Jämijärvellä Vihun kyllällä sijainnut 5,3 km pitkä sprintti rata oli todella vauhdikas ja kilpailijoiden mieleen. Aamuinen rankka lumisade toi oman mausteensa kilpailijoiden lähtiessä taistelemaan kauden toisista Sm-pisteistä. Kelin parantuessa huomattavasti toiselle kierrokselle tehtiin aikoihin todella suuria parannuksia.

F-cupin yhteydessä ajettava Hannu’s Rally Teamin B-juniorisarja (FEBC 2008) jatkuu Waltikka-rallissa, jossa  B-junnujen voittajalla mahdollisuus todelliseen JÄTTIPOTTIIN!

 

 

Ralliautoilun SM-sarjan talvikauden finaali ajetaan viikonloppuna Nilsiässä. Marko Kakko on korkannut uuden kilpailukauden tyylikkäästi, ja on kahden osakilpailun jälkeen SM-pisteissä kolmantena (ryhmä iso N).

Ison N-ryhmän SM-johdossa ajava Mitsubishin Juha Salo on hallinnut talven kahta ensimmäistä SM-rallia myös yleiskilpailun osalta. Kahdesta ykköstilasta huolimatta Salo ei lähde varmistelemaan hyvää sijoitusta talvikauden päättävästä TahkoSpa SM-rallista, vaan tavoittelee tosissaan kolmatta perättäistä ryhmävoittoa.

Jussi Pinomäki avasi rallicrossvuoden voitolla Belgiassa Maasmechelinin radalla. Turkulainen kävi mittaamassa uuden kauden kilpailuvauhtiaan, ja teki virheetöntä jälkeä Renault Clio […]
Jussi Pinomäki avasi rallicrossvuoden voitolla Belgiassa Maasmechelinin radalla. Turkulainen kävi mittaamassa uuden kauden kilpailuvauhtiaan, ja teki virheetöntä jälkeä Renault Clio –autollaan. Pinomäki voitti 1A-divisioonan kilpailun startattuaan paalupaikalta.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste