Suomen MM-rallissa nähtiin mukana myös Köpö Racing Teamin kalustoa, kun Saarijärven UA:n Sami Tuominen kartanlukijanaan Arto Rämänen toteuttivat pitkäaikaisen haaveensa osallistumalla legendaariseen tuhansien järvien ralliin, nykyiseltä nimeltään Neste Oil Ralli. Ralli käynnistyi Killerin yleisöerikoiskokeella torstaina ja kolmen seuraavan päivän aikana edessä oli yhteispituudeltaan 1467 km reitti koostuen 24 erikoiskokeesta ja 342 EK-kilometristä.

Alanen ja Tommi Alkula yllättivät vauhdillaan Suomen MM-rallissa.

Viime viikonloppuna ajettu Neste oil Rally oli täysosuma Horkama Racingille ja kotiin tuomisina tuli n.-ryhmän 3. palkinto ja samalla myös Ford Fiesta Sporting Trophyn 3 sija.




 

Ralliautoilun ehdoton kohokohta koettiin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna sorateiden Grand Prixissä. Kolme pitkää kilpailupäivää tarjosi tiivistä kilvanajoa ja vauhdikkaita tilanteita kaikille kilpailuun startanneille 99 kuljettajalle. Näin myös lahtelaiselle Lehtovirta Racingille, joka kuljettajansa Petri Lehtovirran ja Juha Kanervan kanssa tahkosivat A-ryhmäläisellä Subaru Impreza WRX STi ralliautollaan läpi Keski-Suomen legendaaristen rallipolkujen.

Petri Karsikko ja Raimo Kiviniitty osallistuvat ensi viikonloppuna järjestettävään Lahti Historic Rally –kilpailuun. Raahen Urheiluautoilijoita edustava kaksikko ajaa tänä vuonna ensimmäistä kauttaan Historic-kalustolla.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste