraa vastaan ja varmisti samalla luokan suomenmestaruuden.

Kartanlukija Matti Kaskiselle sairaalakäynti

 

Toni Klemets aloitti väkevästi rallin SM-sarjan Uudenkaupungin osakilpailussa. Turkulainen nousi ison N-ryhmän kakkoseksi toisella erikoiskokeella, ja oli ajamassa selkeästi kauden parasta suoritustaan.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste