Jari Ketomaa on onnistunut mainiosti alkukaudella ajamissaan kahdessa MM-rallissa. Ruotsin ja Argentiinan ralleissa Ketomaa ajoi molemmissa yleiskilpailun 10:nneksi ja pokkasi kisoista PWRC:n eli Tuotantoautojen MM-sarjan toiseksi ja kolmanneksi korkeimmat sarjapisteet.

Jyväskylän asfalttisprintin ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina. Vielä ehdit hyvin mukaan!

Seinäjokelainen 27-vuotias Historic Race Roadsport B:n vuosien 2004 ja 2005 cup-voittaja Jari Matalamäki on pitänyt työkiireidensä johdosta kaasujalan vapaapäiviä ja kilpailutaukoa kahden vuoden ajan. Ford Escortia on kuitenkin kutiteltu monin paikoin entistä kovempaan vireeseen ja nyt se on valmiina viivalle uuteen, pykälää kovempaan Roadsport A-luokkaan.

Ralliautoilun hallitsevan Suomenmestarin Jussi Välimäen, 33, ja hänen STC-Meat tiimin ralliautoilun kesäkausi jatkuu uusien tuulien puhaltaessa tiimin Tampereen moottoriurheilupyhätössä. Talven kolmen SM-osakilpailun jälkeen A-ryhmän toisella sijalla oleva Välimäki jatkaa toisen peräkkäisen ralliautoilun SM-tittelin metsästämistä korealaisen Hankook -rengasmerkin tehtaan täydellä tuella. Vuoden 2005 Aasian-tyynenmeren rallisarjan mestarin ja vaikeiden olosuhteiden erikoismiehen harteilla on Hankookin rallirenkaiden kilpailutoiminnan lisäksi testaus- ja kehitystyö. Välimäki ottaa motivoituneena haasteen vastaan.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste