Ralliautoilun kansallinen kilpailukausi on vauhdilla pyörähtänyt käyntiin; Tammikuun toisena lauantaina ajettavassa kuuden erikoiskokeen ja noin 60 erikoiskoekilometrin mittaisessa Vanajanlinna rallissa nähdään varsin nimekkäitä kilpailijoita aina Formula 1 maailmaa myöten. Rallipiireissäkin kovana kilpakumppanina tunnettu Jyrki Järvilehto kaasuttelee VIP-auton ohjaimissa ja Formuloiden kaksinkertainen maailmanmestari Mikä Häkkinen ajaa kilpaa N-ryhmän puolella pääyhteistyökumppaninsa Red Devilin väreissä.
AKK Sports Oy:n projektijohtajaksi on nimetty 18.2.2008 alkaen Kai Tarkiainen. Tarkiaisen päävastuualueena on Neste Oil Ralli, jossa hän toimii kilpailunjohtajana (Clerk of the Course). Lisäksi hän tulee toimimaan ralliautoilun kansallisen huippusarjan eli Rallin SM-sarjan promoottorina.
Tulevana lauantaina Hämeenlinnassa ajettavassa Vanajanlinna Rallissa testataan uutta ralliautojen seurantajärjestelmää. Kilpa-autoihin asennettavan GSM-verkon kautta toimivan seurantalaitteiston avulla kilpailun johto voi reaaliaikaisesti seurata autojen liikkumista rallireitillä. Kyseessä on pilottihanke, jonka tavoitteena on tulevaisuudessa saada aikaan kustannuksiltaan järkevä seurantalaitteisto kotimaisiin rallikilpailuihin.